Onnea 80-vuotias KthLiitto!

Perjantaina 11.4.2025 tuli täyteen 80 vuotta kelalaista edunvalvontaa.

Kelan toimihenkilöt ry perustettiin 11.4.1945, jolloin sata Kelan päätalon virkailijaa kokoontui perustamaan omaa henkilökuntayhdistystä. Kelassa työskenteli silloin 450 virkailijaa. 80 vuoteen mahtuu paljon muutoksia, paljon uusia tehtäviä sekä lisää toimihenkilöitä ja jäseniä. Tällä hetkellä liitolla on yli 4 000 jäsentä.

KthLiitto on ollut vuodesta 2022 lähtien itsenäinen ammattiliitto ja keskusjärjestö STTK:n suora jäsenjärjestö. Liitto tekee omaa edunvalvontatyötä, mutta STTK:n kautta vaikutamme vielä vahvemmin mm. lainsäädäntötyöhön.

LilaPäivä

80-vuotiasta KthLiittoa juhlistetaan koko viikon ajan ympäri Suomen LilaPäivä -teemalla. LilaPäivä syntyi kunnioittamaan KthLiiton historiaa ja edunvalvonnan saavutuksia sekä vahvistamaan liiton roolia nyt ja tulevaisuudessa. Jäsenistö juhlii syntymäpäivää ja LilaPäivää mm. näyttäytymällä lilassa liiton värissä ja jakamalla kuvia somessa #LilaPäivä.

KthLiitto näkyy toimistoissa myös jäsenpisteiden muodossa. Jäsenpisteillä on tavattavissa liiton toimijoita ja henkilöstön edustajia.

Paljon onnea ketterälle ja joustavalle 80-vuotiaalle!

Ajankohtaista

12.11.2025

Pelastustoimen valmius on turvattava riittävällä henkilöstöllä

Lue
11.11.2025

STTK vähimmäispalkka­­direktiivistä: Tuomiostuimen päätös vahvistaa työehtosopimusten tärkeän roolin 

Lue
11.11.2025

Etätyö puhuttaa Kelassa – ja valtakunnassa

Lue
10.11.2025

STTK:n hallitus: Työterveyshuollon heikentäminen johtaisi vakuutuspohjaiseen järjestelmään

Lue
10.11.2025

Kotihoito kriisissä – SuPer vaatii välittömiä toimia hoidon turvaamiseksi

Lue
7.11.2025

Perhenettoa hoivavastuuta jakamalla

Lue
7.11.2025

Laskelmat paljastavat: Perhevapaiden tasainen jako voi tuoda jopa tuhansien eurojen hyödyn

Lue
4.11.2025

Jyty: Valtion on turvattava kirkolle riittävä rahoitus sen yhteiskunnallisten tehtävien hoitamiseen

Lue