Tehy: Hallituksen leikkauslinja uhkaa kansalaisten terveyttä ja henkeä – asia on korjattava budjettiriihessä

Sosiaali-, terveys- ja kasvatusalan ammattijärjestö Tehy vaatii, että ensi viikon hallituksen bujettiriihessä ratkaistaan meneillään oleva sote-kriisi. Hyvinvointialueet ovat vakavissa vaikeuksissa, koska hallituksen leikkauslinja kurittaa niitä ennennäkemättömällä tavalla.

Useat hyvinvointialueet elävät veitsen terällä taloudellisten vaikeuksien vuoksi. Yt-neuvottelut, lomautus- sekä muut säästötoimenpiteet ovat olleet arkipäivää jo pitkään.

Tuoreimpia esimerkkejä ovat mm. HUSin yhteistoimintaneuvottelut, joiden tavoitteena on vähentää noin tuhat työpaikkaa. Alkukesästä HUS ilmoitti rekrytointikiellosta. Keski-Suomessa alkoivat viime viikolla neljännet yt-neuvottelut. Samoin Varsinais-Suomen hyvinvointialueella käynnistyivät yt-neuvottelut.  

Keskustelu hyvinvointialueiden taloudesta on ylikuumentunut. On unohdettu, että rahoitusta koskeva lainsäädäntö tehtiin oloihin, jolloin ei tiedetty esimerkiksi pandemian aiheuttamasta hoitovelasta. Lisäksi kunnat alibudjetoivat sote-menojaan vuosien ajan ennen kuin hyvinvointialueet aloittivat toimintansa viime vuoden alussa.

Hyvinvointialueella on valtiovarainministeriön mukaan oikeus lisärahoitukseen, jos asukkaiden lakisääteiset perusoikeudet sosiaali- ja terveydenhuollon tai pelastustoimen palveluiden osalta vaarantuvat. 

Tehyn puheenjohtajan Millariikka Rytkösen mukaan hallituksen leikkauslinja on vaarantanut kansalaisten perusoikeuksia vakavalla tavalla.

–  Hyvinvointialueet tarvitsevat ehdottomasti lisäaikaa talouden sopeuttamiseen ja alijäämien kattamiseen. Jos ensi viikon riihessä vain saksitaan sote-menoista eikä turvata riittävää rahoitusta hyvinvointialueille ei ole yhtään tuulesta temmattua väittää, että kansalaiset eivät tule jatkossa saamaan hoitoa henkeä uhkaavissa tilanteissa.

Hoitajapula on vakava ongelma Suomessakin ja se on Kevan mukaan kaksinkertaistunut viimeisen parin vuoden aikana.

–  Nämä jatkuvat leikkaukset, yt-neuvottelut, säästöt, lomautukset ja irtisanomiset eivät tietenkään mitenkään edistä sote-alan houkuttelevuutta. Onkin erittäin ristiriitaista, että maamme hallitukselle on tärkeämpää leikata menoja tappotahdilla kuin ratkaista hoitajapula kestävällä tavalla.

Rytkönen vaatii, että hyvinvointialueet saavat työrauhan ja mahdollisuuden keskittyä jatkuvien yt-neuvotteluiden sijaan palveluiden kehittämiseen ja kansalaisten hoitoon.

–  Odotan ensi viikon budjettiriiheltä ratkaisua sote-kriisiin ja keskustelua tärkeistä arvoista. Leikkaukset ja säästöpäätökset ovat myös arvovalintoja – halutaanko leikata sairailta ja vanhuksilta vai yritysten veroeduista tai varakkaimpien yksityislääkärikäynneistä?

Lisätietoja: Tehyn puheenjohtaja Millariikka Rytkönen, haastattelupyynnöt erityisavustaja Mila Huovisen kautta, mila.huovinen@tehy.fi, puh. 0400-540005

Tehy on sosiaali-, terveys- ja kasvatusalan koulutettujen ammattijärjestö – yli 160 000 jäsenen yhteisö ja edunvalvoja. Tunnemme alamme, ajamme rohkeasti etuamme ja olemme lähellä. Olemme muutosvoima ja paremman työelämän edistäjä. www.tehy.fi

Ajankohtaista

22.5.2025

Tehyn puheenjohtaja Millariikka Rytkönen Helsingin poliisin päätöksestä: ”Mikä on hoitajien oikeusturva Suomessa?”

Lue
22.5.2025

DEI vai ei? Pride-viikon työelämätapahtuma

Lue
21.5.2025

Jyty ehdottaa hallitukselle paluuta kolmikantaiseen yhteistyöhön

Lue
20.5.2025

EU:n laajentumisen perustuttava ihmisoikeuksien ja oikeusvaltion kunnioittamiseen 

Lue
16.5.2025

Toimihenkilöarkisto kerää yhteen historiaamme

Lue
16.5.2025

STTK: Palkka-avoimuusdirektiivin täytäntöönpano jäämässä tehottomaksi

Lue
15.5.2025

Puheenjohtaja Palolan puhe kevätedustajistossa

Lue
15.5.2025

STTK: Kokeillaanpa tätä -hallitus pelaa riskillä

Lue