Perintö- ja lahjaveron poisto on oikeustajun vastaista

Ammattiliitto Pro hämmästelee Kasvuriihi-työryhmän ehdotusta perintö- ja lahjaveron korvaamisesta luovutusvoittoverolla, sillä taloustieteilijät ovat toistuvasti kumonneet näkemykset, joiden mukaan perintöverosta luopumisella olisi suotuisia vaikutuksia talouskasvuun.

Ammattiliitto Pron puheenjohtaja Niko Simolalta ei heru ymmärrystä työryhmän ehdotukselle: 

– On oikeustajun vastaista, että tämän mittaluokan veronkevennystä ehdotetaan tilanteessa, jossa sosiaaliturvaa on leikattu, yt-aalto on pyyhkinyt valtion virastojen yli ja valtiontalouden säästöjä haettu esimerkiksi kulttuurista ja liikunnasta leikkaamalla.  

Myös valtionvarainministeriö, jota hallitus on tähän asti kuunnellut herkällä korvalla, on julkisuudessa todennut, ettei verokevennyksiin ole tällä hetkellä varaa.  

– Luovutusvoitoista saatava verokertymä ei olisi lähellekään perintö- ja lahjaveron verokertymää. Toivottavasti hallituksella harkintakyky riittää eikä ehdotusta toteuteta puoliväliriihessä, Simola toteaa.   Esimerkiksi koulutukseen ja tekoälyosaamisen kasvattamiseen liittyviä työryhmän ehdotuksia Pro sen sijaan kannattaa. Pro on pitänyt aiemmin esillä, että työuran aikaiseen osaamiseen panostamiseen olisi huomattava tarve kasvun aikaansaamiseksi. Tämä vaatii resursseja, joita laajat kasvua tuottamattomat veronkevennykset eivät mahdollista.  

Lisätietoja: Ammattiliitto Pron puheenjohtaja Niko Simola p. 040 566 8517

Ajankohtaista

21.3.2025

Kelan tes-neuvotteluissa saavutettiin neuvottelutulos

Lue
20.3.2025

Maailman parhaat ansaitsevat parempaa – Tehyn kampanja nostaa alan ammattilaisten äänen kuuluviin

Lue
20.3.2025

Tehy: Hallituksen lakiesitys ensihoitajien suojelemiseksi riittämätön – Sote-alan väkivallan vastaiseen työhön tarvitaan samanlaiset standardit kuin teollisuudessa

Lue
20.3.2025

Sovitun täytyy pitää

Lue
20.3.2025

Tekoäly voi syyllistyä rasismiin, myös työelämässä

Lue
19.3.2025

Inhimillinen työelämä ja tulevaisuudenusko hukassa

Lue
19.3.2025

Mitä Minna Canth tänään tekisi? 

Lue
19.3.2025

Työmarkkinakeskus­järjestöiltä yhteiset näkemykset tekoälyn hyödyntämisestä työpaikoilla

Lue