STTK selvitti: Seksuaalisesta häirinnästä vaietaan, työpaikoille tarvitaan selkeät säännöt häirinnän estämiseen


Viime syksystä asti maailmalla näkynyt Me too –kampanja on nostanut esille seksuaalisen häirinnän yleisyyden yhteiskunnan eri alueilla myös Suomessa. Lisäksi useat kansalaiskyselyt ovat vahvistaneet seksuaalisen häirinnän olevan ongelma myös suomalaisessa työelämässä.

Toimihenkilökeskusjärjestö STTK vaatiikin työpaikoille selkeämpiä sääntöjä seksuaalisen häirinnän estämiseksi. Teemasta keskustellaan myös tänään järjestön perinteisessä naistenpäivän aamutilaisuudessa.

STTK:n teettämän kyselyn mukaan 23 prosenttia vastaajista katsoo, että omalla työpaikalla ei ole seksuaalisen häirinnän suhteen nollatoleranssia. 29 prosenttia ei osaa sanoa, onko työpaikalla voimassa nollatoleranssi. Lisäksi 42 prosenttia vastaajista ilmoitti, että omalla työpaikalla ei ole yhteisiä sääntöjä seksuaalisen häirinnän estämiseksi. Vain 37 prosenttia vastasi, että omalla työpaikalla on luotu säännöt seksuaalisen häirinnän estämiseksi.

– Luvut ovat hälyttävän huonoja. STTK vaatii, että jokaisella työpaikalla on laadittava pelisäännöt seksuaalisen häirinnän estämiseksi. Häirintään on puututtava heti sen tullessa ilmi ja mahdollisuuksien mukaan jo ennalta estettävä sen tapahtuminen, STTK:n puheenjohtaja Antti Palola korostaa.

STTK:n kyselyn mukaan seksuaalisesta häirintää kokeneista vain 22 prosenttia oli kertonut asiasta esimiehelle. Työkaverille kokemastaan seksuaalisesta häirinnästä oli kertonut 66 prosenttia, mutta 20 prosenttia ei ole kertonut asiasta kenellekään.

– Tulokset kuvastavat pelkoa ja epätietoisuutta siitä, kuinka toimia, kun joutuu seksuaalisen häirinnän uhriksi. Tätä ei pidä hyväksyä ja tarvitsemme yhteiset säännöt ongelman ratkaisemiseksi, Palola jatkaa.

Seksuaalisen häirinnän estäminen ei saa jäädä vain ohimeneväksi ilmiöksi, vaan se tulee ottaa osaksi työpaikan pysyvää rakennetta.

– Kampanjat alkavat ja päättyvät. STTK haluaa osaltaan varmistaa, että seksuaalisen häirinnän estämiseen panostetaan työpaikoilla pysyvästi, Palola muistuttaa.

 

Liite: STTK:n teettämän kansalaiskyselyn toteuttaminen ja tulokset

 

Lisätietoja: STTK:n puheenjohtaja Antti Palola, puh: 040 509 6030