STTK:n Liittoviikolla puhutaan ja feissataan järjestäymisen merkityksestä

Ay-liike ja järjestäytyminen

STTK ja jäsenliitot viettävät syyskuun ensimmäisellä viikolla Liittoviikkoa. Liittoviikon tavoitteena on herättää myönteistä keskustelua ammattiliiton jäsenyydestä ja järjestäytymisen merkityksestä. Liittoviikolla jalkaudutaan useissa kaupungeissa työmatkalaisten pariin, työpaikoille ja oppilaitoksiin sekä järjestetään monipuolisia tapahtumia.

Liittoviikon tueksi STTK on teettänyt Aula Researchilla kansalaistutkimuksen (tutkimus), jossa lähes 2 300 suomalaiselta on kysytty näkemyksiä ammatillisesta järjestäytymisestä. Tutkimuksen perusteella ammattiliittojen jäsenet ovat tyytyväisiä jäsenyyteen ja he arvostavat erityisesti vaikeiden aikojen kuten laman, yt-neuvottelujen ja työttömyyden aikana liitolta saamaansa tukea. Myös nuoret kokevat ammattiliiton yhtä tärkeäksi asiaksi yhteiskunnassa, mutta toivovat sen kehittävän toimintatapojaan nykyaikaisemmiksi.

Kansalaistutkimus myös osoittaa, että järjestäytymisen perusteet ovat muuttuneet ja syitä liittoon kuulumiselle on paljon. Yhteisöllisyyden tunne ammattiliittoon kuulumisen perusteena on vuosien varrella heikentynyt ja erityisesti alle 35-vuotiaiden parissa. Sen sijaan yhä useampi alle 35-vuotias liittyy jäseneksi, kun opiskelu- tai työkaveri sitä suosittelee.

Tutkimukseen vastanneiden mielestä tärkeintä työelämässä on elannon ansaitseminen. Lähes yhtä tärkeänä pidetään hyvää työilmapiiriä ja työntekijöiden yhdenvertaista kohtelua.

Tutkimuksen keskeiset tulokset ja niihin liittyvät graafit löytyvät osoitteesta sttk.fi

Reilu työ kuuluu kaikille

STTK ja liitot järjestävät Liittoviikon aikana useita feissauskampanjoita eri puolilla Suomea ja niiden teemana on ”Reilu työ kuuluu kaikille”. Idea on kohdata kansalaisia kasvokkain sekä kertoa ja keskustella ay-liikkeen roolista ja tehtävistä työpaikoilla.

Feissausta tehdään maanantaista perjantaihin Helsingin Narinkkatorilla, Espoon Leppävaaran asemalla, Vantaalla Tikkurilan asemalla, Turussa Yliopistokadulla ja Oulussa Rotuaarilla.

Oppilaitoksiin ympäri Suomea

Reilun työn teemalla STTK ja liitot jalkautuvat myös oppilaitoksiin viikon aikana. Tavoitteena on kertoa opiskeleville nuorille työelämätaidoista, joilla helpotetaan työelämään siirtymistä ja siellä pysymistä.

Kiertue ulottuu toisen asteen oppilaitoksiin ja ammattikorkeakouluihin Tampereella, Vaasassa, Rovaniemellä, Kajaanissa ja Lappeenrannassa. Tietoa kiertueesta ja työelämätietoutta löytyy osoitteesta www.työelamaan.fi

Lisätietoja STTK:ssa: järjestö päällikkö Juska Kivioja, puhelin 050 581 4372.

***

Miksi ammattiliittoja tarvitaan?

Ajankohtaista

17.6.2025

Hallitus on ollut yrittäjien unelmien täyttymys

Lue
17.6.2025

Tehyn kysely: Hoitotyön johtajia kuormittavat jatkuvat muutokset ja suuremmat yksiköt

Lue
16.6.2025

Tehy: Yhdenvertaisuus vaatii vaikuttamista ja käytännön toimia

Lue
12.6.2025

Kansallinen työelämän kehittämisstrategia luo yhteistä suuntaa kohti parempaa tuottavuutta, oppimista ja hyvinvointia työpaikoilla

Lue
11.6.2025

Muutoksia työeläkevakuutusyhtiöiden hallintoa koskeviin Finanssivalvonnan määräyksiin ja ohjeisiin

Lue
11.6.2025

Lausunto arviointimuistiosta terveydensuojelulainsäädännön kokonaisuudistusta varten

Lue
11.6.2025

Valtioneuvoston asetus terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun asetuksen 16 §:n kumoamisesta

Lue
11.6.2025

Julkisuuslain salassapitoperusteiden uudistustarpeiden kartoitus

Lue