STTK ja Ammattiliitto Pro selvittivät: Kilpailukykyhyppy valuu osinkoihin

Suomen kilpailukyky

STTK:n ja Ammattiliitto Pron toimeksiannosta on tutkittu suomalaisyritysten johdon näkemyksiä ajankohtaisiin työmarkkinakysymyksiin. Selkeä enemmistö vastaajista (77 %) on sitä mieltä, että jos maan hallituksen tavoite yritysten työvoimakustannusten alentamiseksi täyttyy, osingonjako suhteessa tulokseen säilyy entisellään.

Vain viisi prosenttia vastaajista on sitä meiltä, että osingonjako suhteessa tulokseen vähenee tai kasvaa.

Viiden prosentin kilpailukykyloikka lisäisi osinkoja kahdella miljardilla

STTK ja Pro arvoivat, että viiden prosentin kilpailukykyloikka lisäisi jaettavia osinkoja kahdella miljardilla eurolla olettaen, että kustannusten aleneminen vahvistaa yritysten tuloksia noin 3,7  miljardilla. Arvio perustuu Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen VATT:n selvitykseen.

Tilastojen perusteella yritykset ovat 1990-luvun laman jälkeen investoineet vähän Suomeen, muualle enemmän. Osinkoja on viime vuosina maksettu runsaasti. Kehitykseen ovat vaikuttaneet myös muun muassa johdon kannustinjärjestelmät, jotka on sidottu osakekurssien kehitykseen.

STTK:n ja Pron arvio on, että johdon kannalta on ollut parempi pitää osakkeenomistajat tyytyväisinä sen sijaan, että olisi toteutettu investointeja, joihin liittyy aina epävarmuutta.

– Lyhyen aikavälin tavoitteet näyttävät olevan yrityksille tärkeämpiä kuin pitkän aikavälin kasvun turvaaminen. Vaikka monen suuryrityksen liikevaihto on laskenut finanssikriisin jälkeen, tulokset ovat kuitenkin pysyneet keskimäärin hyvinä esimerkiksi henkilöstövähennysten, muiden kustannussäästöjen ja kasvavien markkinoiden vuoksi. Vain omistajien iloksi jäävä osinkojuhla, jonka on ennustettu jatkuvan myös ensi keväänä, viestii ahneudesta ja kyvyttömyydestä vahvistaa yritystoimintaa Suomessa pitkäjänteisesti.

STTK:n tutkimus toteutettiin Taloustutkimus Oy:n puhelinhaastatteluina 5. – 8.10. 2015 välisenä aikana. Haastatteluja tehtiin yhteensä 400. Näistä 300 tehtiin 5 – 250 henkilöä työllistävien yritysten keskuudessa. 101 haastattelua tehtiin yli 250 henkilöä työllistävien yritysten keskuudessa.

Kommentit tutkimukseen:

Puheenjohtaja Antti Palola, STTK, puhelin 040 509 6030

Puheenjohtaja Jorma Malinen, Ammattiliitto Pro, puhelin 050 576 0389

Tutkimustulokset >>

***

Palkansaaja maksaa kilpailukykyloikan

Harppaus kadun aurinkoiselle puolelle

Missä Kikyn kolmas loikka?

Ajankohtaista

17.6.2025

Hallitus on ollut yrittäjien unelmien täyttymys

Lue
17.6.2025

Tehyn kysely: Hoitotyön johtajia kuormittavat jatkuvat muutokset ja suuremmat yksiköt

Lue
16.6.2025

Tehy: Yhdenvertaisuus vaatii vaikuttamista ja käytännön toimia

Lue
12.6.2025

Kansallinen työelämän kehittämisstrategia luo yhteistä suuntaa kohti parempaa tuottavuutta, oppimista ja hyvinvointia työpaikoilla

Lue
11.6.2025

Muutoksia työeläkevakuutusyhtiöiden hallintoa koskeviin Finanssivalvonnan määräyksiin ja ohjeisiin

Lue
11.6.2025

Lausunto arviointimuistiosta terveydensuojelulainsäädännön kokonaisuudistusta varten

Lue
11.6.2025

Valtioneuvoston asetus terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun asetuksen 16 §:n kumoamisesta

Lue
11.6.2025

Julkisuuslain salassapitoperusteiden uudistustarpeiden kartoitus

Lue