tasa-arvo työelämässä

Tasa-arvo työelämässä on suomalaisen tasa-arvopolitiikan ydinaluetta.
Tasa-arvo on ihmisoikeus ja perusoikeus, johon velvoittavat kansainväliset sopimukset ja kansallinen lainsäädäntö. Suomessa tasa-arvolain tarkoituksena on estää sukupuoleen perustuva syrjintä, edistää naisten ja miesten välistä tasa-arvoa sekä parantaa naisten asemaa erityisesti työelämässä. Lisäksi lain tarkoituksena on myös estää sukupuoli-identiteettiin tai sukupuolen ilmaisuun perustuva syrjintä.

Syrjinnän kieltojen lisäksi tasa-arvolaki velvoittaa kaikki työntekijät edistämään tasa-arvoa tavoitteellisesti ja suunnitelmallisesti.

STTK pitää työpaikoilla tehtäviä tasa-arvosuunnitelmia oikein tehtyinä hyvinä ja konkreettisina välineinä tasa-arvon lisäämiseen työpaikoilla. Tasa-arvoisella työpaikalla työntekijöiden työtyytyväisyys ja työhyvinvointi lisääntyy, millä on suora vaikutus työn tuloksellisuuteen ja tehokkuuteen.

Tasa-arvon edistäminen on perinteisesti ollut yksi STTK:n toiminnan periaatteista ja edunvalvonnan tavoitteista. Olemme esimerkiksi jo vuosia nostaneet esille naisten palkkatasa-arvoa ja korostaneet nuorten sukupolvien tasa-arvoa oikeudella riittävään eläkkeeseen.

Tiedote

Katso Oikeus olla oma itsensä työpaikalla – SAK:n, Akavan ja STTK:n Helsinki Pride -tapahtuman tallenne

| 29.6.2022

Keskustelussa pohditaan muun muassa sitä, miksi Suomessa edelleen niin moni seksuaali- tai sukupuolivähemmistön edustaja ei halua avoimesti kertoa omasta seksuaalisesta suuntautumisestaan tai sukupuoli-identiteetistään työpaikalla.

Uutinen

Millaisia ovat trans-ihmisten kokemukset työelämässä? Podcastin toinen jakso kuunneltavissa

Taina Vallander | 29.6.2022

Tänään on julkaistu STTK:n uuden Työelämän rajamailla -podcast-sarjan toinen jakso, jossa keskustellaan trans-ihmisten kokemuksista ja syrjinnästä työelämässä.  Jakson... Lue lisää

Tiedote

SAK, Akava ja STTK: Työpaikoille tarvitaan lisää keinoja yhdenvertaisuuden vahvistamiseksi

| 28.6.2022

Palkansaajien keskusjärjestöt SAK, Akava ja STTK haluavat parantaa mahdollisuuksia puuttua työntekijöiden kohtaamaan syrjintään. Järjestöt esittävät muun muassa yhdenvertaisuussuunnitelmaa... Lue lisää

Blogi

Ihmisoikeudet eivät ole koskaan itsestäänselvyys

Taina Vallander | 27.6.2022

Juhannuspäivän aamuun mahtui kaksi ihmisoikeuksien näkökulmasta mustaa uutista. Yhdysvaltojen korkein oikeus päätti abortin kieltämisestä maassa. Vaikka päätöstä osattiin... Lue lisää

Uutinen

Työmarkkinakeskusjärjestöt vetoavat syrjimättömän työelämän puolesta

Antti Palola | 27.6.2022

Tasa-arvoinen, yhdenvertainen ja monimuotoinen työelämä on suomalaiselle yhteiskunnalle välttämättömyys. Syrjimättömyyden tulisi olla kaikissa työyhteisöissä itsestäänselvyys.

Lausunto

Palkka-avoimuuden lisääminen

| 6.6.2022

STTK:n lausunto sosiaali- ja terveysministeriölle Yleistä hallituksen esityksen sisällöstä STTK pitää palkka-avoimuuden edistämistä erittäin tärkeänä ja keskeisenä keinona... Lue lisää