Vuoden 2024 tehyläinen vanhustyön johtaja: ”Olen valinnut ikääntyneiden hyvän elämän edistämisen omaksi tehtäväkseni maailmassa”

Turkulainen Kristiina Juudin palkittiin tänään La Carita -säätiön tehyläisen Vanhustyön johtajan tunnustuspalkinnolla. Juudin toimii johtajana ikääntyneiden ympärivuorokautisen hoivan yksikössä, jossa henkilöstön vaihtuvuus on vähäistä. Hän on myös laatinut ohjeartikkelin Duodecimille Vanhusten hoito ja hoiva -tietokantaan ja tekee väitöskirjaa Turun yliopistossa ikääntyneiden muistisairaiden henkisyyden tukemisesta.

Vuoden 2024 tehyläinen vanhustyön johtaja

Kristiina Juudinin kipinä ikääntyneiden ja muistisairaiden hoitoon lähti jo sairaanhoitajaopintojen ensimmäisestä harjoittelupaikasta ja siitä asti hän on kokenut asian elämäntehtäväkseen.

Juudin on työskennellyt Mainiokoti Raisiontorin johtajana ikääntyneiden ympärivuorokautisen hoivan yksikössä vuodesta 2018 alkaen. Koulutukseltaan hän on sairaanhoitaja ja terveystieteiden maisteri.

– Korostan aina henkilökunnalle sitä, että mikäli ikääntyneet ihmiset täällä ilmaisevat jonkin toiveen, se pyritään aina toteuttamaan. Meidän tehtävänämme on tehdä kaikkemme toiveiden toteuttamiseksi, Juudin toteaa.

Mainiokoti Raisiontorin henkilökunta on saanut jo toisen kerran laatupalkinnon, joka myönnetään vuosittain muutamalle yksikölle Suomen lähes sadasta Mainiokodista. Laatupalkinnon kriteereitä ovat mm. lääkehoidon hyvä toteutuminen, hoito- ja palvelusuunnitelmien laadinta ja ajantasaisuus ja ikääntyneiden ulkoilujen ja toiminnallisen arjen toteutuminen.

Työtyytyväisyyskyselyiden perusteella Raisiontorin henkilökunta on erittäin tyytyväinen työhönsä ja lähijohtamiseen. Henkilöstön vaihtuvuus on yksikössä normaalia vähäisempää.

Juudin kertoo, ettei hän ole pelkästään johtaja, vaan tiimin jäsen, jolle virheetkin ovat sallittuja. 

– Elämme hoitajien kanssa yhdessä asukkaiden arkea ja meillä ei ole hierarkiaa. Hoitajat eivät viihdy elleivät he saa kokemusta työn merkityksellisyydestä. Työpäivän jälkeen pitää olla hyvä mieli.

Judin on tehnyt väitöskirjaa työn ohessa ja puhunut ikääntyneiden hoitotyöstä niin kotimaisissa kuin kansainvälisissä yliopistoissa ja organisaatioissa. Väitöskirja ”Ikääntyneiden muistisairaiden henkisyyden tukeminen hoitotyön ympäristöissä” on parhaillaan tarkastusvaiheessa. Tutkimustyön tuloksena hän kehitti käytännön hoitotyöhön teorian ikääntyneiden henkisyyden tukemisesta.

–  Esimerkiksi valokuvat läheisistä ihmisistä tai eläimistä voivat auttaa yhteyden luomisessa muistisairaaseen ihmiseen. Myös omaisten välityksellä voidaan saada tietoa siitä mitkä ovat kyseiselle henkilölle merkityksellisiä asioita, joita voisi tuoda muistisairaan hoitoympäristöön.

La Carita -säätiö on jakanut vuodesta 2002 alkaen tunnustuspalkintoja hyvää vanhustyötä tekeville työryhmille ja ansioituneille johtajille. Tänään jaettu palkinto on yhdestoista vanhustyön johtajan tunnustuspalkinto ja se jaettiin Tehyn Hyvää hoitoa ikäihmisille -opintopäivän yhteydessä.  Palkinto jaettiin ensimmäistä kertaa vuonna 2011. 

La Carita -säätiön tarkoituksena on edistää vanhusten ja ikääntyvien hyvinvointia Suomessa.

Lisätietoja:
Kristiina Juudin
kristiina.juudin@mainiokodit.fi
puh 0406311332

La Carita-säätiön yhteyshenkilö:
matti.salmivuori@hotmail.com

Tehyn viestinnän yhteyshenkilö:
Jaana Reijonaho
puh 0403568409
jaana.reijonaho@tehy.fi

Ajankohtaista

3.10.2024

Ammattiliitto Jytyn Jonna Voima vientimalliesityksestä: ”Toivomme, että kansanedustajat ymmärtävät, mikä on suomalaisen yhteiskunnan etu”

Lue
3.10.2024

Tehy: Eduskunnan pelastettava naisvaltaiset alat ikuisesta palkkamontusta

Lue
3.10.2024

STTK ei hyväksy vientimallia

Lue
3.10.2024

Tehy ja Inkoon kunta: HUS panikoi Lohjan sairaalan synnytysten lakkauttamisessa, päätöksen laillisuutta selvitetään

Lue
2.10.2024

Sitä niittää mitä kylvää

Lue
2.10.2024

Tehy: Lainsäätäjän kitkettävä hoitajiin kohdistuva työpaikkaväkivalta – lainsuoja ulotettava virkamiehistä sote-alan ammattilaisiin

Lue
27.9.2024

Tehy: Sote-rahoitukselle on saatava turvatakuut, mielivaltaiset leikkaukset on lopetettava

Lue
25.9.2024

Olga Gassen Tehyn viestintäpäälliköksi

Lue