SuPerin Paavola: Vammaispalvelulain voimaantuloa ei saa lykätä

SuPer ei hyväksy vammaispalvelulain voimaantulon lykkäämistä. Lain piti tulla voimaan lokakuun alussa, mutta sitä siirretään vuodella ja kolmella kuukaudella eteenpäin. SuPerin mukaan lykkäämisen vaikutuksia hoitoalan veto- ja pitovoimaan ei ole huomioitu. – SuPerilaiset hoitajat elävät vammaispalvelujen arkea päivittäin ja näkevät uudistuksen tarpeen, joten tuntuu kohtuuttomalta, että välttämätöntä uudistusta siirretään vuoteen 2025, SuPerin puheenjohtaja Silja Paavola sanoo.

Voimassa oleva vammaispalvelulainsäädäntö on vanhentunut eikä täytä täysin perustuslain tai YK:n vammaissopimuksen vaatimuksia. Uusi vammaispalvelulaki vahvistaa vammaisten henkilöiden yhdenvertaisuutta ja osallisuutta. Lailla on pyritty ottamaan huomioon erilaiset toimintarajoitteet nykyistä paremmin, jotta vammaisia henkilöitä ei jäisi väliinputoajiksi palvelujärjestelmässä. – Lain voimaantulon lykkäämiselle ei ole riittäviä perusteluja, Paavola kertoo.

Lain voimaantulon lykkääminen ei poista tai vähennä uuden vammaispalvelunlain piiriin kuuluvien henkilöiden tämänhetkistä palveluntarvetta. Uuden vammaispalvelulain voimaantulo on merkityksellinen myös palvelua toteuttavalle henkilökunnalle.

– SuPer edustaa vammaispalveluiden suurinta työntekijäryhmää, lähihoitajia. Laadukkaiden ja asiakkaiden todellista palveluntarvetta vastaavien palveluiden tuottaminen hyvinvointialueilla edellyttää riittävän määrän sosiaali- ja terveysalan ammattihenkilöitä. Jotta alalle saadaan riittävästi ammattilaisia, on veto- ja pitovoimaa parannettava myös lainsäädännöllä, Paavola muistuttaa.

SuPeriin kuuluu noin 85 000 sosiaali- ja terveysalan sekä kasvatusalan koulutettua ammattilaista, jotka työskentelevät julkisella ja yksityisellä sektorilla.

Lisätiedot: Superin puhaanjohtaja Silja Paavola p. 050 527 5085

Ajankohtaista

12.5.2025

Ammattiliitto Pro: Lakkovaroitus Helsingin ja Turun yliopistoon – lakkoon on menossa 13 000 yliopistolaista

Lue
12.5.2025

Strategiansa päivittänyt Ammattiliitto Pro panostaa vahvuuksiinsa ja monimuotoisuuteen

Lue
9.5.2025

Onko EU edelleen suomalaisen palkansaajan ystävä?

Lue
9.5.2025

Sosiaalialan järjestöihin syntyi vastuullinen sopimusratkaisu

Lue
8.5.2025

Pron edustajisto: Ilman liittoja ei ole työelämän tasa-arvoa

Lue
8.5.2025

Hallitusohjelman tilaajat verolle

Lue
6.5.2025

Jyty: Kuntien ja hyvinvointialueiden sopimuspaketti tuo hyvät korotukset ja takaa työrauhan lähes kolmeksi vuodeksi

Lue
6.5.2025

Tehy: Uusi virka- ja työehtosopimus hyväksytty Kunta- ja hyvinvointialalle – Keskimääräiset palkankorotukset vuosina 2025-2028 sote-sektorilla yli 14 prosenttia

Lue