STTK:n Antti Palola: Sopimus- ja neuvottelujärjestelmän kehittämisen karilleajo ei estä hyvää työmarkkinayhteistyötä

Työsopimuslain muutos

Sopimus- ja neuvottelujärjestelmän uudistamiseen liittyvät neuvottelut päättyivät alkuviikosta tuloksettomina. STTK:n puheenjohtajan Antti Palolan mielestä karilleajo näissä neuvotteluissa ei saa muodostua esteeksi hyvälle työmarkkinayhteistyölle tulevaisuudessa.
– Vaikka nyt ei ratkaisua saavutettu, sopimus- ja neuvottelujärjestelmän kehittäminen säilyy palkansaajapuolen tavoitteissa. Se on avain parempaan työelämään, sitä kautta työpaikkojen ja palkansaajien menestykseen ja myös työrauhan edistämiseen tulevaisuudessa, Palola arvioi.

Palola arvioi, että tulosta ei syntynyt, koska osapuolet kävivät neuvotteluita hyvin erilaisista lähtökohdista.
– Palkansaajat halusivat asioita, joilla vaikutetaan työtaisteluiden syihin ja työnantajat asioita, jotka liittyvät niiden seurauksiin. Tehty työ ei silti ollut turha, sillä muuttuva työelämä luo muutostarpeita myös sopimus- ja neuvottelujärjestelmän rakenteisiin, Palola sanoo.

Palkansaajat halusivat asioita, joilla vaikutetaan työtaisteluiden syihin ja työnantajat asioita, jotka liittyvät niiden seurauksiin.

STTK:n mielestä ilmapiiri työpaikoilla heijastuu työmarkkinoiden neuvottelupöytiin.
– Pohjimmiltaan kyse on luottamuksesta. Tällä hetkellä ilmassa on enemmän epäluottamusta ja se vaikeuttaa yhteistyötä työpaikkatasolla. Luottamuksen ja yhteistyön ongelmat heijastuivat myös sopimus- ja neuvottelujärjestelmään liittyviin neuvotteluihin, Antti Palola sanoo.

STTK:n hallitus keskusteli tänään sopimus- ja neuvottelujärjestelmän kehittämiseen liittyvistä asioista kokouksessaan Helsingissä.

***

STTK: Sopimusjärjestelmää kehitettävä nykyjärjestelmän pohjalta, työehtojen vähimmäissuoja turvattava

Ajankohtaista

23.5.2025

Työllisyystoimilta on pudonnut pohja

Lue
22.5.2025

Tehyn puheenjohtaja Millariikka Rytkönen Helsingin poliisin päätöksestä: ”Mikä on hoitajien oikeusturva Suomessa?”

Lue
22.5.2025

DEI vai ei? Pride-viikon työelämätapahtuma

Lue
21.5.2025

Jyty ehdottaa hallitukselle paluuta kolmikantaiseen yhteistyöhön

Lue
20.5.2025

EU:n laajentumisen perustuttava ihmisoikeuksien ja oikeusvaltion kunnioittamiseen 

Lue
16.5.2025

Toimihenkilöarkisto kerää yhteen historiaamme

Lue
16.5.2025

STTK: Palkka-avoimuusdirektiivin täytäntöönpano jäämässä tehottomaksi

Lue
15.5.2025

Puheenjohtaja Palolan puhe kevätedustajistossa

Lue