Suomen työmarkkinatilanne herättää kansainvälistä huomiota

Kuva: FATIDA - Federación Argentina de Trabajadores de la Imprenta, Diarios y Afines

STTK:lle on alkuvuoden aikana tullut poikkeuksellinen määrä niin sanottuja solidaarisuuskirjeitä eri puolilta maailmaa.  

Solidaarisuuskirjeet ovat kansainvälisessä yhteistyössä perinteinen tapa osoittaa tukea kriiseissä tai konfliktitilanteessa. Kirjeitä on tullut ympäri maailmaa peräti viideltä mantereelta ja yli 20:stä eri maasta. 

─ Olemme saaneet kirjeitä muun muassa Etelä Afrikasta, Mosambikista, Kanadasta, Meksikosta, Nicaraguasta ja Filippiineiltä, luettelee kansainvälisten asioiden päällikkö Maria Häggman.

Kirjeissä korostuu suuri huoli Suomen kehityssuunnasta. Niissä toivotetaan suomalaisille työntekijöille voimia työssä paremman työelämän ja yhteiskunnan puolesta sekä taistelussa hallituksen työelämän heikennyksiä ja sosiaaliturvan alasajoa vastaan. Monet yhteistyöjärjestöt painottavat, että sopimiselle ja hyvinvoinnille rakennettu yhteiskuntamallimme on toiminut heille esimerkkinä. 

─ Tilanne on erittäin poikkeuksellinen, sillä perinteisesti suomalaiset palkansaajajärjestöt ovat olleet tämän tyyppisten solidaarisuutta osoittavaien kirjeiden lähettävässä päässä, eivät vastaanottajina, Häggman kertoo.

Kansainvälistä tukea työmarkkinatilanteessa ovat osoittaneet myös Pohjolan Ammatillinen Yhteisjärjestö NFS, Euroopan Ammatillinen Yhteisjärjestö ETUC, maailmanjärjestö ITUC, ja Euroopan Talous- ja Sosiaalikomitean työntekijäryhmä.  

Viime viikolla myös kansainvälinen työjärjestö ILO kehotti Suomen hallitusta neuvottelemaan työmarkkinaosapuolten kanssa lakko-oikeuden rajoituksista.

Ajankohtaista

11.11.2025

STTK vähimmäispalkka­­direktiivistä: Tuomiostuimen päätös vahvistaa työehtosopimusten tärkeän roolin 

Lue
11.11.2025

Etätyö puhuttaa Kelassa – ja valtakunnassa

Lue
10.11.2025

STTK:n hallitus: Työterveyshuollon heikentäminen johtaisi vakuutuspohjaiseen järjestelmään

Lue
10.11.2025

Kotihoito kriisissä – SuPer vaatii välittömiä toimia hoidon turvaamiseksi

Lue
7.11.2025

Perhenettoa hoivavastuuta jakamalla

Lue
7.11.2025

Laskelmat paljastavat: Perhevapaiden tasainen jako voi tuoda jopa tuhansien eurojen hyödyn

Lue
4.11.2025

Jyty: Valtion on turvattava kirkolle riittävä rahoitus sen yhteiskunnallisten tehtävien hoitamiseen

Lue
4.11.2025

Etätyö käytössä 77 prosentissa työpaikoista – viidesosassa vakuutus kunnossa

Lue