SuPerin selvitys: Lähihoitajien työhyvinvoinnissa myönteistä kehitystä

SuPerin suuren jäsenkyselyn mukaan lähihoitajien työhyvinvoinnissa on lievää myönteistä kehitystä, mutta työpaikkojen välillä on suuria eroja. Parhaimmat arviot kyselyssä saivat säätiöt ja kunnat, heikoimmat arviot hyvinvointialueet. Heikoin tilanne on terveyskeskusten vuodeosastoilla, vanhustenhoidossa ja kotihoidossa. Vanhustenhoidon työntekijöiden kokemus henkilöstön riittävyydestä oli kuitenkin hieman parantunut edellisiin kyselyihin verrattuna. Kyselyn aikana sitova minimihenkilöstömitoitus ikäihmisten ympärivuorokautisessa hoidossa oli 0,65.

Kokemus työn raskaudesta on kyselyn mukaan vähentynyt merkittävästi, vaikka huomattavaa on, että edelleen 54 prosenttia vastaajista kokee työnsä raskaaksi tai erittäin raskaaksi. Tämä on kuitenkin lähes 20 prosenttia vähemmän kuin aikaisempina vuosina. Työn erittäin raskaaksi kokevien määrä oli suurin kotihoidossa, terveyskeskuksen vuodeosastoilla ja vanhustenhoidossa. Vanhimmat työntekijät, yli 63-vuotiaat, kokivat työnsä kuormittavuuden itselleen sopivammaksi kuin nuoremmat. Hyvinvointialueilla työ koettiin hieman raskaammaksi kuin muiden työnantajien palveluksessa.

Yli puolet kyselyyn vastanneista koki edelleen, että työyksikössä on liian vähän henkilökuntaa. Tuloksissa on kuitenkin myönteistä kehitystä. Henkilökunnan määrän sopivaksi kokeneiden määrä oli kasvanut 18 prosenttia vuodesta 2020. Huomioitavaa on, että vanhustenhoidon työntekijöiden kokemus henkilöstön riittävyydestä oli parantunut. Vanhustenhoidossa työskentelevistä 42 prosenttia koki, että henkilökuntaa on sopivasti. Tämä on 23 prosenttia enemmän kuin vuonna 2020. Tähän positiiviseen kehitykseen on todennäköisesti vaikuttanut ympärivuorokautisen hoidon henkilöstömitoituslainsäädäntö. Minimimitoitus oli aineiston keräämisen aikaan 0,65.

– On erittäin tärkeää, että tämä myönteinen kehityssuunta jatkuu, SuPerin puheenjohtaja Silja Paavola sanoo. – Nähtäväksi jää, miten hallituksen päätös laskea minimihenkilöstömitoitusta vaikuttaa työhyvinvointiin vanhusten ympärivuorokautisessa hoidossa. Positiivista viestiä alalle on tuonut henkilöstömitoituslainsäädännön voimaantulon lisäksi yksityisen ja julkisen sektorin palkkaratkaisut vuosina 2022–2023. Lisäksi pula sosiaali- ja terveysalan sekä kasvatusalan ammattihenkilöistä on saanut osan työnantajista kiinnittämään enemmän huomiota työntekijöiden työhyvinvointiin ja lähihoitajien mahdollisuuteen toimia erilaisissa tehtävissä.

– Kyselyn tuloksissa tulee ilmi, että tärkeimpänä lähihoitajat pitävät työssään asiakkaita. Työ koettiin merkitykselliseksi, arvokkaaksi ja tärkeäksi, kun he saivat hoitaa, auttaa, kohdata ja ilahduttaa asiakkaitaan, selvityksen tehnyt SuPerin asiantuntija Sari Ilonummi kertoo.

Kysely toteutettiin tammi-helmikuussa 2024 ja siihen vastasi 8 896 työssäkäyvää SuPerin jäsentä. Vastaajista 95 % on lähi- tai perushoitajia. Vastauksia verrattiin vuosien 2016 ja 2020 vastaavien SuPerin työhyvinvointikyselyiden tuloksiin.

Lisätietoja:
SuPerin asiantuntija Sari Ilonummi, 050 341 6079
SuPerin puheenjohtaja Silja Paavola, 050 527 5085

SuPeriin kuuluu noin 85 000 sosiaali- ja terveysalan sekä kasvatusalan koulutettua ammattilaista, jotka työskentelevät julkisella ja yksityisellä sektorilla.

Ajankohtaista

12.5.2025

Ammattiliitto Pro: Lakkovaroitus Helsingin ja Turun yliopistoon – lakkoon on menossa 13 000 yliopistolaista

Lue
12.5.2025

Strategiansa päivittänyt Ammattiliitto Pro panostaa vahvuuksiinsa ja monimuotoisuuteen

Lue
9.5.2025

Onko EU edelleen suomalaisen palkansaajan ystävä?

Lue
9.5.2025

Sosiaalialan järjestöihin syntyi vastuullinen sopimusratkaisu

Lue
8.5.2025

Pron edustajisto: Ilman liittoja ei ole työelämän tasa-arvoa

Lue
8.5.2025

Hallitusohjelman tilaajat verolle

Lue
6.5.2025

Jyty: Kuntien ja hyvinvointialueiden sopimuspaketti tuo hyvät korotukset ja takaa työrauhan lähes kolmeksi vuodeksi

Lue
6.5.2025

Tehy: Uusi virka- ja työehtosopimus hyväksytty Kunta- ja hyvinvointialalle – Keskimääräiset palkankorotukset vuosina 2025-2028 sote-sektorilla yli 14 prosenttia

Lue