Palkituille työyhteisöille on yhteistä asukaslähtöisyys, konkreettiset kehittämistoimet sekä työhyvinvointiin ja opiskelijoiden ohjaukseen panostaminen.
– Vaikka vanhustenhoidon ongelmat ovat paljon esillä mediassa, on hyvä muistaa, että samaan aikaan meillä on Suomessa hoivakoteja, joissa annetaan erittäin laadukasta hoivaa ja saattohoitoa vanhuksille. Nyt palkitut työyhteisöt tekevät myös erinomaista työtä opiskelijoiden ohjauksessa ja panostavat työhyvinvointiin, SuPerin puheenjohtaja Päivi Inberg kiittää.
Hoivakoti Rebekka, Esperi Care Oy, Savonlinna
Hoivakoti Rebekassa on kaksi 15-paikkaista ryhmäkotia, jotka tarjoavat ympärivuorokautista palveluasumista ikääntyneille ja muistisairaille. Yksikön toteutunut hoitajamitoitus on vähintään 0,6.
Hoivakoti Rebekassa asukkaiden hyvä elämä on tärkein yksikön toimintaa ohjaava arvo. Kehittämistyötä on tehty koko hoivakodin 10-vuotisen historian ajan. Säännöllisesti pidettävien asukaskokousten pohjalta suunnitellaan toimintaa sekä mielekästä ja virikkeellistä arkea. Hoivakodissa järjestetään mm. erilaisia matkailuaiheisia teemapäiviä ja asukkaat ovat päässeet matkustamaan mm. Pariisiin ja Kreikkaan. Hoivakodissa järjestettyä Risteily -iltapäivää vietettiin yhdessä asukkaiden ja heidän läheisten kanssa. Työhön liittyviä eri vastuualueita on jaettu työntekijöiden omien vahvuuksien, kiinnostuksen kohteiden ja erityisosaamisen perusteella.
Henkilöstö on osallistunut Esperin omiin saattohoitokoulutuksiin ja iso osa henkilöstöstä on suorittanut myös THL:n saattohoitopassin. Omaisilla on mahdollisuus olla mukana saattohoidossa oman jaksamisensa mukaan, myös yöpyminen on mahdollista. Jos saattohoidossa olevalla ei ole omaisia, hoivakodin henkilöstö pyrkii olemaan läsnä elämän viimeisinä hetkinä.
Opiskelijat ovat olleet tyytyväisiä Rebekassa saamaansa ohjaukseen, ja monet ovat keikkailleet hoivakodissa opintojen ohella ja osa on työllistynyt vakituiseksi valmistumisensa jälkeen. Työyhteisön hyvä yhteishenki välittyy asukkaille, omaisille ja opiskelijoille. Työtyytyväisyys näkyy myös henkilöstön vähäisenä vaihtuvuutena.
Mainiokoti Katariina, Mainiokodit, Hoiva Mehiläinen, Kaarina
Mainiokoti Katariina on 30-paikkainen, kolmesta ryhmäkodista muodostuva hoivakoti, joka tarjoaa ympärivuorokautista palveluasumista. Yksikön toteutunut hoitajamitoitus on 0,61.
Katariinassa laadukas ikääntyneiden hoivatyö ja sen kehittäminen on toiminnan perusperiaatteita. Toiminnassa näkyy tasa-arvoinen kohtelu, luottamus, avoimuus ja kunnioitus. Työtä on kehitetty muun muassa asukastietojärjestelmään liittyvällä tehtävienhallinnalla. Sen avulla hoitajien päivittäistä työtä voidaan organisoida paremmin. Samalla varmistetaan, että asukkaan yksilölliset tarpeet ja itsemääräämisoikeus on otettu huomioon.
Saattohoito on hoivakodissa järjestetty hyvin, mutta sitä halutaan kehittää edelleen. Koko henkilökunta on kouluttautunut saattohoitoon. Jokaiselle asukkaalle on nimetty omahoitaja ja varaomahoitaja, jotka käyvät läheisten kanssa etukäteen läpi asukkaan ja läheisten toiveet saattohoitoon. Työaikajärjestelyillä varmistetaan, että henkilökuntaa on enemmän saatavilla saattohoidon hetkellä ja saattohoidettavan rinnalla. Henkilöstöä myös tuetaan saattohoitotyössä esim. tarjoamalla tarvittaessa työnohjausta.
Työyhteisö tekee tiivistä yhteistyötä koulujen kanssa. Yksikön opiskelijaohjauksessa näkyy kärsivällisyys, aito läsnäolo ja kuunteleminen. Erikielisten ja erilaisista taustoista tulevien opiskelijoiden oppimistyylit ja tarpeet otetaan huomioon.
La Carita -säätiö on jakanut yhteistyössä SuPerin kanssa tunnustuspalkintoja hyvästä vanhustyöstä vuodesta 2006 lähtien. La Carita -säätiön tarkoituksena on vanhusten ja ikääntyvien hyvinvoinnin edistäminen Suomessa.
Lisätiedot:
SuPerin puheenjohtaja Päivi Inberg, p. 040 705 9115
SuPerin asiantuntija Sari Ojajärvi, p. 09 2727 9124
SuPerin kehittämisjohtaja Jussi Salo, p. 09 2727 9292
SuPer on Suomen suurin toisen asteen koulutettujen sote-ammattilaisten ja varhaiskasvatuksen hoitajien ammattiliitto.