Työpaikkailmoituksista yli puolet perättömiä Ranskassa

Ranskan ammattiliittojen keskusjärjestön työryhmä perkaa vuosittain pistokokeena kattavan otoksen työvoimaviranomaisten julkaisemia työpaikkailmoituksia ja tarkistaa niiden todenperäisyyden. Työlakia rikkovien perättömien tai harhaanjohtavien ilmoitusten määrä oli viime vuonna peräti jo yli 60 prosenttia kaikista avoimista työpaikoista.

Ranskan ammattiliittojen keskusjärjestö CGT:n työttömien jaosto CNTPEP käy joka vuosi läpi satunnaisotoksen työvoimatoimiston julkaisemia ilmoituksia ja selvittää niiden todenperäisyyden soittamalla työnantajalle. Viime vuoden otoksessa olivat kaupungeista mukana Pariisi, Lyon, Bordeaux, Lille, Nantes, Nizza, Saint-Denis ja Saint-Etienne. Ilmoitukset olivat pääasiassa eniten rekrytoivilta rakennus-, kuljetus- ja palvelualoilta. 

Perättömien tai pahasti harhaanjohtavien työpaikkojen osuus on kasvanut tasaisesti jo useita vuosia. CNTPEP:n pääsihteeri Pierre Garnodier kertoo, että työryhmän viime vuonna läpikäymistä 1 915 ilmoituksesta peräti 1 170 osoittautui työlain vastaisiksi. 
– Tämä on yli 61 prosenttia avoimista työpaikoista. Olisi vähintäänkin kohtuullista, että kaikki työnhakijat, jotka ovat menettäneet oikeutensa, koska heidän työnhakuaan ei olla katsottu tarpeeksi aktiiviseksi, otettaisiin uudelleen korvauksen piiriin, Garnodier sanoo. 

Työryhmän viime vuonna läpikäymistä 1 915 ilmoituksesta peräti 1 170 osoittautui työlain vastaisiksi.

Haaviin jääneistä ilmoituksista monessa luvattiin vakituinen tai pitkähkö määräaikainen tuösuhde, vaikka kyse oli todellisuudessa muutaman päivän pestistä. Sama ravintolan vuoropäällikköä etsivä ilmoitus pomppasi ruudulle kolmekymmentä kertaa eri hakusanoilla ja aina hiukan erilaisena. Kaupallisen sihteerin toimenkuva osoittautui pyramidihuijauksen pyörittämiseksi ja hitsaaja-otsikon alla ei etsittykään palkollista, vaan ostajaa hitsausalan yritykselle. 

Myös välineistöä tai koulutusta mahdollisille itsensä työllistäjille kauppaavat yritykset naamioivat myynti-ilmoituksensa avoimiksi työpaikoiksi. 
– Jatkuvat pettymykset ja huijatuksi tuleminen nakertavat työnhakijoiden jo ennestään koetuksella olevaa itsetuntoa ja mielenterveyttä. Olemme pyytäneet kilpailu- ja kuluttajavirastoa puuttumaan asiaan, mutta hätähuutomme ovat valitettavasti kaikuneet kuuroille korville, Garnodier valittaa. 

Työttömien jaostossa epäillään, että työvoimatoimisto ei vakavissaan tarkista ilmoitusten todenperäisyyttä. Se haluaa avoimien työpaikkojen määrän näyttävän suurelta, jotta työttömiä on helpompi painostaa ja syyllistää. 

Orjatyöhön ikkunattomaan teollisuushalliin 

Pari vuotta sitten julkisuudessa puitiin suurta koulutushuijausta, jossa työvoimatoimistosta ulkopuolisen yrityksen tarjoamaan ohjelmointikoulutukseen ohjatut työnhakijat päätyivät orjatyöhön ikkunattomaan teollisuushalliin Pariisin pohjoispuolelle. Vaikeasti työllistettäviksi luokitelluista työnhakijoista luvattiin kouluttaa tietojenkäsittelyn ammattilaisia. Näennäinen ja valtaosin etäyhteydellä toteutettu koulutus oli kallista, eikä sitä maksanut työvoimatoimisto, mutta sen luvattiin takaavan työpaikka.  

Näin kävikin. Työ oli monotonista tietojen syöttöä, palkka minimaalinen, työajat rajattomat ja useita tuhansia euroja maksanut koulutus veloitettiin suoraan palkasta, mikä tarkoitti monen kuukauden palkatonta työrupeamaa. Kyseinen yritys myi ansaan langenneiden ilmaisen työpanoksen alhankkijoilleen markkinahintaan. 

Virpi Latva 
Kirjoittaja on freelancetoimittaja, joka asuu Ranskassa.

Ajankohtaista

20.8.2025

Koulutuskorvauksen lakkauttaminen

Lue
20.8.2025

Millariikka Rytkönen ehdolla Plan Internationalin tyttöpalkinnon voittajaksi

Lue
18.8.2025

Apteekkitalouden uudistus ja lääkesäästöjen toimeenpano

Lue
18.8.2025

Vuoden 2026 tuloveroasteikko ja tuloverolain muuttaminen – HE eduskunnalle

Lue
18.8.2025

Tehy: Koulutuskorvauksen lakkauttaminen iskisi sote-alalle – kouluttautuminen vähenisi ja alan ongelmat lisääntyisivät

Lue
14.8.2025

Työneuvoston lakkauttaminen ei tuo säästöjä

Lue
14.8.2025

Yrittäjän eläkelain muuttaminen ja tapaturman ja palvelussairauden korvaaminen, HE eduskunnalle

Lue
13.8.2025

Tehy lahjoittaa 10 000 euroa Plan Internationalille – apua Gazan lapsille ja perheille

Lue