työturvallisuus

Työturvallisuudella tarkoitetaan työpaikan olosuhteiden järjestämistä mahdollisimman turvallisiksi ja terveellisiksi. Turvallisessa työympäristössä rakenteelliset ja tekniset tekijät ovat kunnossa, työ on hyvin organisoitu, yhteistyö ja vuorovaikutus sujuvat ja työntekijät hyvin perehdytetty töihinsä.

STTK:n mielestä työturvallisuuden toteuttaminen edellyttää tavoitteellista toimintaa ja jatkuvaa seurantaa. Parhaiten työturvallisuus toteutuu, kun se on luonnollinen osa työpaikan päivittäistä toimintaa ja johtamisjärjestelmää, ja kun työntekijöiden turvallisuus, terveys ja työkyky otetaan huomioon töiden ja työympäristön suunnittelussa ja työn tekemisessä.

Työturvallisuuden onnistunut toteutuminen velvoittaa myös työntekijöitä. Heidän on noudatettava työnantajaltaan saamia turvallisuusohjeita. Lisäksi heidän on välittömästi vaaran havaittuaan ilmoitettava siitä työnantajalle tai työsuojeluvaltuutetulle. Jos jokin työtehtävä on vaarallinen, on työntekijällä oikeus kieltäytyä siitä, kunnes vaara on poistettu.

Aiheena nyt

Väkivallan uhkaa hallitaan työpaikan toimivilla käytännöillä

| 8.10.2019

Olen saanut seurata näköalapaikalta suomalaisen työelämän ja työsuojelun erilaisia ilmiöitä aina 80-luvulta saakka. Työsuojelun perusasiat kuten tapaturmien ja... Lue lisää

Aiheena nyt

Väkivallan monet kasvot

Millariikka Rytkönen | 8.10.2019

”Ensihoitaja kohtaa humalaisen, väkivaltaisesti käyttäytyvän asiakkaan hälytystehtävässään.” ”Potilas raapii ja lyö hoitajaa aamutoimien yhteydessä.” ”Potilas on tyytymätön saamiinsa... Lue lisää

Aiheena nyt

Hautaustyö on kuormittavaa ihmissuhdetyötä

| 8.10.2019

Memento mori, muista kuolevaisuutesi, on latinankielinen kehotus. Kuolema on elämässämme ainoa asia, jonka tiedämme varmasti tapahtuvan. Siitä huolimatta... Lue lisää

Aiheena nyt

Mihin konsensus katosi?

| 8.10.2019

Homeiden ja muiden kosteusvauriomikrobien terveysvaikutustutkimus aloitettiin 1990-luvun alussa. Aikaisemmin oli tutkittu vain viljelijöitä ja sahatyöntekijöitä. Rakennusala tuli tutkimukseen... Lue lisää

Uutinen

Onko etenemisen hinta huorittelu ja töniminen?

| 16.9.2019

Muistan, kuinka ensimmäistä työpaikkaa hakiessani valitsin valokuvaa hakemukseeni. Tuota ei ainakaan, siinä on tukka liian hyvin. Eikä tuota,... Lue lisää

Uutinen

Väkivallan pelko varjostaa hoitotyön iloa

| 13.9.2019

Jaana työskentelee iäkkäiden kehitysvammaisten asumisyksikössä. Hoitotyö tuottaa Jaanalle iloa, mutta työpäiviä varjostavat työn fyysinen ja henkinen kuormittavuus sekä... Lue lisää