etätyö

Etätyö on kiinteän työpisteen ulkopuolella tehtävää työtä, josta on erikseen sovittu työnantajan kanssa. Etätyötä voidaan tehdä esimerkiksi kotona, vapaa-ajan asunnossa tai vaikkapa junassa. Etätyötä tehdessä korostuvat usein työn henkiset kuormitustekijät sekä ergonomiakysymykset.

Etätyö yleistyi räjähdysmäisesti koronapandemian aikana ja on tullut jäädäkseen osaksi monen työtä. Työpaikoilla on yhdessä sovittu yleiset toimintaperiaatteet etätyön tekemiselle. Lisäksi joillakin työpaikoilla etätyön sisällöstä ja toteuttamisesta on sovittu työnantajan ja työntekijän välisellä sopimuksella. Etätyöstä voidaan sopia jo työsopimuksessa, jos työntekijä palkataan nimenomaan etätyöhön.

Työsuhteen aikana aloite etätyöstä voi tulla joko työntekijältä tai työnantajalta. Etätyö perustuu molemminpuoliseen suostumukseen. Etätyöstä sovittaessa on työntekijöitä kohdeltava tasapuolisesti.

Tiedote

STTK:n hiilijalanjäljen pienentäminen ja kompensaatio kehittyvät oikeaan suuntaan

Jaakko Haikonen | 7.10.2022

STTK on seurannut omaa hiilijalanjälkeään (CO2 ekv/kg) vuodesta 2017 lähtien. Käytössä on Helsingin yliopiston Metsätieteiden osaston ja Sitran... Lue lisää

Lausunto

Lausunto luonnoksesta hallituksen esitykseksi laiksi valtion henkilöstölle etätyöstä johtuvista tapaturmien korvaamisesta

Inka Douglas | 23.6.2022

Lausunto valtiovarainministeriölle Valtionvarainministeriö ehdottaa säädettäväksi uuden lain valtion henkilöstölle etätyöstä johtuvissa olosuhteissa sattuneiden tapaturmien korvaamisesta. Ehdotettavan lain mukaan... Lue lisää

Lausunto

Hiilineutraali Suomi 2035 – kansallisen ilmasto- ja energiastrategian luonnos

| 23.5.2022

STTK:n lausunto työ- ja elinkeinoministeriölle Lausunnon pääkohdat Työntekijöiden oikeudenmukainen siirtymä edellyttää konkreettisia toimenpiteitä esimerkiksi sisällyttämällä eri toimialojen vähähiilisyyssuunnitelmiin... Lue lisää

Blogi

Ensimmäinen koronavuosi ravisteli työtä ja työyhteisöjä

Erkki Auvinen | 26.3.2021

Työ- ja elinkeinoministeriö (TEM) on julkaissut vuoden 2020 Työolobarometrin ennakkotulokset. Ne ovat yhtä mielenkiintoisia kuin oli vuosi itsessään.... Lue lisää

Tiedote

Työmarkkinajärjestöt: Etätyösuositus huomioitava mahdollisimman laajasti

| 9.3.2021

Työmarkkinakeskusjärjestöt Akava, EK, KT, SAK ja STTK suosittelevat toimialaliittojen ja työpaikkojen huomioivan etätyösuosituksen niin laajasti kuin mahdollista. Valtioneuvosto... Lue lisää

Blogi

Digitalisaatio on hyvä renki

| 25.6.2020

Kevään koronakriisin sulkiessa työpaikat ja kokoushuoneet alkoi ennen näkemätön digiloikka, jolloin jo hankittu teknologia laitetiin palvelemaan työntekoa. Digitalisaatiosta... Lue lisää