Tehyn lausunto palkkamonttulaista: Nyt säädetään rakenteellista palkkasyrjintää

Sosiaali-, terveys- ja kasvatusalan ammattijärjestö Tehy on jättänyt lausunnon eduskunnan työ- ja tasa-arvovaliokunnalle hallituksen esityksestä laiksi työriitojen sovittelua koskevan lain muuttamisesta. Kyse on ns. palkkamonttulaista, joka toteutuessaan pudottaa sosiaali-, terveys- ja varhaiskasvatusalan ammattilaiset ikuiseen palkkamonttuun.

Lausunnosta käy ilmi, että julkisen sektorin palkkojen jälkeenjääneisyys verrattuna yksityiseen sektoriin on kiistaton, rakenteellinen ongelma, joka on syntynyt viimeisen 60 vuoden kuluessa. Tämä johtuu siitä, että monet yksityiset työnantajat antavat palkkaliukumina palkankorotuksia enemmän kuin mitä tiukassa budjettitaloudessa elävä julkinen sektori, joka maksaa vain sopimuskorotukset.

– Hallituksen lakiesitys sementoi julkisen sektorin työvoiman mahdollisuudet kiriä yksityistä sektoria aina aika ajoin kiinni. Kyse on ikuisesta palkkamontusta, sanoo Tehyn puheenjohtaja Millariikka Rytkönen.

Jos laki tulee voimaan, ei jatkossa voida tehdä samanlaisia palkkaratkaisuja kuin minkä Tehy teki vuonna 2022, jolloin kurottiin palkkakuilua umpeen historiallisen suurilla korotuksilla.

– Aina toisinaan on pakko tehdä korjausliikkeitä matalapalkkaisten naisvaltaisten alojen palkkojen korottamiseksi. Nythän niitä on tehty harvoin, ennen vuotta 2022 näin tapahtui vuonna 2007. Jatkossa tällaisia korjausliikkeitä ei voi tehdä, Rytkönen muistuttaa.

Palkkamonttulaki sitoisi sovittelijan kädet, sillä jatkossa säädettäisiin lailla, että muiden alojen palkat eivät voisi nousta yli vientiteollisuuden palkankorotusten tason. Sovittelijalla ei kuitenkaan ole mahdollisuutta saada tietoa vientiteollisuuden päänavaajasopimuksen todellisesta kustannustasosta.

– Tämä on mahdoton tehtävä sovittelijalle ja aiheuttaa yhteiskuntaamme pysyvän rakenteellisen palkkasyrjinnän, jota ei millään keinolla pystytä enää korjaamaan. Kyse on laista, joka on syrjivä ja EU-oikeuden vastainen. Tällaista lakia ei pidä säätää.

Rytkösen mielestä hallituksen puhe hoitajapulan torjumisesta näyttääkin nyt absurdilta sanahelinältä.

Suomalaisessa keskustelussa päättäjät viittaavat Ruotsin malliin ymmärtämättä mistä on kyse. Usein viitataan paikalliseen sopimiseen ja kuinka sitä kautta hoitajien palkat saataisiin kohoamaan.

–  Lopetettaisiinko tällaisten katteettomien vihjailujen ja lupausten antaminen? Eikö ole ilmiselvää, että hyvinvointialueet ovat mittavassa taloudellisessa kriisissä ja paikallista palkanmaksuvaraa ei ole, Rytkönen puuskahtaa.

Tehyn näkemyksen mukaan palkkamonttulaki sisältää vakavia juridisia ongelmia. – Lakiesitys on ala-arvoinen EU-oikeuden ja palkkatasa-arvoa koskevien arviointien osalta, sanoo Tehyn erityisasiantuntija, juristi Jarkko Pehkonen.

Lisätietoja:
Tehyn juristi Jarkko Pehkonen, p.  040531 5464,jarkko.pehkonen@tehy.fi

Yhteystiedot medialle: tehy.fi/medialle

Seuraa Tehyä: ThreadsBluesky | Facebook | X | Instagram | Whatsapp | Linkedin

Tehy on sosiaali-, terveys- ja kasvatusalan koulutettujen ammattijärjestö – 160 000 jäsenen yhteisö ja edunvalvoja. Tunnemme alamme, ajamme rohkeasti etuamme ja olemme lähellä. Olemme muutosvoima ja paremman työelämän edistäjä. www.tehy.fi

Ajankohtaista

13.3.2025

SAK, Akava ja STTK: Suojelutyölaki Suomessa tarpeeton ja pohjoismaisittain poikkeuksellinen

Lue
12.3.2025

ERTO: Taloushallintoalan työtaistelutoimet alkavat 17.3.

Lue
12.3.2025

Osaamisunioni-aloite haastaa Eurooppaa investoimaan osaamiseen

Lue
11.3.2025

Tehy: Työntekijän voitava imettää lastaan työpäivän aikana työajallaan – imetysvapaasta saatava kirjaus työehtosopimukseen

Lue
11.3.2025

Tehy ja SuPer: Työolojen tasa-arvoa tulee lisätä myös tällä neuvottelukierroksella – lyhyempi työaika yötyötä tekeville

Lue
11.3.2025

Sopimusneuvottelut: ”Arvostus on euroja” – Jytyn tavoitteena ostovoiman turvaavat palkankorotukset ja palkkaohjelman jatkuminen

Lue
11.3.2025

Työterveyshuolto voi toimia hyvien käytäntöjen esimerkkinä muun soten kehittämisessä

Lue
10.3.2025

Roomassa edistystä luontokadon pysäyttämisessä 

Lue