Työllisyystilanne heikkenee rakennusalalla – missä viipyvät hallituksen toimet?

Asuntorakentaminen uhkaa lähes pysähtyä loppusyksyn ja ensi kevään välisenä aikana.  Myönnettyjen rakennuslupien määrä on pienentynyt dramaattisesti, eikä tilanne aloitettujen rakennushankkeiden osalta näytä juuri paremmalta. 

Kasvun vuodet rakentamisessa ovat päättyneet, mikä näkyy lisääntyvinä rakentajien lomautuksina ja irtisanomisina. Työllisyystilanne heikkenee varsinkin talonrakennuksessa työskentelevien toimihenkilöiden keskuudessa. 

”Lomautukset ja irtisanomiset hankaloittavat toimihenkilöiden elämää ja heikentävät heidän ostovoimaansa. Heijastukset ulottuvat koko suomalaiseen yhteiskuntaan. Olen huolissani myös alan houkuttelevuudesta pidemmällä aikavälillä. Suhdannevaihtelusta ei ole päästy eroon, mikä on alan toimijoiden kannalta valitettavaa”, toteaa RIAn puheenjohtaja Tommi Luukkonen.

Rakennusalan työvoiman kannalta maan hallituksen suunnittelemat työttömyysturvan heikennykset vuodelle 2024 osuvat pahaan aikaan. Ne kohdistuvat erityisesti työmarkkinoille tuleviin, vähän työkokemusta omaaviin nuoriin. 

”Jos esimerkiksi ansiosidonnaista päivärahaa saadakseen on jatkossa työskenneltävä puolen vuoden sijasta vuosi, ja samaan aikaan työllisyystilanne heikkenee, niin valmistuvien rakennusinsinöörien, -arkkitehtien ja –mestareiden tilanne voi olla kestämätön. Koulutusta vastaavaa työtä ei ole ja ansiosidonnaista ei saa”, Luukkonen toteaa. 

Uudisasuntotuotantoa ei saa päästää täysin pysähtymään. Muuttoliike kasvukeskuksiin jatkuu edelleen ja asuntotarve uusille asukkaille kasvaa jatkuvasti. Vaarana on myös, ettei osaavaa työvoimaa ole enää saatavilla, kun vaikeasta suhdannetilanteesta päästään yli ja asuntotuotanto taas jatkuu.

RIAn hallitus vetoaa Suomen hallitukseen, että se päättää budjettiriihessä toimenpiteistä, joilla asuntotuotanto saadaan liikkeelle välittömästi. Niin yksityisen kuin julkisen sektorin asuntotuotanto voidaan käynnistää hyödyntämällä aikaisemmin toimiviksi todettuja malleja sekä saumatonta yhteistyötä rakennusalan ja päättäjien välillä.


Lisätietoja: Tommi Luukkonen, hallituksen puheenjohtaja,
tommi.luukkonen@ria.fi / 040 579 5633
Rakennusinsinöörit ja -arkkitehdit RIA ry

Ajankohtaista

17.6.2025

Hallitus on ollut yrittäjien unelmien täyttymys

Lue
17.6.2025

Tehyn kysely: Hoitotyön johtajia kuormittavat jatkuvat muutokset ja suuremmat yksiköt

Lue
16.6.2025

Tehy: Yhdenvertaisuus vaatii vaikuttamista ja käytännön toimia

Lue
12.6.2025

Kansallinen työelämän kehittämisstrategia luo yhteistä suuntaa kohti parempaa tuottavuutta, oppimista ja hyvinvointia työpaikoilla

Lue
11.6.2025

Muutoksia työeläkevakuutusyhtiöiden hallintoa koskeviin Finanssivalvonnan määräyksiin ja ohjeisiin

Lue
11.6.2025

Lausunto arviointimuistiosta terveydensuojelulainsäädännön kokonaisuudistusta varten

Lue
11.6.2025

Valtioneuvoston asetus terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun asetuksen 16 §:n kumoamisesta

Lue
11.6.2025

Julkisuuslain salassapitoperusteiden uudistustarpeiden kartoitus

Lue