Johtolankoja...
 STTK:n blogia kirjoittavat Mikonkadun toimiston eri alojen asiantuntijat.
Jos blogikirjoitus herätti ajatuksia tai mielipiteitä, voit jättää kirjoittajalle kommentteja klikkaamalla blogikirjoituksen otsikkoa. Näin blogikirjoituksen loppuun avautuu kommenttialue. Muista vielä täyttää nelinumeroinen varmennekoodi kommentin lopussa, niin kirjoituksesi julkistuu!
Julkaisemme tällä sivulla 10 uusinta kirjoitusta. Aiempia kirjoituksia voit lukea blogin arkistosta.
 Suomeen on syntynyt uusi keskitetty työmarkkinaratkaisu ja uusi työmarkkinamalli, raamisopimus.
Kun Elinkeinoelämän keskusliitto EK joitakin vuosia sitten päätti, että se ei enää ole mukana tulopoliittisissa kokonaisratkaisuissa, Suomessa siirryttiin tekemään liittokohtaisia sopimuksia. Tuolloin EK ilmoitti Teknologiateollisuuden sopimusten muodostavan "ankkurin", johon muiden alojen oli kiinnityttävä. Yhteisymmärrystä kaikkia aloja tyydyttävästä työmarkkinamallista ei kuitenkaan ankkurin pohjalta löytynyt.
Tämän vuoden kesällä keskusjärjestöt alkoivat neuvotella mahdollisuudesta luoda aivan uudenlainen keskitetty ratkaisu. Pääministerin ja valtiovarainministerin vahva tahto antoi uskoa yritykseen.
Raami sisältää palkkojen kustannuskehikon lisäksi työelämän uudistushankkeita. Kustannusraamin puitteissa työnantaja- ja palkansaajaliitoilla on mahdollisuus toimialoittain sopia korotusvara käytettäväksi haluamallaan tavalla.
Raamisopimus ei ole tupo, vaan malli asettuu tulopoliittisten kokonaisratkaisujen ja liittosopimusten välimaastoon. Tupoja kritisoitiin aikoinaan erityisesti työnantajapuolella siitä, että ne ovat liian jäykkiä markkinavetoiseen yhteiskuntaan. Työnantajien viesti on ollut selvä: paikallista sopimista on lisättävä. Tämän raami myös mahdollistaa.
Tupoissa kyettiin ottamaan huomioon tehokkaasti niin sanotut makrotaloudelliset tavoitteet: kilpailukyky, ostovoima, kansantalouden kasvu ja heikko inflaatio. Liittokohtaisissa ratkaisuissa ei viime kierroksilla ole kyetty mitoittamaan palkankorotuksia oikealla tavalla kansantalouden ja tuottavuuden kehityksen kannalta.
Liittokohtaiset sopimukset eivät myöskään ole onnistuneet turvaamaan ostovoiman suotuisaa kehitystä, vaan inflaatio on usein syönyt palkankorotusten tuoman hyödyn.
Globalisaatio on muuttanut yritysten toimintatapoja ja arvoja. Osakkeenomistajien kärsimättömyys ja vahvempi voiton tavoittelu ovat luoneet kuilun palkansaajien ja työnantajien ajattelun väliin. Pitkään aikaan ei ole ollut olemassa yhteistä asialistaa kansallisen menestyksen synnyttämiseksi.
Työmarkkinoilla on eletty vastakkainasettelun aikaa. Rakennemuutosten hallinnan vaikeus, yritysten siirtyminen ulkomaille ja irtisanomisten lisääntyminen ovat luoneet Suomeen epävarmuutta. Menestyneetkin yritykset ja tulosyksiköt ovat menneet nurin, ja tuottava ja ahkera työ on liian usein palkittu työpaikan menettämisellä.
Miksi raamineuvottelut kuitenkin pääsivät alkamaan, vaikka työmarkkinakeskusjärjestöillä on pitkään ollut vaikeuksia löytää yhteistä työmarkkinanäkemystä?
Keskeinen tekijä oli, että Teknologiateollisuuden hamuama palkkajohtajuus ei toiminut Suomessa odotetulla tavalla. Neuvotteluissa mentiin yllättävänkin usein Teknologiateollisuuden palkkaratkaisujen yli. Paikallinen sopiminenkaan ei kaikkialla edennyt toiveiden mukaisesti: jäsenistöltä on tässä asiassa tullut melkoisesti kritiikkiä palkansaajajärjestöille.
Paikallisen sopimisen onnistuminen vaatii paljon kummallakin puolella pöytää. Esimiehillä ja johdolla on suuri vastuu onnistumisesta, ja heiltä vaaditaan tähän liittyvää osaamista. Henkilökohtaisen palkkauksen on oltava perusteltavissa kaikille ja siksi läpinäkyvää. Pääkonttorin antamien valtuuksien ja ohjeistusten soveltamisessa pitää olla johdonmukainen ja tasapuolinen. Lisäksi tarvitaan nykyistä enemmän yhteistyötä luottamusmiesten ja johdon välille.
Molemmilla puolilla ehkä painavin syy raamin aikaansaamiseksi oli kasvava huoli Suomen taloudesta ja työllisyydestä ja siten hyvinvointiyhteiskunnan rahoituksesta. Finanssikriisi on vienyt osan Suomen teollisuuden määrästä ja iskuvoimasta, ja kilpailukyvyn palautus on yrityksille elintärkeää.
Lisäksi Suomi on tekemässä lähiaikoina suuria ratkaisuja kestävyysvajeen hallitsemiseksi, hyvinvointiyhteiskunnan rakenteiden uudistamiseksi ja ennen kaikkea kasvun lähteiden löytämiseksi. Näillä asioilla on vahvat kytkennät työmarkkinapöytiin.
Jääkö raami ainutkertaiseksi kriisiajan malliksi, vai voiko se olla uuden alku työmarkkinoiden neuvottelupöydissä?
Kansainvälisen talouden turbulenssissa joidenkin asioiden saaminen Suomessa järjestykseen on viisautta. Parhaimmillaan raami tuo työmarkkinoille ennustettavuutta ja vakautta sekä luo kasvun edellytyksiä. Mutta raami toimii vain, jos kaikki osapuolet voittavat. Sen pitää tarjota kilpailukykyä elinkeinoelämälle, vakautta julkiselle taloudelle sekä ostovoimaa, työpaikkoja ja hyvinvointia palkansaajille.
Raami ei tietenkään yksin tuo vastausta Suomen haasteisiin, mutta se voi viedä asioita merkittävästi eteenpäin. Sopimuskauden aikana työnantaja- ja palkansaajapuolen välillä pitää tosissaan paneutua yhteisten linjausten aikaansaamiseen. Koulutus ja osaaminen, tuottavuus ja tuloksellisuus, työllisyyden paraneminen, työelämän kehittäminen, työurien pidentäminen ja monet muut asiat odottavat ratkaisuja.
Raamisopimus ei saa merkitä paluuta vanhaan eli työmarkkinoiden jäykkyyksien lisääntymistä. Työmarkkinajärjestöjen kyky tehdä yhteistyötä keskusjärjestöjen ja liittojen välillä sekä työpaikoilla vaatii uutta luottamusta. Luottamus ja kyky hallita muutoksia edistävät myös työrauhaa.
Edelleen mielipiteet palkankorotuksista, yleiskorotusten merkityksestä, henkilökohtaisista palkkakeskusteluista ja palkitsemisista eroavat työnantajien ja palkansaajien välillä joskus kuin yö ja päivä. Palkansaajat haluavat turvaa ja solidaarisuutta, työnantajat enemmän henkilökohtaista palkitsemista. Tasapaino tarkoittaa, että on tarjottava molemmat: turvaa kaikille ja hyville mahdollisuus menestyä.
Raamisopimuksen ongelma on myös se, että se ei edistä miesten ja naisten välistä palkkatasa-arvoa. Tämä taas luo painetta valtion ja järjestöjen yhteisen samapalkkaisuusohjelman toteutumiselle.
Suomalaista työmarkkinamallia on totuttu pitkään pitämään kansallisena vahvuutena. Raami antaa tähän uuden mahdollisuuden, joka pitäisi osata nyt hyödyntää hyvin.
Mikko Mäenpään kirjoitus on julkaistu Helsingin Sanomien vieraskynäpalstalla 29.11.2011.
EVA:n johtaja Matti Apunen väittää Helsingin Sanomissa 22.11., että Suomessa olisi merkittävästi enemmän lakkoja kuin Ruotsissa. Väitteet ovat tuulesta temmattuja.
Työtaisteluiden vuoksi menetettyjen työpäivien valossa Suomi on eurooppalaisen keskiarvon alapuolella ja asettuu samaan haarukkaan kuin Ruotsi tarkasteltaessa viime vuosia. Ainoastaan vuosi 2005 muodostaa trendistä poikkeavan ”piikin” Metsäteollisuutta koskeneen työnantajapuolen aloittaman pitkän työsulun takia.
Tarkasteltaessa pitkän aikavälin trendiä luvut puhuvat puolestaan: vuonna 1976 tilastoitiin yli 3 200 työtaistelua. Vastaava luku vuonna 2007 oli reilu sata.
Sen sijaan viimeisimmät esimerkit työnantajapuolelta – rahoitusalalla ainoastaan järjestyneiden työntekijöiden uhkaaminen työsululla ja Olkiluodossa alihankkijan järjestäytyneisiin työntekijöihin kohdistuneet irtisanomiset – kertovat omaa karkeaa kieltään siitä, millaisia rikkomuksia työnantajien puolelta tehdään. Nämä ovat hyökkäyksiä järjestäytymisoikeutta kohtaan ja Suomen perustuslain, kansainvälisten sitoumusten ja Kansainvälisen työjärjestö ILOn yleissopimusten vastaisia. Toteutuessaan ne ovat jopa rikosoikeudellisesti rangaistavia toimia.
Palkansaajapuolen tasa-arvoisen neuvotteluaseman turvaavaan neuvotteluoikeuteen kuuluu olennaisena osana oikeus kieltäytyä työsuorituksesta, jonka hinnasta tai ehdoista ei ole sovittu. Ilman lakko-oikeutta työehtoneuvotteluista tulee kollektiivista kerjäämistä. Suomessa työtaistelutoimien ilmoitusaika – 14 päivää – on kuitenkin poikkeuksellisen pitkä ja sivuaa Euroopan ennätystä. Se heikentää merkittävästi työtaistelutoimien tehokkuutta.
Laittoman lakon käsite on itsessään kyseenalainen Suomessa. Ensinnäkin tämä johtuu työnantajalle annetusta tulkintaoikeudesta työehtosopimuksen määräysten suhteen. Tämä antaa työnantajalle hyvin suuren vallan, mikä puolestaan paikallistasolla johtaa usein konflikteihin. Onko siis lakon aloittaminen työrauhavelvollisuuden rikkomista, jos myös työnantajapuoli rikkoo työehtosopimusvelvollisuuttaan?
Viime vuosina osa asioista on jätetty sovittavaksi paikallistasolle, jolloin työrauhan tulkitaan koskevan työehtosopimuksessa sovittua työehtojen kokonaisuutta, vaikka esimerkiksi palkkojen lopullinen määrä olisi jäänyt auki. Laillisten ja laittomien lakkojen väliltä löytyy siis leventynyt harmaa alue. Työtaisteluoikeutta tarkasteltaessa pitää aina huomioida työmarkkinajärjestelmän kokonaisuus. Yksittäisiä tapauksia tarkasteltaessa ei päästä puusta pitkään.
Spontaanit työtaistelut ja esimerkiksi ulosmarssit ovat yleistyneet varsinaisten työtaisteluiden rinnalla. Viime vuosina tämä on johtanut usein esimerkiksi kannattavien yritysten ilmoituksista siirtää tuotanto muualle ja täten heikentää suomalaista teollisuus- ja palvelurakennetta ja siten työllisyyttä. Näissä yhteyksissä mielenilmaisut, kuten ulosmarssit, ovat ymmärrettäviä eikä niiden perusteella ole tarvetta ryhtyä lainsäädäntömuutoksiin.
Marianne Muona
kansainvälisten asioiden asiantuntija.
Hegel totesi joskus, että Minervan pöllö lähtee lentoon vasta hämärän koittaessa. Tällä hän tarkoitti suurin piirtein sitä, että aika on kypsä johtopäätöksille ja suuren kaaren hahmottamiselle vasta jälkikäteen.
Antiikin roomalaisten jumala Minerva oli ilmentymä kreikkalaisten Pallas Athenesta. Athene oli Zeuksen päästä syntynyt tiedon ja viisauden jumala, joka suojeli sivistystä ja erityisesti Ateenaa. Molempiin jumalattariin liitettiin pöllö, jota pidettiin viisaana eläimenä. Viisautta ja filosofiaa symboloiva lintu löytyy esimerkiksi antiikin kolikoista.
Raha, mennyt maailma, Kreikka ja Italia, jälkiviisaus... Kaikki nämä sanat sopivat kuvailemaan tätä päivää Euroopassa. Hegel, Kant, Marx tuntuvat taas ajankohtaisilta valtioiden natistessa liitoksissaan velkojensa kanssa. Hegelin mielestä perustuslaillinen valtio oli historiallisen kehityksen päämäärä rationaalisesti ja eettisesti, ja takasi hyväntahtoisen järjestyksen sekä kansalaisten vapauden ja tasa-arvon.
Kant näki valtion välineellisemmin kuin Hegel, ihmisten palvelijana - ihmisellä oli itseisarvo, ei valtiolla. Marx taas peri Hegeliltä vastakkainasettelun logiikan, samalla kun hänen suurin irtiottonsa koski henkisen ja aineellisen suhdetta. Hegel eli ideoiden henkisessä maailmassa, Marx taas ajatteli ideoiden maailman nimenomaan häiritsevän todellisen aineellisen tilan tajuamista.
Taaksepäin katsoen, jälkiviisaana, on helppo todeta käyneen hyvinkin niin, ettei euroalueella huomattu kolikon kääntöpuolta velkaantumisen varaan perustuvassa kasvussa ja hyvinvoinnissa. Valtion konkurssi oli aiemmin mahdoton ajatus, mutta nyt sen eteen on jouduttu. Kreikka on jo suistunut upottavaan kurjuuspyörteeseen, muut Etelä-Euroopan maat saattavat seurata perässä.
Mainittujen filosofien ajatukset ovat tarpeen, kun pohditaan kriisin vastauksia. Pitääkö Kreikan ja kreikkalaisten kantaa vastuunsa viimeiseen senttiin asti, jopa sen uhalla, että terveydenhuolto- ja koulutusjärjestelmät taantuvat kehitysmaatasolle? Vai voidaanko ajatella, että muilla on velvollisuus auttaa - ei Kreikan valtion, vaan ihmisten vuoksi?
Kreikkalaisilla kriisi tarkoittaa loputonta sarjaa henkilökohtaisia katastrofeja, vaikka yksilöinä heillä ei ole vastuuta.
Eurooppa on kohtalonkysymysten edessä. Jopa demokratia on vaakalaudalla. Tarvitaanko tosiaan vain yksi tavallista suurempi kriisi ja koko humanismin perintö katoaa kuin taivaan tuuleen?
Saksan historiallinen painolasti tuntuu yhä EU:ssa tänä päivänä - ironista kyllä - erityisesti sen taloudellisesti määräävän aseman kautta. Saksa tuntuu yhä olevan Euroopalle liian suuri pala purtavaksi.
Tärkein ratkaisu kaikista on se, kuinka Eurooppa reagoi kriisiin suhteessa muihin: käpertymällä itseensä vai avautumalla ulkomaailmalle ja hyväksymällä muutoksen kohti uutta. Vaihtoehdoista ensimmäinen tarkoittaisi nopeastikin taantuvaa ja vanhenevaa Eurooppaa, jälkimmäinen taas hyppyä tuntemattomaan. Euroopan on nyt kokeiltava siipiään.
Kansainvälisten asioiden asiantuntija Marianne Muona
Kirjoitus on julkaistu STTK-lehdessä 7/2011.
 Pienien "taiteellisten" kiemuroiden jälkeen ollaan eri työmarkkinapöydissä kuittaamassa raamisopimus, jota maan hallitus tukee sadoilla miljoonilla euroilla. Voisi arvioida, että raami on järjen voitto tunteesta: ehdottomuudet laitettiin syrjään ja tehtiin diili, jolla eri osapuolien arvioiden mukaan on hyvä mennä eteenpäin talouden myrskyaallokossa.
Jääkö raami ainutkertaiseksi vai onko se jonkin laajemman uuden alku, sen sitten aika näyttää. Jotain talousmaailman melskeestä kertoo sekin, että kuukautta myöhemmin jo arvioidaan, että jos raami neuvoteltaisiin nyt, pöydässä olisivat eri luvut. - Jokainen voi päätellä, isommat vai pienemmät.
Suomi ei ole turvassa raamit kaulassa, eikä ilman niitä, mutta kun työmarkkina- ja finanssipolitiikka ovat sitä, johon itse voimme vaikuttaa, olisimme tyhmiä, jos emme sitä tekisi. Omilla ratkaisuillamme voimme pehmentää iskuja, joita maailmantalouden heilahtelut meille vääjäämättä tuovat.
Ongelmat Euroopassa ovat enemmän kuin vakavia ja syviä. Enää ei ole kyse siitä, miten käy Kreikan tai miten käy Italian. On kyse siitä, miten käy koko sivistyneen Euroopan. Meillä on kappalemääräisesti eniten ylivelkaantuneita julkisia talouksia ja vaikka niiden turvin on pidetty yllä hyvinvointia, on niiden ympärillä yhtä kaikki nyt paha pöhötauti. Eikä tauti taltu, jos myös rakenteisiin ei puututa.
Rakenneuudistuksilta ei välty Suomikaan. Siitä on kyse, kun kuntia pyritään laittamaan vauhdilla nippuun. Rakenteellisista uudistuksista on kyse, kun ammattikorkeakouluverkostostoa meinataan karsia kovalla kädellä. Karsinta sattuu, mutta luultavasti vähän ajan kuluttua sattuisi vielä enemmän, jos ei asioihin puututa hyvän sään aikana.
Sen on euron kriisissä oppinut, että mikään ei ole itsestään selvää. Se tekee asioista ahdistavia, mutta samalla se luo tilaa uudenlaiselle vastuulle, luovuudelle ja uusille ideoille. Niiden avulla aikanaan suosta noustaan, jos noustaan.
Viestintäjohtaja Marja-Liisa Rajakangas
Kirjoitus on julkaistu STTK-lehden 7/2011 pääkirjoituksena.
 Suomi on historiansa aikana osannut tehdä monesti oikeita ratkaisuja ympäröivän maailman suhteen. Pienen maan kannattaakin rakentaa kansainvälisiä suhteitaan myös kansallisen intressin turvaamiseksi. Samanaikaisesti aktiivisuus globaalin politiikan saralla antaa meille vaikutusmahdollisuuksia ja avaa uusia näköaloja.
Suomen talouden menestys perustuu edelleen vahvasti teollisuuteen ja vientiin. Tietenkin viennin haasteet asettuvat tulevaisuudessa entistä enemmän yksityisten ja julkisten palvelujenkin vientiin. Suomen menestystarina rakentuu yhtä kaikki kansainvälisen kilpailun kautta, kansallista menestystä unohtamatta.
Sotien jälkeen Suomi osasi rakentaa suhteensa silloiseen Neuvostoliittoon oikealla tavalla. Valtioiden välinen kauppa ja ulkopolitiikka kulkivat käsi kädessä. Neuvostoliitto hyötyi, suomalaiset yritykset menestyivät ja palkansaajille syntyi työpaikkoja. Suhteeseen liittyi luonnollisesti monenlaisia poliittisia ongelmia; liian usein suljettiin silmät epäkohdilta. Kuitenkin reaalipolitiikka toimi: Suomen vienti ja tuonti menestyivät.
1990-luvulla Suomen haasteeksi muodostui Eurooppa. Hakemus Euroopan unionin jäseneksi lähetettiin epävarmassa tilanteessa. Kansan mielipiteestä ei ollut täyttä varmuutta. Hakemuksessa ei onnistuttu tekemään yhteistyötä Ruotsin kanssa tekemään. Integraatio merkitsikin Suomelle enemmän kuin monille muille maille: yrityksille uusia markkinoita, suomalaisille työpaikkoja, sitoutumista läntisen Euroopan kartalle ja kaiken päälle turvallisuutta. Finanssikriisiin asti EU ja euro ovat olleet Suomelle kiistaton menestystarina. Talous ja ostovoima kehittyivät suotuisasti, suomalaiset kansainvälistyivät ja tarina eteni hyvin.
Tämän hetken eurooppalainen politiikan ja talouden kriisi odottaa edelleen ratkaisuaan. Suomen edun mukaista olisi viedä unionia ja euroa eteenpäin. Kuitenkin kriisin keskellä Suomen kannattaa samanaikaisesti katsoa ympärilleen ja toimia itsenäisenä kansallisena toimijana kansallisten intressien pohjalta.
Suomen kannalta itä-Aasia muodostaa edelleen kasvavan haasteen. Suomen pitää turvata suomalaisille yrityksille mahdollisuus sijoittua näille markkinoille nykyistä paremmin. Markkinat ovat laajat - erilaisten kaupungistumiseen, kasvun ongelmiin ja ympäristöön liittyvien hankkeiden puitteissa mahdollisuuksia bisnekselle on runsaasti.
Mukana on oltava, jotta yritykset menestyvät myös Suomessa. Tähän tarvitaan myös julkisen sektorin ja elinkeinoelämän yhteistyötä.
Mielenkiintoinen on myös Itämeren alueen tulevaisuus. Ongelmat EU:ssa jatkuvat ja liittyvät vahvasti eteläisen Euroopan valtioiden ongelmiin. Pohjoinen ulottuvuus ja Itämeri-alueen valtioiden tiiviimpi yhteistyö on kuitenkin Suomelle tärkeää kaupan, ympäristön ja työmarkkinoidenkin kehityksen kannalta.
Suomen kannattaa panostaa EU:n Itämeri-strategian kehittämiseen. Tämä ei merkitse unionin heikentämistä, mutta kaikki mahdollisuudet kannattaa hyödyntää.
Joskus tuntuu siltä, että muut pohjoismaalaiset uskovat pohjoismaiseen yhteistyöhön suomalaisia enemmän. Skandinaavit jaksavat pitää yllä keskustelua pohjoismaisesta hyvinvointimallista. Pragmaattiset suomalaiset haluavat saada aina konkreettisia ratkaisuja tulevaisuuden ongelmiin.
Pohjoismaiden yhteistyö on ehkä vahvinta usean maan välillä tehtävää yhteistyötä maailmassa. Sitä pitää kehittää, se antaa tulevaisuudessa ehkä uusia mahdollisuuksia, mutta siihen ei saisi hukkua.
Suomen kannattaa nyt muuttuvassa maailmassa pysähtyä ja arvioida asemaansa uudelleen. Kyky tehdä oikeita ratkaisuja on ollut ja on vastedes Suomen vahvuus.
Mikko Mäenpään kirjoitus on julkaistu Turun Sanomissa 18.11.2011
 Finanssikriisistä alkanut maailmanlaajuinen kriisi heijastui välittömästi valtioiden talouteen: elvytyksestä ei ehditty toipua, kasvu jäi lyhyeksi, velkaantunut vanha maailma ei ole saanut uutta kasvua liikkeelle ja hevoskuurit eri maissa kurjistavat ihmisten arkea ja asettavat tulevaisuususkon koetukselle. Euroopan unioni on poliittisesti heikko tekemään päätöksiä, joilla kyettäisiin ohjaamaan poliittisesti heikkojen jäsenmaiden hallituksia.
Keskellä syvää kriisiä globaalissa markkinataloudessa demokraattinen päätöksenteko edelleen etsii itseään. Demokratiaa vaivaa kyvyttömyys toimia tehokkaasti kansainvälisissä organisaatioissa ja tuottaa vaikuttavia päätöksiä.
Finanssikriisin keskellä löytyi hetkeksi kyky koordinoida rahapolitiikkaa keskuspankkien välillä ja EU:kin näyttäytyi välillä poliittisesti toimintakykyisenä. Tämän hetken kriisi näyttää taas politiikan kannalta todella huonolta. Nythän tarvittaisiin kaikessa kansainvälistä yhteistyötä.
Toinen demokratian synti on hitaus. Asioiden valmistelu kestää liian kauan ja markkinat eivät odota. Yrityksetkään eivät voi odottaa loputtomasti poliittisia päätöksiä. Demokratialle ei ole vaihtoehtoa, mutta poliitikoilta on lupa odottaa parempaa näyttöä tehokkuudesta.
Tällä hetkellä poliittinen näytelmä Euroopassa ja Yhdysvalloissa näyttää pitävän sisällään yhtäläisiä elementtejä. Amerikassa Teekutsuliike haluaa kieltää valtion ja verotuksen. Euroopassa hallitsemattomaksi paisuneet velat heiluttavat hallituksia. Lainaraha ei ole osoittautunut viime aikoina investointeja edistäväksi siunaukseksi vaan politiikkaa rajoittavaksi taakaksi.
Voisi kuvitella, että EU tarvitsee tästä kriisistä selviämisen jälkeen uudet velan pelisäännöt. Nykyistäkään ongelmaa ei olisi tullut, jos olisi pidetty kolmesta perussäännöstä kiinni. Ensiksi velan määrällä tulisi olla joku tolkku, toiseksi velan ehdoista on pidettävä kiinni ja kolmanneksi velka pitäisi maksaa - ainakin pääsääntöisesti - itse takaisin!
Suurin politiikan ja demokratian kriisi on kuitenkin vahvojen poliitikkojen puute. Poliitikoilta vaaditaan näinä aikoina todella paljon. Pitää ymmärtää samanaikaisesti paikallisia, kansallisia, eurooppalaisia ja maailmanlaajuisia asioita. Pelkästään paikallisilla ja kansallisella ulottuvuuksilla ei enää pärjää. Jos kansalaiset turhautuvat politiikkaan eivätkä jaksa kiinnostua siitä, demokratiaa kohtaava uhka voi olla kohtalokas.
Mikko Mäenpää
STTK:n puheenjohtaja
Kirjoitus ilmestyi MTV3:n kolumnipalstalla
 Missä iässä olet työntekijänä parhaimmillasi? Nuorena ja innokkaana, vasta opinahjosta valmistuneena? Vai kypsänä ja kokeneena, pitkän työuran myötä olennaisiin asioihin keskittymisen osaavana? Vai jotakin siltä väliltä?
Viime vuosina senioriosaamisen kurssi työmarkkinoilla ei ole ollut paras mahdollinen. Työnantajat tuumailevat 50+-työntekijöiden tulevan kalliiksi ja sairastavan paljon. Jopa 40+-työntekijöitä saatetaan pitää "liian vanhoina" rekrytointitilanteissa, vaikka heillä tehokasta työuraa on 20-30 vuotta jäljellä ja oman työuran parhaat vuodet edessäpäin. Työmarkkinoilla negatiiviset ikäasenteet perustuvat enemmän urbaaneihin kaupunkilegendoihin ja vankkaan "musta tuntuu" -tietämykseen oikeiden faktatietojen sijasta.
Raamisopimuksella mallit ikäohjelmista kaikille työpaikoille
Jos raamisopimus saadaan kattavaksi ja päästään käärimään hihat työelämän laatukysymyksien parantamiseksi, on sopimuskirjaus ikäohjelmien laatimisesta yksi merkittävä edistysaskel.
Ikääntyneiden osaamista ei kannata heittää hukkaan. Heidän työpanostaan tarvitsee kestävä kansantalous. Työkykynsä säilyttäneet ja työssä jatkavat seniorit voivat paremmin ja heidän oma taloutensa on paremmissa kantimissa. Myös siitä on tutkittua tietoa, että monimuotoisessa ja eri-ikäisiä työntekijöitä käsittävässä työyhteisössä tuottavuus on hyvä, kun työyhteisöä kehitetään ja koulutetaan suunnitelmallisesti.
Ikäohjelmia jo toteuttaneet yritykset ovat olleet tyytyväisiä tuloksiin. Sairastavuus ja työkyvyttömyyseläkkeet ovat vähentyneet ja työhyvinvointi parantunut. Keinoina on käytetty esimerkiksi työaikajoustoja, tukitoimia terveyden ja työkyvyn ylläpitämiseksi, aikuisoppijoille sopivia koulutusmenetelmiä työpaikan täydennyskoulutuksessa sekä erityisiä ikävapaita. Senioreillahan ei yleensä ole esimerkiksi pikkulasten sairastamisesta johtuvia poissaoloja työstä, eli sopivasti ajoitetut lisävapaapäivät ovat parantaneet jaksamista ja pitäneet virkeinä.
Tärkeäksi on koettu työyhteisön kehittäminen ja ns. hiljaisen tiedon siirtäminen nuoremmille työntekijöille ilman pelkoa siitä, että se tulee johtamaan seniorin irtisanomiseen. Työssä on seniorina mukava käydä, kun saa kokea arvostusta ja pääsee jakamaan osaamistaan ja kokemustaan eteenpäin.
Valtiokin tulee vastaan ikääntyneiden työntekijöiden tukitoimissa: raamisopimukseen liitettävä yhteisöveron helpotus (ns. koulutus- ja hyvinvointivähennys) voidaan yli 55-vuotiaiden työntekijöiden osalta käyttää myös työkyvyn edistämiseen ja työhyvinvoinnin parantamiseen kohdistuviin toimintapäiviin. Tai koulutukseen ja osaamisen parantamiseen, kuten muillakin työntekijöillä.
Hyvällä työpaikalla joka ikä on oikea ikä. Parasta ennen-päiväyksiä ei silloin tarvitse edes tutkailla.
Sosiaali- ja teveyspoliittinen asiantuntija Riitta Työläjärvi
|