Irtisanomislain perustelut eivät toimi, karenssijärjestelmä pitää uudistaa

Irtisanomissuojan heikentäminen

Toimihenkilöliitto ERTOn mielestä hallituksen ajaman irtisanomislain perustelut eivät toimi. Lisäksi hallituksen esittämä karenssin lyhentäminen on ongelmallinen. ERTO ehdottaakin, että koko karenssijärjestelmä uudistetaan.

Torstaina 8.11. julkisiksi tulleet lopulliset irtisanomislain (HE 227/2018) esityöt osoittavat, että lakimuutoksen työllisyysvaikutukset ja muutokset työsuhdeturvaan ovat edelleen epävarmat ja epäselvät. Tämän vuoksi oikeudellinen epävarmuus lain sisällöstä ja työsuhdeturvan tasosta kestää vuosia.

”Vetoamme kansanedustajien järkeen. Älkää hyväksykö näin huonoa lakia. On oletettavaa, että 1.7.2019 voimaantuleva lakimuutos saa aikaiseksi loppuvuodesta 2019 satojen nyt voimassa olevien työsuhteiden irtisanomisen. Tästä seuraa oikeudenkäyntien tsunami, ja todellisia voittajia ovat vain juristit. Järki voittakoon ja laki jääköön eduskunnassa hyväksymättä”, vetoaa Toimihenkilöliitto ERTOn puheenjohtaja Juri Aaltonen.

Tällä hetkellä jos työsuhde päättyy työntekijästä johtuvasta syytä, aiheuttaa se 90 päivän niin sanotun karenssin työttömyysturvaan. Lakimuutoksen jälkeen karenssi olisi työnantajan päättäessä työsuhteen työntekijästä johtuvasta syystä 60 päivää, mutta 90 päivää työntekijän irtisanoutuessa itse.

”Hallituksen esitys aiheuttaa sen, että työpaikasta pois halutessaan on kannattavampaa tulla irtisanotuksi kuin irtisanoutua. Laki kannustaa siis työntekijää irtisanoutumisen sijasta tekemään työnsä niin huonosti, että hänet irtisanotaan. Tässä ei ole järjen hiventäkään. Lakia tulisi eduskunnassa muuttaa niin, että karenssi olisi aina sama”, esittää Juri Aaltonen.

Karenssijärjestelmä pitää uudistaa

Saadaksemme Suomeen dynaamisemmat työmarkkinat koko karenssijärjestelmä tulisi uudistaa. 90 päivän karenssi pakottaa työntekijän pysymään työpaikassa, vaikkei hän siinä pärjäisi tai viihtyisi esimerkiksi työtehtävien, huonon esimiestyön tai huonon henkilöstöpoliitiikan takia. Harva uskaltaa tai pystyy ottamaan riskin kolmen kuukauden tulottomasta ajasta.

Jos haluamme, että työntekijät hakeutuvat ja päätyvät heidän osaamistaan ja haluaan parhaiten vastaaviin töihin, tulisi koko karenssista luopua tai ainakin lyhentää vaikkapa kuukauteen.

”Jos haluamme, että työntekijät hakeutuvat ja päätyvät heidän osaamistaan ja haluaan parhaiten vastaaviin töihin, tulisi koko karenssista luopua tai ainakin lyhentää vaikkapa kuukauteen. Jos vielä tässä yhteydessä kieltäisimme massiivisesti yleistyneet kilpailukieltosopimukset, tukisimme työmarkkinoiden dynamiikkaa ja tuottavuutta uudella ja rohkealla tavalla. Tällaisilla uudistuksia Suomi tarvitsee, ei epäselviä irtisanomissuojauudistuksia, sanoo Juri Aaltonen.

Lisätietoja: ERTOn puheenjohtaja Juri Aaltonen, juri.aaltonen@erto.fi puh. 040 553 8536

***

STTK vastustaa jyrkästi irtisanomisen helpottamista

STTK:n kysely: Suomalaiset torjuvat helpon irtisanomisen

Ajankohtaista

12.5.2025

Ammattiliitto Pro: Lakkovaroitus Helsingin ja Turun yliopistoon – lakkoon on menossa 13 000 yliopistolaista

Lue
12.5.2025

Strategiansa päivittänyt Ammattiliitto Pro panostaa vahvuuksiinsa ja monimuotoisuuteen

Lue
9.5.2025

Onko EU edelleen suomalaisen palkansaajan ystävä?

Lue
9.5.2025

Sosiaalialan järjestöihin syntyi vastuullinen sopimusratkaisu

Lue
8.5.2025

Pron edustajisto: Ilman liittoja ei ole työelämän tasa-arvoa

Lue
8.5.2025

Hallitusohjelman tilaajat verolle

Lue
6.5.2025

Jyty: Kuntien ja hyvinvointialueiden sopimuspaketti tuo hyvät korotukset ja takaa työrauhan lähes kolmeksi vuodeksi

Lue
6.5.2025

Tehy: Uusi virka- ja työehtosopimus hyväksytty Kunta- ja hyvinvointialalle – Keskimääräiset palkankorotukset vuosina 2025-2028 sote-sektorilla yli 14 prosenttia

Lue