Ammattiliitto Jyty valitsi Jonna Voiman puheenjohtajaksi jatkokaudelle

Voima ennustaa vientimallilain tuovan neuvottelukierrokseen jännitteitä.

Ammattiliitto Jytyä vuodesta 2020 johtanut Jonna Voima on valittu jatkamaan liiton puheenjohtajana seuraavan nelivuotiskauden. Valinnan teki Jytyn liittovaltuusto järjestäytymiskokouksessaan 27. marraskuuta. Voimalle ei ollut vastaehdokkaita.

– Olen erittäin kiitollinen ja onnellinen saamastani luottamuksesta. Olemme saaneet Jytyssä paljon aikaan kuluneen neljän vuoden aikana, Voima sanoo.

– Valmistaudumme työehtosopimusneuvotteluihin tilanteessa, jossa maan hallitus on systemaattisesti heikentänyt työelämän lakeja ja työntekijöiden asemaa, Voima toteaa.

Jyty solmi Voiman johdolla merkittävät palkankorotukset kuntien ja hyvinvointialueiden työntekijöille vuoden 2022 neuvottelukierroksella. Sopimuksen saaminen edellytti Jytyn historian laajimpia lakkoja.

– Jytyläiset ovat ratkaisukeskeisiä, mutta eivät pelkää puolustaa oikeuksiaan. Olen edelleen ylpeä, miten hyvin Jytyn rivit pitivät tiukassa tilanteessa. Näin on myös jatkossa, Voima sanoo.

Palkkaohjelman jatkuminen tärkeimpiä tavoitteita

Jyty edustaa laajasti jäsenistöä kunnissa ja hyvinvointialueilla. Kunta-alan jäsenissä mitattuna liitto on STTK:n suurin. Jytyllä on merkittävä rooli tulevissa työehtosopimusneuvotteluissa.

– Kuntiin ja hyvinvointialueille vuonna 2022 solmittu palkkaohjelma on ollut keskeisin tekijä siinä, että palkkatasa-arvossa on ylipäätään edistytty. Jytylle palkkaohjelman jatkuminen on luonnollisesti erittäin tärkeää, mutta ihmettelen suuresti, ettei sen arvoa ymmärretä yhteiskunnassa laajemminkin. Palkkatasa-arvo on kuitenkin yhteinen tavoitteemme, Voima korostaa.

Voima muistuttaa myös työntekijöiden ostovoiman heikentymisestä voimakkaan hintojen nousun ja inflaation myötä.

– Ruuan ja muiden perushyödykkeiden hinnat ovat nousseet parin viime vuoden aikana voimakkaasti, mikä on heikentänyt erityisesti matalapalkkaisten työntekijöiden ostovoimaa. Siksi palkankorotuksissa olisi huolehdittava erityisesti matalampien palkkojen korottamisesta, Voima painottaa.

Voima ennustaa vientimallilain tuovan neuvottelukierrokseen jännitteitä.

– Viime kierroksella sovittelulautakunta avitti merkittävästi ratkaisun syntymistä. Nyt maan hallitus haluaa vientimallilailla rapauttaa koko sovitteluinstituution. Se on äärimmäisen lyhytnäköinen toimenpide, joka johtaa vain työrauhahäiriöihin ja riitojen pitkittymisiin, Voima sanoo.

Ammattiliitto Jytyn liittovaltuusto kokoontuu järjestäytymis- ja syyskokoukseensa Helsingissä 27.–28.11.2024.

Jonna Voima

Ammattiliitto Jytyn puheenjohtaja 2020–

Ennen puheenjohtajuutta toiminut Jytyssä johtavana työmarkkinalakimiehenä

Koulutus oikeustieteen kandidaatti ja varatuomari

Asuu Porvoossa

Lisätietoja: Jytyn puheenjohtaja Jonna Voima, puh. 050 591 2341, jonna.voima@jytyliitto.fi

Ajankohtaista

20.8.2025

Koulutuskorvauksen lakkauttaminen

Lue
20.8.2025

Millariikka Rytkönen ehdolla Plan Internationalin tyttöpalkinnon voittajaksi

Lue
18.8.2025

Apteekkitalouden uudistus ja lääkesäästöjen toimeenpano

Lue
18.8.2025

Vuoden 2026 tuloveroasteikko ja tuloverolain muuttaminen – HE eduskunnalle

Lue
18.8.2025

Tehy: Koulutuskorvauksen lakkauttaminen iskisi sote-alalle – kouluttautuminen vähenisi ja alan ongelmat lisääntyisivät

Lue
14.8.2025

Työneuvoston lakkauttaminen ei tuo säästöjä

Lue
14.8.2025

Yrittäjän eläkelain muuttaminen ja tapaturman ja palvelussairauden korvaaminen, HE eduskunnalle

Lue
13.8.2025

Tehy lahjoittaa 10 000 euroa Plan Internationalille – apua Gazan lapsille ja perheille

Lue