Meton lehdistötiedote: Metsäasiantuntijalla on oikeus turvalliseen työympäristöön

METO – Metsäalan Asiantuntijat ry:n (Meto ry) hallitus kokoontui eilen ja kunnioitti hiljaisella hetkellä Taivalkoskella surmattua metsäasiantuntijaa.

– Ajatuksemme ovat menehtyneen metsäasiantuntijan perheen, ystävien ja kollegoiden luona. Toivomme heille voimaa suuren surun keskellä, sanoo metsäasiantuntijoiden puheenjohtaja Stefan Borgman.

Metsäasiantuntijoiden järjestön hallitus kävi keskustelun metsäasiantuntijoiden työturvallisuudesta.

– Tuomitsemme kaiken uhkaavan ja epäasiallisen käytöksen metsäasiantuntijoita kohtaan, sille on nollatoleranssi, korostaa Stefan Borgman.

– Kaikenlainen väkivallalla uhkailu myös vitsailumielessä on tuomittavaa, hän muistuttaa.

Borgmanin mukaan uhkailu ja uhkaava käytös ovat aina poliisiasioita. Kaikista
uhkaavista tilanteista pitää ilmoittaa eteenpäin omassa organisaatiossa, jotta niihin voidaan puuttua, mukaan lukien epäasiallinen käyttäytyminen.

– Työnantajien tulee tarkistaa ohjeistuksensa, ja ohjeistaa kuinka metsäasiantuntijan tulee toimia uhkaavassa tilanteessa. Sääntönä on, että uhkaavilta tuntuviin kohteisiin ei mennä, ja uhkaavista tilanteista poistutaan.

– Metsäasiantuntijat tekevät vaativaa työtä asiakkaiden kanssa ja tätä työtä tulee voida tehdä turvallisesti, sanoo Borgman.

Lisätietoja:

puheenjohtaja Stefan Borgman, METO – Metsäalan Asiantuntijat ry
stefan.borgman@luva.fi, puh. 040 158 8815

METO – Metsäalan Asiantuntijat ry (Meto) on 130-vuotias metsä- ja luonnonvara-alan asiantuntijoiden edunvalvontajärjestö. Jäseniä on noin 5000 ja he työskentelevät metsä- ja luonnonvara-alalla mm. asiantuntijoina, esimiehinä ja päälliköinä, toiminnanjohtajina ja johtajina, neuvojina, suunnittelijoina, opettajina sekä yrittäjinä. Myös metsäalan opiskelijat ovat Meton jäseniä.

Ajankohtaista

12.11.2025

Pelastustoimen valmius on turvattava riittävällä henkilöstöllä

Lue
11.11.2025

STTK vähimmäispalkka­­direktiivistä: Tuomiostuimen päätös vahvistaa työehtosopimusten tärkeän roolin 

Lue
11.11.2025

Etätyö puhuttaa Kelassa – ja valtakunnassa

Lue
10.11.2025

STTK:n hallitus: Työterveyshuollon heikentäminen johtaisi vakuutuspohjaiseen järjestelmään

Lue
10.11.2025

Kotihoito kriisissä – SuPer vaatii välittömiä toimia hoidon turvaamiseksi

Lue
7.11.2025

Perhenettoa hoivavastuuta jakamalla

Lue
7.11.2025

Laskelmat paljastavat: Perhevapaiden tasainen jako voi tuoda jopa tuhansien eurojen hyödyn

Lue
4.11.2025

Jyty: Valtion on turvattava kirkolle riittävä rahoitus sen yhteiskunnallisten tehtävien hoitamiseen

Lue