Yli neljä viidestä ertolaisesta valmis osallistumaan lakkoon reiluuden puolesta


Erton jäsenkyselyyn vastanneista 91 % haluaa Erton osallistuvan mahdolliseen laajaan liittorajat ylittävään, hallituksen linjauksia vastustavaan työtaisteluun.

Mielipiteensä ilmoittaneista 83 % kertoo itse osallistuvansa lakkoon, jos liitto sellaiseen yhtyy. Kuusi prosenttia kannattaa ja hyväksyy maan hallituksen uudistukset.

Toimihenkilöliitto Erto kunnioittaa jäsentensä tahtoa. Liiton hallitus käsittelee työmarkkinatilannetta ja mahdollisia työtaistelutoimia, mukaan lukien poliittisia lakkoja, ylimääräisessä kokouksessaan ma 22.1.2024.

Päätöksenteossa huomioidaan marras-joulukuisen jäsenkyselyn tulokset ja se, että hallituksen työmarkkinoita kurjistava politiikka voi pakottaa kiihtyviin ja laajeneviin työtaisteluihin kevään aikana.

”Maan hallitus on tekemässä Suomesta Pohjoismaiden palkansaajavihamielisintä yhteiskuntaa. Tämä toteutetaan yhteistyö, tasa-arvo ja reiluus sivuuttaen ilman asianmukaisia päätösten vaikutusarvioita. Naiset ja lapset ovat hallituksen hevoskuuripolitiikan pahimmat kärsijät. Hallituksen toiminta on vastuutonta kyykytyspolitiikkaa”, sanoo Erton puheenjohtaja Juri Aaltonen.

”Hallitus on kriisiyttänyt työmarkkinat historiallisen pahasti. Sipilän hallituksen linjaukset olivat kuin murusia nykyisen politiikan leikkuulaudalla”, Aaltonen jatkaa.

Erton jäsenet haluavat yhteiskuntaan reiluutta, yhteistyötä ja tasa-arvoa

Erton jäsenkyselyssä vastaajia pyydettiin valitsemaan kaksi hallituksen pahinta sosiaaliturva- ja työelämäuudistusta.

”Pahimpina hallituksen työelämäuudistuksista pidetään ensimmäisen sairaspäivän palkattomuutta, irtisanomista ilman painavaa syytä ja hallitsematonta paikallista sopimista. Sosiaaliturvauudistuksista ertolaiset pitävät pahimpana työttömyysturvan massiivista leikkaamista. Aikuiskoulutustuen lakkautusta pidetään yksinkertaisesti typeränä”, tiivistää Aaltonen.

Erto vetoaa hallitukseen aitojen neuvottelujen käynnistämiseksi työmarkkinarauhan ja reiluuden palauttamiseksi maahan.

”Suomi on liian pieni maa vastakkainasetteluun ja riitelyyn. Menestyksemme on perustunut koko historiamme ajan yhdessä tekemiseen. Siirtyminen riitelyn, turvattomuuden, pikavoittojen ja eripuran aikaan koituisi lopulta niin palkansaajien kuin yritystenkin vahingoksi”, sanoo Aaltonen.

Erto on kesästä alkaen toiminut hallituksen kohtuuttomuuksien estämiseksi. Hallituksen linjauksia on käsitelty lukuisissa jäsentilaisuuksissa ympäri Suomea. Jäsenkyselyjen valtuuttamana Erto oli mukana STTK:n 18.11. järjestetyssä Kohtuus kaikessa -mielenilmauksessa ja logistiikka-alan osalta 14.12. toteutuneissa laajoissa työtaisteluissa.

Kyselyyn vastasi kaikkiaan 1584 jäsentä. Kysely toteutettiin välillä 28.11.–1.12.2023.

Juri Aaltonen
Puheenjohtaja
Phone: 040 553 8536
Email: juri.aaltonen@erto.fi

Ajankohtaista

7.11.2025

Perhenettoa hoivavastuuta jakamalla

Lue
7.11.2025

Laskelmat paljastavat: Perhevapaiden tasainen jako voi tuoda jopa tuhansien eurojen hyödyn

Lue
4.11.2025

Jyty: Valtion on turvattava kirkolle riittävä rahoitus sen yhteiskunnallisten tehtävien hoitamiseen

Lue
4.11.2025

Etätyö käytössä 77 prosentissa työpaikoista – viidesosassa vakuutus kunnossa

Lue
3.11.2025

Pätkätyösuhteiden yleistyminen on lisännyt väärinkäytöksiä Ranskassa

Lue
3.11.2025

SuPer: Yksityisen sosiaalipalvelualan tes-neuvottelut (SOSTES) alkavat 3. marraskuuta – palkkauksen ja työhyvinvoinnin parantaminen kärkitavoitteita

Lue
3.11.2025

Vuoden tasa-arvotekona palkittu hanke edistää monimuotoisuutta työelämässä

Lue
31.10.2025

Naisten kuvainnollinen palkkapäivä ei katoa minimisääntelyllä

Lue