Vanhuksillakin on oikeus yhteisöllisyyteen, onneen ja turvallisuuteen

SuPerin puheenjohtaja Päivi Inberg muistuttaa, että jokaisella vanhuksella on oikeus onneen, turvallisuuteen ja yhteisöön kuulumiseen – myös silloin, kun yhteiskunnan taloudellisia resursseja leikataan.

Onni kasvaa yhteisössä. Vanhustenviikon teema muistuttaa meitä siitä, että jokainen vanhus ansaitsee tuntea olevansa turvassa ja osa yhteisöä. – Onni syntyy siitä, että saa kuulua joukkoon, että joku välittää ja pitää huolta – myös silloin, kun omat voimat eivät enää riitä, puheenjohtaja Päivi Inberg painottaa.

Mitä onni on? Se on turvallisuuden tunne, varmuus siitä, että olen turvassa ja saan kuulua joukkoon. Se on huolenpitoa, arjen turvaa ja luottamusta siihen, että minusta pidetään huolta – silloinkin kun ei itse jaksa.

Yhteisöjä on monia: perhe, omaiset, ystävät, naapurit, harrasteseurat ja kaikki ne yhteisöt, joissa vanhus on elämänsä aikana ollut mukana. Yhteisöllisen asumisen alkuperäinen ajatus oli kaunis. Sen tarkoitus oli lisätä vanhusten turvallisuutta ja sosiaalista hyvinvointia, säästää kotihoidon resursseja, vastata hoitajien kuormitukseen ja mahdollistaa taloudellisesti tehokas mutta inhimillinen hoiva. Mallin piti olla joustava ja vastata yksilöllisiin tarpeisiin.

Valitettavasti yhteisöllinen asuminen on muuttunut alkuperäisestä ihanteestaan säästötoimenpiteeksi. Ympärivuorokautista hoivaa korvataan yhteisöllisellä asumisella, vaikka asiakkaat olisivat vaikeasti muistisairaita tai vuoteenomia. Tämä lisää hoitajien kuormitusta ja vaarantaa hoidon laadun.

Vanhukset eivät ole vain kuluerä. He ovat yhteisömme jäseniä, joilla on oikeus merkitykselliseen arkeen, osallisuuteen ja hyvään hoitoon. Myös hoitajilla on oikeus voida hyvin ja kokea työnsä merkitykselliseksi.  – Kun hoitajat voivat hyvin, siirtyy hyvä olo myös hoidettaville, puheenjohtaja Inberg korostaa.

SuPer muistuttaa, että vanhuspalvelulaki velvoittaa tarjoamaan laadukkaita palveluita ja riittävän henkilöstömitoituksen. Ilman koulutettua henkilökuntaa nämä oikeudet eivät toteudu.

– Vaikka arki on monella vanhuksella ja hoitajalla nyt raskasta, emme saa menettää toivoa. Jokainen pieni teko, kohtaaminen ja ystävällinen sana rakentaa yhteisöllisempää ja inhimillisempää huomista. Meillä on mahdollisuus muuttaa suuntaa – palauttaa yhteisöllisyyden alkuperäinen kauneus ja varmistaa, että jokainen vanhus ja hoitaja voi tuntea olevansa arvostettu ja onnellinen osa yhteisöä.

– Uskotaan yhdessä siihen, että tulevaisuudessa vanhusten oikeus onneen ja turvallisuuteen toteutuu. Ei vain lakipykälissä, vaan jokaisen arjessa. Rakennetaan huomista, jossa jokainen saa kuulua joukkoon ja olla onnellinen iästä riippumatta, toteaa puheenjohtaja Inberg.

SuPer on Suomen suurin toisen asteen koulutettujen sote-ammattilaisten ja varhaiskasvatuksen hoitajien ammattiliitto.

Vanhustyön keskusliiton käynnistämää Vanhustenviikkoa vietetään 6.–12.10.2025

Lisätiedot: SuPerin puheenjohtaja Päivi Inberg, 040 705 9115

Ajankohtaista

14.11.2025

Muutosneuvottelut Metsä Groupilla, UPM:llä ja Stora Ensolla

Lue
14.11.2025

STTK-Opiskelijat hakee kahta varapuheenjohtajaa vuodelle 2026

Lue
14.11.2025

Tehy vaikuttaa valkokankaalla Syke 3 – Kipinöitä yössä -elokuvassa

Lue
14.11.2025

Hyvinvointialueiden kriisiin luvattu korjaus – SuPer kannattaa parlamentaarista yhteistyötä

Lue
14.11.2025

Paikallisen erän siirto korvataan täysmittaisesti – tehyläisenä et menetä mitään

Lue
13.11.2025

KthLiitto toivoo uutta alkua kelalaiselle yhteistoiminnalle

Lue
13.11.2025

Avunsaantia ei saa hidastaa – hätäkeskuspäivystäjien määrä on turvattava

Lue
13.11.2025

Vihreän siirtymän investointeja odotetaan edelleen

Lue