STTK haastaa työpaikat parantamaan työhyvinvointia: Suomi säästäisi miljardeja

Työhyvinvoinnin edistäminen

Sosiaali- ja terveysministeriö on laatinut arvion menetetyn työpanoksen aiheuttamista vähimmäiskustannuksista työpaikoille ja yhteiskunnalle. Kustannukset ovat arviolta 2 miljardia euroa kuukaudessa eli 24 miljardia euroa vuodessa. Työterveyslaitos taas on arvioinut, että yksi työhyvinvointiin sijoitettu euro tuottaa jopa kuusi euroa takaisin.

STTK haastaa suomalaiset työpaikat panostamaan kevään aikana työhyvinvointiin sekä jakamaan parhaat ideansa myös muiden käyttöön.

– Haluamme saada parhaat ideat ja toimet jakoon. Toivomme, että työhyvinvointihaasteeseen tarttuvat työpaikat kertovat kevään kuluessa kehittämistoimistaan tunnisteella #6euroatakaisin, Murto haastaa.

Hyvinvointi edistyy, kun työpaikan johto ja esimiehet sitoutuvat yhteistyössä henkilöstön kanssa eri keinoin työhyvinvoinnin edistämiseen.

– Menetetyn työpanoksen kustannukset ovat niin häkellyttävän suuria, että nykytilanteeseen ei pidä tyytyä. Säästäisimme valtavia summia, jos työpaikoilla panostettaisiin enemmän fyysiseen ja henkiseen työhyvinvointiin, parempaan johtamiseen ja esimiestyöhön sekä työkyvyn ennakoivaan edistämiseen. Työhyvinvoinnin tuotto taas on huikea, eikä sen aikaansaaminen ole rakettitiedettä. Se vaatii konkreettisia tekoja, johtaja Katarina Murto korostaa.

– Suomessa on jo työhyvinvoinnilla tulostaan parantavia työpaikkoja. Fiksut työpaikat ymmärtävät, että fyysisesti ja henkisesti hyvinvoiva ja motivoitunut henkilöstö on tärkeä menestystekijä. Työhyvinvointia edistämällä työnantaja panostaa samalla kilpailukykyyn ja parempaan tuottavuuteen. Näin tehdään parempaa tulosta ja se tuottaa työnantajalle selvää rahaa.

Työnantajille velvoite varmistaa esimiesten riittävät esimiestaidot

STTK:n esittää työnantajalle velvoitetta varmistaa johtajien ja esimiesten riittävä osaaminen. Esimiestehtävissä työskenteleville on tarjottava mahdollisuus osallistua koulutukseen esimiestaitojen kehittämiseksi.

– Mielestämme työnantajalla tulee olla säännöllinen velvoite varmistaa esimiesten riittävä osaaminen ja taidot esimiehenä toimimiseen sekä työhyvinvoinnin edistämiseen. Velvoite on toteutettava tarvittaessa lainsäädäntömuutoksin.

Lisätietoja STTK:ssa: edunvalvontajohtaja Katarina Murto, puhelin: 050-568 9188

Katso video: 6 euroa takaisin

Lähteet:
STM:n laskelmat menetetyn työpanoksen kustannuksista

Työterveyslaitoksen laskelmat työhyvinvoinnin tuotoista

Ajankohtaista

3.10.2025

Tehy arvioi Helsingin hovioikeuden tuomion Kätilöopiston työntekijöiden vahingonkorvausvaateiden hylkäämisestä ja päättää mahdollisista jatkotoimista perehtymisen jälkeen

Lue
3.10.2025

Ensihoitovalmius on heikentynyt – Muuttuva lainsäädäntö edellyttää hyvinvointialueilta lisäresursseja

Lue
3.10.2025

STTK:n puheenjohtaja Antti Palola: Suomalainen metsänhoito voi olla yhtä aikaa tehokasta ja kestävää

Lue
2.10.2025

MVL hakee viestintä- ja sidosryhmäasiantuntijaa

Lue
2.10.2025

Maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah sekä metsäasiantuntijoiden puheenjohtaja Stefan Borgman 130-vuotiaan järjestön kokouksessa: Metsiltä odotetaan paljon

Lue
2.10.2025

Tehy vaatii hallitusohjelman noudattamista – kaikkia sote-alan työntekijöitä on suojeltava työväkivallalta

Lue
1.10.2025

Metsäammattilaiset kokevat metsäkeskustelun mediassa yksipuoleisena ja tunneperäisenä

Lue
1.10.2025

Hali ja SuPer: Riittävä kielitaito turvattava vieraskielisille hoitajille

Lue