Ammattiliitto Pro: hallitus sivuutti jälleen suomalaisten enemmistön toiveet

Pro on pettynyt työministeri Satosen keskiviikkoiseen päätökseen sivuuttaa palkansaajat jälleen kerran ja jatkaa paikallisen sopimisen laajentamisen valmistelua ilman kompromisseja. Päätös osoittaa, että Petteri Orpon hallituksella ei ole aitoa halua ratkaista työmarkkinatilannetta, vaan se on valmis heikentämään työntekijöiden työehtoja hinnasta välittämättä.

– Hallitus poseeraa medialle ja antaa ymmärtää, että se haluaisi kuulla liittojen näkemyksiä. Näin ei ole missään vaiheessa ollut. Satosen eilinen teatteri Suomen Yrittäjien kanssa todisti jälleen saman, Ammattiliitto Pron puheenjohtaja Jorma Malinen jyrähtää.

Esimerkiksi paikallisen sopimisen laajentamista käsitelleessä kolmikantaisessa työryhmässä palkansaajien edustajat tekivät useita esityksiä keinoista, joilla laki olisi turvannut aidot neuvottelut ja olisi ollut tasapainoisempi. Nämä ehdotukset eivät kuitenkaan päätyneet hallituksen esitysluonnokseen, vaan se lähetettiin lausuntokierrokselle samassa muodossa kuin hallitusohjelmassa.

Esityksellä helpotetaan työehtojen heikentämistä, sillä hallituksen esitys kannustaa työnantajia olemaan järjestäytymättä työnantajaliittoon, mikä puolestaan vaarantaa monien työehtosopimusten yleissitovuuden. Tämän seurauksena suuri määrä palkansaajia jää työehtosopimusten vähimmäistyöehtojen ulkopuolelle, mikä mahdollistaa nykyisiä työehtosopimuksia merkittävästi matalampien palkkojen maksamisen, paikallisten sopimusten heikentämisen sekä harmaan talouden ja työvoiman hyväksikäytön kasvattamisen. Tilannetta huonontaa se, että järjestäytymättömien yritysten paikallisia sopimuksia ei valvo kukaan, toisin kuin järjestäytyneiden työnantajien ja työntekijöiden välisiä sopimuksia.

– Paikallisen sopimisen kokonaisuus voitaisiin saada etenemään ratkaisuilla, joka haettiin Sipilän hallituksen aikana yhdessä työmarkkinaosapuolten kanssa. Ainoastaan Suomen yrittäjät vastustavat tätä. Onko koko Suomi Suomen Yrittäjien panttivanki? kysyy Malinen.

Hallitus esittää, että yleissitovassa kentässä tehtyjen paikallisten sopimusten tulkintaa koskevat erimielisyydet käsitellään yleisissä tuomioistuimissa. Sama koskisi myös järjestäytyneessä kentässä luottamusvaltuutetun sopimia paikallisia sopimuksia. Pron mukaan paikallisen sopimisen työriidat on käsiteltävä työtuomioistuimessa ja siihen liittyviä valvontaresursseja vahvistettava hallituksen sivuuttaessa ammattiliittojen luottamusmiehet sopijaosapuolina. Vahvistamisen sijaan julkiseen sektoriin kohdistuu mittava tuottavuusohjelma, jolla haetaan satojen miljoonien säästöjä.

– Hallitus siis paitsi heikentää työehtoja, myös säästää niiden valvonnasta ja vielä tilanteessa, jossa Maaseudun Tulevaisuuden kyselyn mukaan kaksi kolmasosaa suomalaisista toivoo hallituksen perääntyvän uudistuksistaan. Tätä on vaikea ymmärtää, Malinen huomauttaa.

Uusia työtaistelutoimia

Hallituksen päätöksen seurauksena Pro on päättänyt jatkaa työtaistelutoimenpiteitä alla määritellyillä aloilla. Lisäksi Pron hallitus totesi kokouksessaan liiton olevan jäsentensä tukena mahdollisissa oikeusprosesseissa, mikäli prolaisia joutuu äkillisen palkanmaksun katkaisun kohteeksi EK:n jäsenyritysten hiljattaisen linjauksen seurauksena.

Työtaistelutoimet:

ST1

Lakko koskee 25.3.2024 kello 00.00 ja 31.3.2024 kello 24.00 välillä alkavia työvuoroja.  Lakko koskee ST1 Oy:n suorittamia alihankintatöitä North European Oil Trade Oy:lle (NEOT) Haminan satamassa.

Ahtausalan tekniset toimihenkilöt

Ahtausalan teknisten toimihenkilöiden lakko jatkuu 25.3.–1.4.2024 suoraan edellisen lakon perään. Edellinen laillinen, poliittinen työnseisaus oli 11.3.–25.3.2024 yhtä aikaa Auto- ja Kuljetusalan Työntekijäliitto AKT:n ahtausalan työntekijöiden kanssa.

Lakko koskee maanantaina 25.3.2024 kello 06.00 – maanantaina 1.4.2024 kello 06.00 välisenä aikana alkavia työvuoroja. Lakko ei koske Ahtausalan toimihenkilöiden työehtosopimuksen alla työskenteleviä.

Työnseisauksen piirissä olevat toimipaikat:

BB Logistigs                                              Kaikki toimipaikat

Cargo Conection Oy                                Kaikki toimipaikat

Oy Blomberg Stevedoring Ab                  Kaikki toimipaikat

Containersteve Oy Ab                              Kaikki toimipaikat

Euroports Breakbulk Oy                          Kaikki toimipaikat

Euroports Bulk Terminal Oy                    Kaikki toimipaikat

Euroports Containers Oy                         Kaikki toimipaikat

Euroports Hanko Oy                                Kaikki toimipaikat

Euroports Pietarsaari Oy Ab                    Kaikki toimipaikat

Euroports Rauma Oy                               Kaikki toimipaikat

Ferretal Maritime Oy                                Kaikki toimipaikat

Finnlines Oyj                                             Kaikki toimipaikat

Finnsteve Oy Ab                                       Kaikki toimipaikat

Finn-MICA Oy                                          Kaikki toimipaikat

FS-Terminals Oy Ab                                Kaikki toimipaikat

FTP Stevedoring                                      Kaikki toimipaikat

Hackling Bulk Boyr oy LTD                      Kaikki toimipaikat

Herman Andersson Oy                            Kaikki toimipaikat

Hooli Stevedoring Oy                               Kaikki toimipaikat

HTG Stevedoring Oy                                Kaikki toimipaikat

Inkoo Shipping Oy Ab                             Kaikki toimipaikat

Joensuun Laivaus Oy                              Kaikki toimipaikat

Koukku Shipping Oy                                Kaikki toimipaikat

Maersk Finland Oyj                                  Kaikki toimipaikat

Metsäliitto Osuuskunta                             Kaikki toimipaikat

Multi-Link Terminals Ltd Oy                     Kaikki toimipaikat

Olmar Pori Oy                                          Kaikki toimipaikat

Outokumpu Shipping Oy                          Kaikki toimipaikat

Rahjan Huolinta Oy                                  Kaikki toimipaikat

Satkone Oy                                              Kaikki toimipaikat

Oy M. Rauanheimo Ab                             Kaikki toimipaikat

RP Logistics Oy                                       Kaikki toimipaikat

Oy Saimaa Terminals Ab                         Kaikki toimipaikat

Oy Silva Shipping Ab                               Kaikki toimipaikat

Steveco Oy                                               Kaikki toimipaikat

Stevena Oy                                               Kaikki toimipaikat

Suomen Satamatekniikka Oy                  Kaikki toimipaikat

Oy The Federations Stevedore In Lovisa Ab                Kaikki toimipaikat Turku Stevedoring Oy                              Kaikki toimipaikat

Lisätietoja: Ammattiliitto Pron puheenjohtaja Jorma Malinen p. 050 576 0389

Ajankohtaista

12.4.2024

Ammattiliitto Jytyn mielestä lakiesitys paikallisesta sopimisesta voi johtaa työsuhteen ehtojen polkumyyntiin

Lue
12.4.2024

SuPerin Paavola: Varhaiskasvatuksen työskentelyolot saatava kuntoon

Lue
12.4.2024

Paikallisen sopimisen edistäminen hallituksen tavalla ei paranna sopimisen edellytyksiä työpaikoilla

Lue
12.4.2024

Tehy: Lakiesitys paikallisesta sopimisesta johtaisi umpikujaan työpaikoilla

Lue
12.4.2024

Aikuiskoulutustuen korvaamista pohtineen työryhmän loppuraportti on pettymys

Lue
12.4.2024

Lausunto TE-palvelut 2024 -asetuskokonaisuudesta

Lue
12.4.2024

Aikuiskoulutustuen lakkauttaminen heikentää toimeentuloa jopa 70 prosenttia – STTK laski vaikutukset esimerkkihenkilöille 

Lue
11.4.2024

SAK, Akava ja STTK: Aikuiskoulutustuelle ei onnistuttu luomaan korvaavaa mallia  

Lue