Nuorten usko omaan tulevaisuuteensa ja yhteiskunnan kykyyn ratkaista ongelmia on horjunut enemmän kuin aikoihin. Samaan aikaan Suomi tarvitsee enemmän osaajia ja innovaatioita kuin koskaan.
Ilman nuoria ja opiskelijoita Suomen tulevaisuutta ei rakenneta. Siksi tarvitaan päätöksiä, jotka vahvistavat nuorten mahdollisuuksia opiskella, työllistyä ja rakentaa turvallista tulevaisuutta. Tulevaisuususko syntyy siitä, että yhteiskunta tarjoaa aitoja mahdollisuuksia sekä turvaa muuttuvasta maailmassa.
Työtä ja turvaa
Työttömyys tai sen pelko leijuu nuorten tulevaisuuden yllä. Taloudellisissa taantumissa nuoret kantavat usein suurimman taakan. Työelämän ulkopuolelle jääminen tai pitkään jatkuvat epävarmat työsuhteet heikentävät nuorten tulokehitystä ja vaikuttavat koko myöhempään työuraan sekä mahdollisuuksiin rakentaa omaa elämää.
Jaksamisesta puhutaan enenevissä määrin. Yhä useammin nuorten työkykykyyn negatiivisesti vaikuttavat mielenterveyden haasteet. Siksi vaadimme toimia, joilla nuorten työntekijöiden hyvinvointia tuetaan nykyistä vahvemmin työelämässä.
Vaadimme, että…
- Nuorisotakuuta vahvistetaan siten, että jokaiselle nuorelle varmistetaan ensimmäinen työpaikka.
- Työuran aikainen jatkuva oppiminen ja uudelleenkouluttautuminen mahdollistetaan jatkuvan oppimisen tuella.
- Opintoihin sisältyvistä harjoitteluista maksetaan kohtuullinen korvaus.
- Nuorten työntekijöiden hyvinvoinnin edistämiseksi luodaan valtakunnallinen ohjelma.
- Työuupuksen tunnistamista, hoitoa ja sosiaaliturvaa kehitetään mm. niin, että työuupumuksesta tulee virallinen, sairauspoissaoloon ja sairauspäivärahaan oikeuttava diagnoosi.
Osaamista ja kasvua
Talouskasvu, tuottavuus ja innovaatiot rakentuvat osaavalla työvoimalla. Siksi koulutukseen tehtävät investoinnit ovat investointeja Suomen tulevaisuuteen.
Vaadimme, että…
- Tutkintoon johtava koulutus säilytetään opiskelijalle maksuttomana ja se rahoitetaan jatkossakin verotuksen kautta.
- Ensikertalaisuusstatus säilyy, kunnes opiskelija on suorittanut 60 opintopistettä korkeakoulussa
- Ammatilliseen koulutuksen resursseja lisätään laadukkaan opetuksen ja ohjauksen turvaamiseksi.
- Korkeakoulujen aloituspaikkojen rahoitus saatetaan vastaamaan niiden todellisia kustannuksia.
- Riittävä kotimaisten kielten osaaminen varmistetaan esimerkiksi harjoitteluihin valmistavalla kielikoulutuksella.
- Ammatillinen toinen aste tarjoaa hyvät valmiudet korkeakouluopintoihin ja ammattikoulua suorittavat tunnistavat korkeakoulutuksen mahdollisuutena
Hyvinvointia ja toimeentuloa
Riittävä toimeentulo ja saavutettavat hyvinvointipalvelut luovat perustan opiskelijan arjelle. Kun opiskelija voi hyvin, hän pystyy keskittymään opintoihinsa, valmistuu ajallaan ja siirtyy työelämään työkykyisenä.
Vaadimme, että
- Terapiatakuu ulotetaan kaikkiin nuoriin ja opiskelijoihin.
- Toteutetaan oikeudenmukainen sosiaaliturvauudistus (esimerkiksi perustulo), joka huomioi opiskelijoiden toimeentulon nykyistä paremmin.
- Opintorahan tasoa korotetaan ja opintolainapainotteisuutta vähennetään.
- Opiskelijoilla on oikeus hakea ja saada toimeentulotukea.
- Opiskelijoiden asumisen tuki turvataan myös kesäkuukausina.
- Opintotuen asumislisä sidotaan indeksiin ja sen tasoa arvioidaan suhteessa alueellisiin asumiskustannuksiin.
- Eläkejärjestelmän kehittämisessä huomioidaan sukupolvien välinen tasa-arvo ja palkattomista jaksoista kertyy jatkossakin eläkettä.