Kesäduunari-infoon ei soita turhanvalittelija

Palkansaajakeskusjärjestöjen yhteisen Kesäduunari-infon neuvoja Sini Tervo epäilee nuorten sietävän liikaa ongelmia pelätessään kesätyönsä menettämistä.

Miltei jokainen SAK:n, Akavan ja STTK:n palveluun soittanut nuori tai hänen vanhempansa on todennut, etteivät he halua vaivata liikaa ongelmalla työpaikkaa.

– Nuoret ovat hyvin kiitollisia, jos he ovat onnistuneet ylipäätään saamaan kesätyötä. Siksi he yrittävät yleensä sietää jonkin aikaa ongelmaa ennen kuin pyytävät apua keneltäkään. Kukaan neuvoa kysyneistä ei ole ollut kuitenkaan mikään turhanvalittelija, Kesäduunari-infon neuvoja Tervo huomauttaa.

Kesäduunari-infoon on tullut tänä kesänä yhteydenottoja jonkin verran enemmän kuin mitä tuli viime kesänä.

Useimmat kysymyksistä ovat liittyneet palkkaan, palkkasaataviin, työaikaan, työoloihin ja taukoihin.

– Onneksi palvelussamme tulee esille vain se ikävin jäävuoren huippu. Valtaosa työpaikoista ottaa kesätyöntekijät hyvin vastaan, Tervo painottaa.

Hän arvioi puheluiden perusteella, että moni kesätyöntekijä jatkaa samassa työpaikassa syksyllä.

Kesäduunarineuvoja kehottaa tekemään uudesta työstä aina kirjallisen työsopimuksen, vaikka työnantaja pysyy samana.

– Tarkista sopimuksesta työtunnit ja huolehdi, että palkkasi menee oikein. Kesän aikana kertyneet työkuukaudet saattavat vaikuttaa palkkaasi. Myös määräaikaisuuden perusteet on hyvä tarkistaa. Kesällä syyksi kelpaa kausiluonteisuus, mutta syksyllä vastaavaa syytä ei löydy välttämättä yhtä helposti.

Kesäduunari-info on auki vielä tämän viikon ja päivystää perjantaihin 2. syyskuuta saakka. Sen jälkeen työsuhteisiin liittyvissä kysymyksissä auttavat ammattiliitot.

Kysymyksiin vastataan maanantaista perjantaihin kello 9–15. Neuvoja voi kysellä numerosta 0800 179 279. Neuvontaa saa suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi, ja palveluun voi soittaa myös nimettömänä.

Osoitteeseen www.kesaduunari.fi on koottu kesätyöntekijöille tärkeää työelämätietoa. Sivujen kautta on mahdollista lähettää kysymys kesäduunarineuvojalle.

Kesäduunari-info on Facebookissa www.facebook.com/kesaduunari
ja Twitterissä: twitter.com/kesaduunari.
Kesäduunarineuvojan pressikuvat voi ladata osoitteesta: www.dropbox.com/sh/41lqajzekyybyt4/AADCGPKXsOERdDJya91x3bBXa?dl=0.
Kesäduunari-infon logo on ladattavissa osoitteessa: www.kesaduunari.fi/yhteystiedot.

Haastattelupyynnöt

SAK:n tiedottaja Tiina-Emilia Kaunisto, puh. 040 529 9928.

Ajankohtaista

7.2.2025

Pro ilmoitti uusista lakoista teknologiateollisuuteen

Lue
7.2.2025

Täyskäännös tasa-arvossa – sukupuolittuvatko työelämän epävarmuudet

Lue
7.2.2025

Varallisuuden keskittyminen kuriin

Lue
6.2.2025

STTK-Opiskelijat: Tiedon puute yhä useammin syy olla liittymättä ammattiliittoon

Lue
6.2.2025

Kuinka vihreä siirtymä näkyy kunnissa

Lue
6.2.2025

Järjestöt: Pysyvän oleskeluluvan muutosten koskettava myös AMK-tutkinnon suorittaneita

Lue
4.2.2025

Lainsäädäntö lisää luottamusta – myös tekoälyyn

Lue
4.2.2025

Tekoäly ja luova tuho

Lue