STTK:n puheenjohtaja Antti Palola: Microsoftin työntekijöiden toivo elää osaamisessa

STTK:n puheenjohtaja Antti Palola on hyvin pettynyt ja pahoillaan Microsoftin ratkaisusta, joka johtaa jätti-irtisanomisiin Suomessa.
– Matkapuhelinalan murros koettelee Suomea edelleen kovalla kädellä. Microsoftin on tässä tilanteessa kannettava yhteiskuntavastuunsa ja otettava vastuu irtisanottujen uudelleen työllistymisen tukemisesta. Julkisen vallan on varmistettava riittävä rahoitus erilaisiin uudelleen työllistymistä tukeviin palveluihin kuten koulutukseen, Palola vaatii.

Suomessa tuotannollisilla ja taloudellisilla syillä irtisanominen on helppoa ja halpaa

Suomessa tuotannollisilla ja taloudellisilla syillä irtisanominen on kansainvälisesti vertaillen helppoa ja halpaa.
– Tällaisina päivinä ei voi välttyä ajattelemasta, että irtisanomisen kynnystä pitää nostaa ja työnantajien vastuuta lisätä, Palola sanoo.

STTK:n puheenjohtaja korostaa kilpailukykysopimuksen tärkeyttä.
– Sen myötä työnantajien vastuu tuotannollisista tai taloudellisista syistä irtisanottujen muutosturvasta kasvaa koulutuskorvauksen muodossa.

Microsoftin työntekijöille tämä on musta keskiviikko. On kuitenkin katsottava eteenpäin ja etsittävä keinot synnyttää uutta työtä vanhan tilalle.
– Muutoksessa on suojeltava yritysten sijaan ihmisiä turvaverkoilla, jotka auttavat siirtymään työstä työhön, Palola painottaa.

Suomen tulevaisuus rakentuu keskeisen vahvuutemme eli ihmisten osaamisen pohjalle.
– Uutta luovat yrittäjät ja osaavat työntekijät mahdollistavat Suomen menestyksen muuttavassa maailmassa. Uudet ideat on jalostettava tuotteiksi ja palveluiksi maailman markkinoille, joilta aina löytyy tilaa ja sopivia osuuksia valloitettavaksi myös suomalaisille, Palola sanoo.

***

Pron Antti Rinne: Suomalaisten ei pidä työntää kännykkäosaamistaan suohon

Ajankohtaista

23.5.2025

Työllisyystoimilta on pudonnut pohja

Lue
22.5.2025

Tehyn puheenjohtaja Millariikka Rytkönen Helsingin poliisin päätöksestä: ”Mikä on hoitajien oikeusturva Suomessa?”

Lue
22.5.2025

DEI vai ei? Pride-viikon työelämätapahtuma

Lue
21.5.2025

Jyty ehdottaa hallitukselle paluuta kolmikantaiseen yhteistyöhön

Lue
20.5.2025

EU:n laajentumisen perustuttava ihmisoikeuksien ja oikeusvaltion kunnioittamiseen 

Lue
16.5.2025

Toimihenkilöarkisto kerää yhteen historiaamme

Lue
16.5.2025

STTK: Palkka-avoimuusdirektiivin täytäntöönpano jäämässä tehottomaksi

Lue
15.5.2025

Puheenjohtaja Palolan puhe kevätedustajistossa

Lue