STTK: Vuoropuhelun parantaminen työpaikoilla vaatii parempaa johtajuutta

STTK:n teettämän kyselyn mukaan vain 42% palkansaajista kokee, että heidän työpaikallaan käydään säännöllisesti keskustelua ylimmän johdon ja henkilöstön välillä erittäin tai jokseenkin hyvin. 36% vastaajista koki tämän toteutuvan jokseenkin tai erittäin huonosti.
Vastaajista vain 30% pitää keskustelua työpaikan johdon ja henkilöstön välillä motivoivana tai laaja-alaisena. Keskustelu ei ole myöskään riittävän avointa, säännöllistä eikä innostavaa

Kyselyn tulokset kertovat, että vuoropuhelun parantamisessa on paljon tehtävää. Vuoropuhelun riittämättömyys kertoo johtamisongelmista, tiedonsaannin puutteista, henkilöstön vähäisestä osallistamisesta sekä yhteisen ymmärryksen ja tahtotilan puutteesta kehittää työpaikan toimintaa yhdessä.

–  Vain yhdessä tekemällä luottamus paranee, henkilöstö sitoutuu ja on motivoitunut. Tällä on selkeä vaikutus työtehokkuuteen, tuloksiin ja tuottavuuden kasvuun. Yhdessä tekeminen ja vuoropuhelun parantaminen edellyttävät kuitenkin parempaa johtajuutta ja avoimempaa neuvottelukulttuuria, STTK:n johtaja Katarina Murto korostaa.

Työnantajien olisikin syytä pohtia esiintyykö omalla työpaikalla keskustelun puutetta, tiedon salaamista ja yksipuolista päätöksentekoa, sekä kuinka niistä voisi siirtyä kohti avoimempaa vuoropuhelua henkilöstön kanssa.

–  Työnantajalla ja henkilöstöllä tulisi olla velvoite kehittää työpaikan toimintaa yhdessä jatkuvan ja säännöllisen vuoropuhelun kautta ilman tiukkoja määräaikoja ja muodollisia velvoitteita. Työpaikoilla pitäisi laatia selvät pelisäännöt siitä, miten neuvottelukulttuuria ja jatkuvaa vuoropuhelua edistetään, Murto painottaa.

Lisätietoja:
STTK:n johtaja Katarina Murto, puh: 050 568 9188

Kyselyn tulokset diaesityksenä >>

STTK on poliittisesti sitoutumaton ja moniarvoinen koulutettujen ammattilaisten keskusjärjestö, johon kuuluu 17 jäsenliittoa ja noin 540 000 jäsentä. Visiomme on menestyvä Suomi, jossa yhteistyöllä rakennamme maailman parasta työelämää ja hyvinvointia. Olemme työssämme avoimia, oikeudenmukaisia, uudistusmielisiä ja rohkeita.

***

STTK:n Katarina Murto: Henkilöstön edustajien roolia vahvistettava ja yt-laki uudistettava

Ajankohtaista

17.6.2025

Hallitus on ollut yrittäjien unelmien täyttymys

Lue
17.6.2025

Tehyn kysely: Hoitotyön johtajia kuormittavat jatkuvat muutokset ja suuremmat yksiköt

Lue
16.6.2025

Tehy: Yhdenvertaisuus vaatii vaikuttamista ja käytännön toimia

Lue
12.6.2025

Kansallinen työelämän kehittämisstrategia luo yhteistä suuntaa kohti parempaa tuottavuutta, oppimista ja hyvinvointia työpaikoilla

Lue
11.6.2025

Muutoksia työeläkevakuutusyhtiöiden hallintoa koskeviin Finanssivalvonnan määräyksiin ja ohjeisiin

Lue
11.6.2025

Lausunto arviointimuistiosta terveydensuojelulainsäädännön kokonaisuudistusta varten

Lue
11.6.2025

Valtioneuvoston asetus terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun asetuksen 16 §:n kumoamisesta

Lue
11.6.2025

Julkisuuslain salassapitoperusteiden uudistustarpeiden kartoitus

Lue