Keskusjärjestöt: Työeläkeyhtiöiden noudatettava Finanssivalvonnan ohjetta palveluista työkyvyttömyyseläkkeiden vähentämisessä

Lisätietoja:

Samppa Koskela

juristi, sosiaaliturvalainsäädäntö

Profiili
Eläkkeet

Keskeiset työmarkkinajärjestöt pitävät hyvänä, että Finanssivalvonta on ohjeistamassa työeläkevakuutusyhtiöitä työkyvyttömyyseläkkeiden vähentämiseen tarkoitetuista palveluista. Ohje on jatkoa Finanssivalvonnan syksyn 2015 tarkastukselle.

Finanssivalvonnan ohjeistus on tarpeellinen ja sen noudattamisella saadaan selkeät pelisäännöt, voidaan pidentää työuria ja selkiyttää työeläkevarojen käyttöä. Katsomme, että työeläkevakuutusyhtiöiden tulee sitoutua noudattamaan Finanssivalvonnan tulevaa ohjeistusta, toteavat työmarkkinakeskusjärjestöt.

Työeläkevakuutusyhtiöiden on jatkossakin, sääntelyn puitteissa, tarpeen päättää itsenäisesti tarjoamiensa palvelujen hinnoittelusta, tarkasta sisällöstä ja muista vastaavista keinoista ettei alan kilpailua rajoiteta.

Järjestöjen näkemyksen mukaan työeläkeyhtiöiden tulee myös parantaa toimintansa tehokkuutta. Liikekulujen kattamiseen tarkoitetun työeläkemaksun osan, hoitokustannusosan, tulee tähdätä nykyistä selkeämmin tehokkuuden parantamiseen. Samalla on huolehdittava työeläkevakuutuksen toimeenpanon hajautuksesta sekä työnantaja-asiakkaiden ja vakuutettujen laadukkaan palvelun turvaamisesta.
Lisätiedot:

eläke- ja sosiaaliturva-asioiden asiantuntija Samppa Koskela, STTK, puh. 0400-199 062
sosiaaliasioiden päällikkö Sinikka Näätsaari, SAK, puh. 040-7312 384
asiantuntija Katja Veirto, Akava, puh. 050-3863 355
johtava asiantuntija Vesa Rantahalvari, EK, puh. 040-5444 609

Ajankohtaista

14.11.2025

Muutosneuvottelut Metsä Groupilla, UPM:llä ja Stora Ensolla

Lue
14.11.2025

STTK-Opiskelijat hakee kahta varapuheenjohtajaa vuodelle 2026

Lue
14.11.2025

Tehy vaikuttaa valkokankaalla Syke 3 – Kipinöitä yössä -elokuvassa

Lue
14.11.2025

Hyvinvointialueiden kriisiin luvattu korjaus – SuPer kannattaa parlamentaarista yhteistyötä

Lue
14.11.2025

Paikallisen erän siirto korvataan täysmittaisesti – tehyläisenä et menetä mitään

Lue
13.11.2025

KthLiitto toivoo uutta alkua kelalaiselle yhteistoiminnalle

Lue
13.11.2025

Avunsaantia ei saa hidastaa – hätäkeskuspäivystäjien määrä on turvattava

Lue
13.11.2025

Vihreän siirtymän investointeja odotetaan edelleen

Lue