Paikallinen sopiminen ei ollut työnantajalle mieleen

Keski-Suomen käräjäoikeus tuomitsi työnantajan korvauksiin toimihenkilöpuolen neuvottelijan irtisanomisesta. Työnantaja irtisanoi prolaisen työpaikkatoimikunnan puheenjohtajana toimineen henkilön tuotannollisista ja taloudellisista syistä vuonna 2015. Ammattiliitto Pro vei jutun oikeuteen, ja tuomio annettiin marraskuussa 2017. Tuomioistuin katsoi, että irtisanomiseen ei ollut työnantajan esittämiä perusteita, vaan irtisanominen oli tapahtunut syrjivällä tavalla irtisanotun ammattiyhdistystoiminnan vuoksi.

Tuomiossa katsottiin näytetyn, että työnantajan välit toimihenkilöiden kanssa olivat kiristyneet Pron järjestämän lakon vuoksi. Tämän jälkeen paikallinen sopiminen oli vaikeutunut ja asioita jouduttiin ratkaisemaan käräjäoikeudessa ja työtuomioistuimessa. Syrjintäolettamaa tuki tuomioistuimen mukaan sekin, että irtisanotun tilalle siirrettiin liittoon kuulumaton henkilö.

Työnantaja tuomittiin maksamaan irtisanotulle korvauksia kaikkiaan 129 000 euroa. Korvauksen määrää katsottiin alentavaksi se, että irtisanottu oli työsuhteensa päättymisen jälkeen työllistynyt uudelleen noin kuukauden kuluttua.

Ajankohtaista

9.5.2025

Onko EU edelleen suomalaisen palkansaajan ystävä?

Lue
9.5.2025

Sosiaalialan järjestöihin syntyi vastuullinen sopimusratkaisu

Lue
8.5.2025

Pron edustajisto: Ilman liittoja ei ole työelämän tasa-arvoa

Lue
8.5.2025

Hallitusohjelman tilaajat verolle

Lue
6.5.2025

Jyty: Kuntien ja hyvinvointialueiden sopimuspaketti tuo hyvät korotukset ja takaa työrauhan lähes kolmeksi vuodeksi

Lue
6.5.2025

Tehy: Uusi virka- ja työehtosopimus hyväksytty Kunta- ja hyvinvointialalle – Keskimääräiset palkankorotukset vuosina 2025-2028 sote-sektorilla yli 14 prosenttia

Lue
6.5.2025

SuPer on hyväksynyt neuvottelutuloksen kuntien ja hyvinvointialueiden työ- ja virkaehtosopimuksiin – Palkkatasa-arvon edistämistä jatketaan hoitoalalla ja kasvatus- ja ohjausaloilla

Lue
1.5.2025

Antti Palolan vappupuhe

Lue