Järjestöt vastustavat nuorten työsuhdeturvan heikentämistä

Kannanotto
29.5.2018

Hallitus on sopinut vuosien 2019–2022 julkisen talouden suunnitelmassaan 11. huhtikuuta, että se ryhtyy valmistelemaan työsopimuslain muutosta, jolla ”helpotettaisiin nuorten työttömien työllistämistä”. Sen myötä työnantaja saisi tehdä vähintään kolme kuukautta yhtäjaksoisesti työttömänä työnhakijana olleen, alle 30-vuotiaan ”nuoren” kanssa määräaikaisen työsopimuksen ilman laissa muutoin säädettyä perusteltua syytä.

Määräaikaisten työsopimusten määrän kasvattaminen lisää työelämän turvattomuutta sekä repaleisuutta. On kohtuutonta asettaa työuransa alussa olevat nuoret asemaan, jossa heiltä viedään aito mahdollisuus suunnitella tulevaisuuttaan, talouttaan ja mahdollisen perheen perustamista. Määräaikaisuuksien lisääminen kohdistuu erityisen raskaasti nuoriin naisiin, joiden työmarkkina-asemaa tulisi pikaisesti parantaa tasa-arvoisemmalla politiikalla. Toteutuessaan hallituksen suunnittelema lainmuutos vaikeuttaisi nuorten naisten pääsyä vakaisiin työsuhteisiin ja lisäisi entisestään sukupuolien palkkaeroja.

Alle 30-vuotiaisiin kohdistettava työsopimuslain heikennys on ongelmallinen myös ikäsyrjinnän näkökulmasta ja vastoin perustuslain turvaamaa oikeutta yhdenvertaiseen kohteluun. On vaikea ymmärtää hallituksen päämääriä, kun tiedossa ovat työ- ja elinkeinoministeriön oman vuoden 2017 työolobarometrin tulokset, joiden mukaan kaikista yleisintä on määräaikaisiin kohdistuva eriarvoinen kohtelu tai syrjintä. Jopa 13 prosenttia palkansaajista sanoi vuonna 2017, että sitä esiintyy omassa organisaatiossa. Myös kouluttautuminen on barometrin mukaan määräaikaisissa työsuhteissa selvästi harvinaisempaa kuin toistaiseksi voimassa olevissa.

Allekirjoittaneet palkansaaja-, nuoriso-, opiskelija-, nais- ja perhejärjestöt vastustavat suunniteltua lakimuutosta ja vetoavat hallitukseen sen poisvetämiseksi valmistelusta.

Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK ry
Akava ry
Toimihenkilökeskusjärjestö STTK ry
Akavan opiskelijat
Finlands Svenska Skolungdomsförbund FSS fr
Naisasialiitto Unioni ry
RKP-nuoret
Sosialidemokraattiset Naiset
Sosialidemokraattiset Nuoret Ry
Sosialidemokraattiset Opiskelijat SONK ry
Suomalainen Naisliitto ry
Suomen Ammattiin Opiskelevien Liitto – SAKKI ry
Suomen Lukiolaisten Liitto
Suomen Nuorisoyhteistyö – Allianssi ry
Suomen Opiskelija-Allianssi – OSKU ry
Suomen opiskelijakuntien liitto – SAMOK ry
Suomen ylioppilaskuntien liitto SYL ry
Työttömien ay-jäsenten tukiyhdistys TATSI ry
Vasemmistonuoret ry
Vihreät Naiset ry
Vihreät nuoret
Yhteiskunta-alan korkeakoulutetut ry

Ajankohtaista

17.6.2025

Hallitus on ollut yrittäjien unelmien täyttymys

Lue
17.6.2025

Tehyn kysely: Hoitotyön johtajia kuormittavat jatkuvat muutokset ja suuremmat yksiköt

Lue
16.6.2025

Tehy: Yhdenvertaisuus vaatii vaikuttamista ja käytännön toimia

Lue
12.6.2025

Kansallinen työelämän kehittämisstrategia luo yhteistä suuntaa kohti parempaa tuottavuutta, oppimista ja hyvinvointia työpaikoilla

Lue
11.6.2025

Muutoksia työeläkevakuutusyhtiöiden hallintoa koskeviin Finanssivalvonnan määräyksiin ja ohjeisiin

Lue
11.6.2025

Lausunto arviointimuistiosta terveydensuojelulainsäädännön kokonaisuudistusta varten

Lue
11.6.2025

Valtioneuvoston asetus terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun asetuksen 16 §:n kumoamisesta

Lue
11.6.2025

Julkisuuslain salassapitoperusteiden uudistustarpeiden kartoitus

Lue