Palkansaajajärjestöt pahoillaan neuvotteluhalukkuuden tuomitsemisesta

Paikallinen sopiminen

Palkansaajien keskusjärjestöt ovat pahoillaan tuomioista, joissa pelkkä neuvotteluhalukkuus on määritelty rangaistavaksi työtaistelutoimenpiteeksi. Viimeksi eilen työtuomioistuin määräsi kunta-alan työntekijäjärjestöille hyvityssakot ennakkoilmoituksesta, joka koski Helsingin liikelaitoksen Palmian palvelujen yhtiöittämistä vastaan suunnattua mielenilmausta.

SAK, STTK ja Akava pitävät tärkeänä, että työtaistelutoimenpiteen käsitettä arvioidaan uudelleen neuvottelujärjestelmän uudistamista koskevien neuvottelujen yhteydessä.

– Työtaistelutoimenpiteen määritelmä on paisunut epätarkoituksenmukaiseksi, kun jo neuvotteluhalukkuuden ilmaiseminen katsotaan itsenäiseksi työtaistelutoimenpiteeksi. Tämä vähentää halukkuutta ennakkoilmoituksen tekemiseen. Parhaimmillaan ennakkoilmoitus voi kuitenkin johtaa asian ratkeamiseen ennen toimenpiteiden aloittamista, SAK, STTK ja Akava toteavat.

Kunta-alan työntekijäjärjestöjen tavoitteena oli mielenilmausta koskevan ilmoituksen avulla päästä neuvotteluyhteyteen työnantajan kanssa ja estää Palmian yhtiöittämisestä aiheutuva työehtojen heikentäminen. SAK, STTK ja Akava pitävät ongelmallisena, että tällainen työehtojen heikentämisuhkaan kohdistunut toimi tulkitaan nykykäytännössä työehtosopimukseen kohdistuvaksi laittomaksi työtaisteluksi.

– Neuvottelujärjestelmän uudistamisen yhteydessä on lisättävä työntekijöiden mahdollisuuksia vaikuttaa työehtojen heikentämiseen muun muassa kehittämällä paikallista neuvotteluprosessia.

Työtuomioistuimen eilen annetun päätöksen osapuolina olivat kunta-alan työntekijäjärjestöt Julkisten ja hyvinvointialojen liitto JHL, Helsingin yhteisjärjestö JHL ja Kunta-alan unioni sekä työnantajien keskusjärjestö KT Kuntatyönantajat.

Työmarkkinajärjestöt neuvottelevat parhaillaan sopimus- ja neuvottelujärjestelmän uudistamisesta. Neuvotteluista sovittiin työllisyys- ja kasvusopimuksen yhteydessä.

Lisätiedot

Vastaava lakimies Katarina Murto, SAK, puh. 050 568 9188

Edunvalvontajohtaja Minna Helle, STTK, puh. 050 341 4884

Johtaja Maria Löfgren, Akava, puh. 040 568 2798

Ajankohtaista

2.6.2023

Ay-maksujen verovähennys on säilytettävä

Lue
2.6.2023

Tehyn Rytkönen: Kaikilla oikeus turvalliseen aborttiin, ammattilainen ei voi valita asiakkaitaan

Lue
31.5.2023

SuPerin sopimusneuvottelija Jukka Parkkola on paikalla lakkokohteessa 1.6.2023 klo 9:30

Lue
31.5.2023

Yksityiselle sosiaalipalvelualalle hakusaarto ja keikkailukielto

Lue
31.5.2023

Uusia yksityisen sosiaalipalvelualan lakkovaroituksia hoivakoteihin ja lastensuojeluun

Lue
31.5.2023

Yksityiselle sosiaalipalvelualalle määräaikainen, rajattu hakusaarto ja koko sopimusalaa koskeva määräaikainen keikkailukielto

Lue
31.5.2023

SuPer on antanut useita lakkovaroituksia yksityiselle sosiaalipalvelualalle ja julistanut hakusaarron ja keikkailukiellon

Lue
31.5.2023

Yksityisen sosiaalipalvelualan ylityö- ja vuoronvaihtokielto jatkuu 14.6. asti – ohjeet jäsenille

Lue