Palkansaajajärjestöjen kesäduunari-info neuvoi nuorten lisäksi työnantajia – Eniten kysyttiin palkasta ja palkkasaatavista

Huolia kesätöissä? Kesäduunari-info

Kesäduunari-infoon yhteyttä ottaneista 25 prosenttia oli tehnyt vain suullisen työsopimuksen. Suullisten sopimusten määrä on lisääntynyt, sillä vuosi sitten suullisella työsopimuksella työskenteli 12 prosenttia yhteyttä ottaneista.

SAK:n järjestöasiantuntija Jussi Kukkola painottaa, että työsopimus kannattaa aina solmia kirjallisena.

– Suullinen työsopimus on yhtä sitova kuin kirjallinen. Kirjallisen työsopimuksen avulla voidaan kuitenkin välttää monia epäselvyyksiä ja riitatilanteita.

Puolet yhteydenotoista koski palkkoja ja palkkasaatavia

SAK:n, Akavan ja STTK:n yhteiseen kesäduunari-infoon tulleista yhteydenotoista lähes puolet (45 %) koski tänä kesänä palkkoja ja palkkasaatavia. Aiempien vuosien tapaan kesätyöntekijöitä mietityttivät myös työaikaan ja työsopimuksen solmimisen liittyvät asiat.

Puhelimitse yhteyttä ottaneista noin puolet ei ollut ottanut yhteyttä ongelmatilanteessa työpaikkansa luottamusmieheen. STTK opiskelijoiden puheenjohtaja Hanna Turpeinen evästää luottamusmiehiä esittäytymään aina työpaikan kesätyöntekijöille, jotta nuorien on helpompi kääntyä ongelmissa luottamusmiehen puoleen.

Työnantajien kysymykset liittyivät usein lainsäädäntöön

Kesätyöntekijöiden lisäksi kesäduunari-infoon tuli yhteydenottoja työntekijöiden vanhemmilta ja kesätyöntekijöitä palkanneilta työnantajilta.

– Työnantajien kysymykset liittyivät usein lainsäädäntöön ja työehtosopimusten mukaiseen palkkaan. He kysyivät myös työnantajamaksujen määräytymisestä ja nuoria koskevista työaikarajoituksista, Akavan asiantuntija Miika Sahamies kertoo.

Palveluun tuli yhteensä 279 yhteydenottoa, mikä on lähes sama määrä kuin viime vuonna. Osa yhteydenotoista koski useampia työntekijöitä, joten avunsaaneita oli enemmän kuin yhteydenottajia.

Palkansaajajärjestöjen kesäduunari-info (www.kesaduunari.fi) palveli 14. kertaa toukokuun alusta elokuun loppuun.

Lisätiedot
Järjestöasiantuntija Jussi Kukkola, SAK, puh. 044 585 5285, Twitter @JussiKukkola
Asiantuntija Miika Sahamies, Akava, puh. 050 530 5366,@MiikaSahamies
Puheenjohtaja Hanna Turpeinen, STTK opiskelijat, 040 548 7938,@TurpeinenHanna

***

Nuoret työelämässä

Tervetuloa työelämään

Ajankohtaista

17.6.2025

Hallitus on ollut yrittäjien unelmien täyttymys

Lue
17.6.2025

Tehyn kysely: Hoitotyön johtajia kuormittavat jatkuvat muutokset ja suuremmat yksiköt

Lue
16.6.2025

Tehy: Yhdenvertaisuus vaatii vaikuttamista ja käytännön toimia

Lue
12.6.2025

Kansallinen työelämän kehittämisstrategia luo yhteistä suuntaa kohti parempaa tuottavuutta, oppimista ja hyvinvointia työpaikoilla

Lue
11.6.2025

Muutoksia työeläkevakuutusyhtiöiden hallintoa koskeviin Finanssivalvonnan määräyksiin ja ohjeisiin

Lue
11.6.2025

Lausunto arviointimuistiosta terveydensuojelulainsäädännön kokonaisuudistusta varten

Lue
11.6.2025

Valtioneuvoston asetus terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun asetuksen 16 §:n kumoamisesta

Lue
11.6.2025

Julkisuuslain salassapitoperusteiden uudistustarpeiden kartoitus

Lue