Tehy: Eloisan ilmoitus hoitajien irtisanomisesta järkyttävä – uhkaa potilasturvallisuutta

Ammattijärjestö Tehy pitää Etelä-Savon hyvinvointialue Eloisan ilmoitusta hoitajien irtisanomisesta järkyttävänä. Toteutuessaan hoitajien jättipotkut uhkaavat paikallisten asukkaiden potilasturvallisuutta.

Mediatietojen mukaan irtisanomisuhan alle joutuu yt-menettelyssä 168 Eloisan työntekijää, esimerkiksi lähihoitajia ja sairaanhoitajia. Lisäksi eläkepoistumien ja tehtävien täyttämättä jättämisen kautta muutoksia tapahtuu 100 tehtävään. Tehtäviä aiotaan vähentää sekä ikääntyneiden palveluista että terveyspalveluista.

– Irtisanomiset, joiden kerrotaan kohdistuvan ennen kaikkea hoitajiin, ovat tyrmistyttäviä, sanoo Tehyn puheenjohtaja Millariikka Rytkönen.

Millariikka Rytkönen pitää vähennysten kohdistamista puhtaasti hoitajiin paitsi irvokkaana, myös kylmäverisenä. Samat hoitajat, jotka nostettiin sankareiksi korona-aikana ja jotka vaaransivat oman terveytensä hoitaakseen muita, työnnetään nyt pihalle taloudellisten säästöjen takia.

Henkilöstö joutuu henkilökohtaisessa elämässään todella vaikeaan tilanteeseen työnantajan lyhytnäköisyyden päätöksen takia.

– Suomessa sosiaali- ja terveydenhuolto yskii jo ennestään. Näillä toimenpiteillä hoitojonot vain kasvavat, sanoo Rytkönen.

Tehy on samaa mieltä Eloisan johdon kanssa siitä, että hyvinvointialueiden rahoitusmalli ei ole oikeudenmukainen eikä toimiva.

– Silti säästöjen kohdentaminen hoitotyötä tekeviin on pelottavaa. Herää kysymys, millainen vaikutus tällä suunnitelmalla toteutuessaan on perusoikeuksien toteutumiseen ja potilasturvallisuuteen, sanoo Rytkönen.

– Mikäli työnantajan suunnitelma toteutetaan, Tehy tulee valvomaan jäsentensä etua ja selvittämään, onko prosessissa menetelty kaikilta osin oikein, Rytkönen kertoo.

Lisätiedot: Tehyn neuvottelupäällikkö Juha Honkakoski. puh. 040-922 6363.

Tehy on sosiaali-, terveys- ja kasvatusalan koulutettujen ammattijärjestö – yli 160 000 jäsenen yhteisö ja edunvalvoja. Tunnemme alamme, ajamme rohkeasti etuamme ja olemme lähellä. Olemme muutosvoima ja paremman työelämän edistäjä. www.tehy.fi

Ajankohtaista

3.10.2024

Ammattiliitto Jytyn Jonna Voima vientimalliesityksestä: ”Toivomme, että kansanedustajat ymmärtävät, mikä on suomalaisen yhteiskunnan etu”

Lue
3.10.2024

Tehy: Eduskunnan pelastettava naisvaltaiset alat ikuisesta palkkamontusta

Lue
3.10.2024

STTK ei hyväksy vientimallia

Lue
3.10.2024

Tehy ja Inkoon kunta: HUS panikoi Lohjan sairaalan synnytysten lakkauttamisessa, päätöksen laillisuutta selvitetään

Lue
2.10.2024

Sitä niittää mitä kylvää

Lue
2.10.2024

Tehy: Lainsäätäjän kitkettävä hoitajiin kohdistuva työpaikkaväkivalta – lainsuoja ulotettava virkamiehistä sote-alan ammattilaisiin

Lue
27.9.2024

Tehy: Sote-rahoitukselle on saatava turvatakuut, mielivaltaiset leikkaukset on lopetettava

Lue
25.9.2024

Olga Gassen Tehyn viestintäpäälliköksi

Lue