Jyty kertoo 5 syytä, miksi hallituksen esitys hankintalain uudistamisesta ontuu – ”antaa tilaa työehtoshoppailulle”

Ammattiliitto Jytyn mielestä hankintalain uudistaminen vaikeuttaisi julkisen sektorin in house -yhtiöiden toimintaedellytyksiä, lisäisi hankintakustannuksia ja heikentäisi työntekijöiden asemaa. 

Ammattiliitto Jyty vastustaa hallituksen esitystä hankintalain muuttamisesta, koska se
1) vaikeuttaa julkisen sektorin hankintoja niiden omilta in house -yhtiöiltä,
2) lisää hankintayksiköiden kustannuksia,
3) houkuttelee työehtoshoppailuun ja heikentää näin työntekijöiden asemaa,
4) lisää sääntelyä sekä
5) vaarantaa laadukkaat julkiset palvelut.

Jytyn mielestä hallituksen esitys hankintalain muuttamisesta on ongelmallinen erityisesti sen sisältämän ns. vähimmäisomistusvaatimuksen vuoksi: julkisen sektorin toimija, kuten kunta, voisi jatkossa ostaa palveluita in house -yhtiöltään ilman kilpailutusta vain, jos se omistaa yhtiöstä vähintään 10 prosenttia.

In house -yhtiöillä tarkoitetaan kuntien, kuntayhtymien, hyvinvointialueiden vai valtion omistamia yrityksiä, jolta omistajat voivat ostaa esimerkiksi taloushallinto-, ict-, siivous-, ruoka- ja jätehuoltopalveluja ilman hankintalain mukaista kilpailutusta. 

– Esitys on erityisen vaikea pienille kunnille, joilla ei ole mahdollisuuksia hankkia isoista in house -yhtiöistä 10 prosentin omistusosuutta. Ne joutuisivat tukipalveluiden hankinnoissa tehottomaan ja kalliiseen kilpailutussirkukseen tai siirtämään nämä palvelut takaisin omaksi toiminnakseen, toteaa Jytyn puheenjohtaja Jonna Voima.

Pahimmillaan jatkuva hintakilpailu loisi palvelutuottajille paineen tuoda kustannukset alas työntekijöiden oloja ja työturvallisuutta polkemalla.

– Hankintalakiesitys antaa tilaa työehtoshoppailulle. Esimerkiksi suuret talous- ja henkilöstöhallinnon in house -yhtiöt ovat noudattaneet alan normaalisitovaa työehtosopimusta eli Avaintyönantajien työehtosopimusta. Yksityisellä taloushallintoalalla ei puolestaan ole voimassa olevaa yleissitovaa työehtosopimusta, jota kaikkien alalla toimivien työnantajien olisi noudatettava, sanoo Jytyn edunvalvontajohtaja Jukka Maarianvaara.

Jytyssä hankintalain vähimmäisomistusvaatimuksen nähdään vaikeuttavan selvästi kuntien ja hyvinvointialueiden toimintaa ja toimivia palvelurakenteita. 

– Lisäksi tässä viedään tarpeettomasti sääntelyä pidemmälle kuin EU-sääntely edellyttää, Maarianvaara huomauttaa.

– Hallitus tavoittelee esityksellään laadukkaiden julkisten palveluiden turvaamista. Todennäköisesti lopputulos on monessa kunnassa päinvastainen, Voima lisää. 

Lue lisää: Jytyn lausunto hankintalain muuttamisesta (pdf)

Lisätietoja Jytyssä:

Jytyn puheenjohtaja Jonna Voima, puh. 050 591 2341, jonna.voima@jytyliitto.fi 
Jytyn edunvalvontajohtaja Jukka Maarianvaara, jukka.maarianvaara@jytyliitto.fi 

Ajankohtaista

7.11.2025

Perhenettoa hoivavastuuta jakamalla

Lue
7.11.2025

Laskelmat paljastavat: Perhevapaiden tasainen jako voi tuoda jopa tuhansien eurojen hyödyn

Lue
4.11.2025

Jyty: Valtion on turvattava kirkolle riittävä rahoitus sen yhteiskunnallisten tehtävien hoitamiseen

Lue
4.11.2025

Etätyö käytössä 77 prosentissa työpaikoista – viidesosassa vakuutus kunnossa

Lue
3.11.2025

Pätkätyösuhteiden yleistyminen on lisännyt väärinkäytöksiä Ranskassa

Lue
3.11.2025

SuPer: Yksityisen sosiaalipalvelualan tes-neuvottelut (SOSTES) alkavat 3. marraskuuta – palkkauksen ja työhyvinvoinnin parantaminen kärkitavoitteita

Lue
3.11.2025

Vuoden tasa-arvotekona palkittu hanke edistää monimuotoisuutta työelämässä

Lue
31.10.2025

Naisten kuvainnollinen palkkapäivä ei katoa minimisääntelyllä

Lue