Tehy: Sote-rahoitukselle on saatava turvatakuut, mielivaltaiset leikkaukset on lopetettava

Sosiaali-, terveys- ja kasvatusalan ammattijärjestö Tehyn mielestä toimivien sosiaali- ja terveyspalveluiden resepti on yksinkertainen. Kun varmistetaan riittävä rahoitus, hyvät työolot ja osaavat hoitajat, sote-palvelut saadaan toimimaan kestävällä tavalla.

On ironista, että hyvinvointialueilla on keväästä asti nähty yt-rumba ja samaan aikaan meillä on hoitajapula, joka on jo kriisiyttänyt palveluita monin paikoin. 

–  Sote-palvelut on kuritettu henkihieveriin ja niihin kohdistuvat leikkaukset ovat mielivaltaisia. Ei tarvitse olla ennustaja ymmärtääkseen, että näin ei lyhennetä hoitojonoja ja pelasteta hyvinvointivaltiota niin kuin pääministeri Petteri Orpo ja muut hallituksen edustajat hokevat, sanoo Tehyn puheenjohtaja Millariikka Rytkönen.

Rytkönen ennustaa, että kustannukset tulevat päinvastoin nousemaan ja rajusti, koska hoitoon ei välttämättä pääse ajoissa ja sairauksien hoito tulee maksamaan pitkittyneen hoitoon pääsyn vuoksi entisestään.

–  Sote-palveluiden pitää toimia kaikissa oloissa – yli vaalikausien – ne eivät saa olla hallituksen mielivaltaisten ja lyhytnäköisten päätösten maalitaulu. Siksi sote-rahoitukselle on saatavat turvatakuut, jotka toisivat hyvinvointialueille ja kuntiin työrauhan ja mahdollisuuden kehittää palveluita aidosti. Tämä puolestaan parantaisi kansalaisten luottamusta siihen, että hoitoon pääsee ja apua saa tarvitessa.

Tehy on laatinut alue- ja kuntavaaleja varten päättäjille suunnatun Muutosvoimamallin, jonka tarkoituksena on auttaa päättäjiä keskittymään sosiaali- ja terveyspalveluita koskevissa päätöksissä olennaisiin tekijöihin – rahaan, työoloihin ja osaaviin tekijöihin.

Ilman riittävää rahoitusta ei saada tarpeeksi osaavia, ammattitaitoisia tekijöitä. Hoitajapulaa voidaan torjua parantamalla palkkausta ja edistämällä työhyvinvointia.

– Hyvinvointialueille ja kunta-alalle sovitun palkkaohjelman rahoitus on varmistettava. Hoitajien työhyvinvointia ja työkykyä voidaan parantaa tehokkaasti uudistamalla työaikajärjestelmiä, Rytkönen painottaa.

Tehyssä on pitkään seurattu huolestuneena trendiä, jossa on vähennetty hoitotyön johtajien kuten osastonhoitajien määrää. Jos sosiaali- ja terveysalan henkilöstöltä viedään lähijohto ei kukaan ole ohjaamassa henkilöstöä ja toiminnan laatu kärsii merkittävästi. Myöskään alan kelpoisuusehtoja ja koulutustasoa ei voi madaltaa.

Rytkönen toivoo, että kunta- ja hyvinvointialueiden päättäjät viestisivät voimakkaasti valtiovallalle, että tällainen meno ei voi jatkua.

–  Näitä valtiovallan taholta esitettyjä leikkauksia ja siitä johtuvaa yt-aaltoa seuratessani olen huomannut, että valtion taloutta tasapainotetaan nyt rajusti kansalaisten hoidon kustannuksella. Mitenkään asiaa ei ole edistänyt hoitotakuun heikentäminen ja vanhuspalveluiden hoitajamitoituksen siirtäminen. 

Tehy julkisti tänään Muutosvoimamallin pitämässään terveyspoliittisessa seminaarissa.


Tehyn muutosvoimamalli päättäjille:

  • Raha– Sote-palveluille on saatava turvatakuut.
     -Mielivaltaiset sote-leikkaukset on lopetettava. 
    – Hyvinvointialueiden ja kunta-alalle sovitun palkkaohjelman rahoitus on varmistettava.
  • Työolot– Ammattitaitoisia hoitajia on oltava riittävästi.
    – Hoitotyön johtajia ei voi enää vähentää.
    – Hoitajien työaikajärjestelmiä on uudistettava niin, että ne tukevat työhyvinvointia.
  • Osaavat tekijät– Alan koulutustasoa ja kelpoisuusehtoja ei voi madaltaa.
    – Työnjakoa pitää uudistaa hyödyntämällä hoitajien osaamista täysimääräisesti.
    – Kansainvälistä rekrytointia on lisättävä eettisen rekrytoinnin pelisääntöjä noudattaen. 

Lisätietoja:
puheenjohtaja Millariikka Rytkönen, haastattelupyynnöt erityisavustaja Mila Huovisen kautta mila.huovinen@tehy.fi, puh. 0400-540005
Tehyn yhteiskuntasuhteiden johtaja Kirsi Sillanpää, puh 040 820 7848, kirsi.sillanpaa@tehy.fi

Ajankohtaista

3.10.2024

Ammattiliitto Jytyn Jonna Voima vientimalliesityksestä: ”Toivomme, että kansanedustajat ymmärtävät, mikä on suomalaisen yhteiskunnan etu”

Lue
3.10.2024

Tehy: Eduskunnan pelastettava naisvaltaiset alat ikuisesta palkkamontusta

Lue
3.10.2024

STTK ei hyväksy vientimallia

Lue
3.10.2024

Tehy ja Inkoon kunta: HUS panikoi Lohjan sairaalan synnytysten lakkauttamisessa, päätöksen laillisuutta selvitetään

Lue
2.10.2024

Sitä niittää mitä kylvää

Lue
2.10.2024

Tehy: Lainsäätäjän kitkettävä hoitajiin kohdistuva työpaikkaväkivalta – lainsuoja ulotettava virkamiehistä sote-alan ammattilaisiin

Lue
27.9.2024

Tehy: Sote-rahoitukselle on saatava turvatakuut, mielivaltaiset leikkaukset on lopetettava

Lue
25.9.2024

Olga Gassen Tehyn viestintäpäälliköksi

Lue