Työmarkkinajärjestöt: Ihmisten toimintakyvyn parantaminen liikuntaa lisäämällä edellyttää tekoja tulevalta hallitukselta

Lisätietoja:

Antti Palola

puheenjohtaja

Profiili

Liikkumisen lisääminen kaikissa ikäryhmissä pitää nostaa kansalliseksi kärkihankkeeksi, jossa on kiinnitettävä erityisesti huomiota lapsiin ja nuoriin, painottavat työmarkkinajärjestöt.

nuori liikkumassa

Suomalaisten liikkumisen lisääminen ja samalla toimintakyvyn parantaminen tulee nostaa hallitusohjelman yhdeksi kärkihankkeeksi, toteavat työmarkkinajärjestöt. Tilannekuva suomalaisten toimintakyvystä on huolestuttava. Viime aikoina esillä on ollut erityisesti liikunnan yhteys mielenterveyteen sekä lasten ja nuorten liikunnan vähäisyys. Suunnan muutoksella on suuri merkitys sekä työelämälle että kansanterveydelle ja sitä kautta voidaan vaikuttaa myös sote-menoihin.

– Huomisen työkyky on rakennettava tänään, muistuttavat palkansaajajärjestöt SAK, Akava ja STTK sekä työnantajia edustavat EK, KT ja Kirkon työmarkkinalaitos. Tämä koskee nykyisten työikäisten lisäksi työelämään tulevia uusia sukupolvia. Vaikka työkyky ei ole yhtä kuin fyysinen kunto, liikkuminen parantaa työntekijän jaksamista ja pidentää työuria sekä lisää tuottavuutta, oppimista ja keskittymiskykyä.

Liikkumalla saatavaa parempaa työkykyä voidaan tukea työyhteisöissä monin tavoin. Työyhteisöissä voidaan esimerkiksi kannustaa pyöräilyyn ja kävelyyn työmatkoilla sekä työpäivän aikaisissa siirtymisissä ja liikunnallisin virkistyspäivin tai tarjoamalla vapaa-ajalle liikunta- ja virikeseteleitä. Myös moniammatillista tukea ja apua tarjoavalla työterveyshuollolla on tärkeä rooli.

Erityistoimia ja -panostuksia tarvitaan myös lasten ja nuorten liikkumisen lisäämiseksi.

– Myönteinen pohja liikkumiselle rakennetaan päiväkodeissa ja kouluissa. Arkiliikunnan ja liikunnallisten harrastuksien pitäisi olla kaikille lapsille mahdollista. Lasten ja nuorten liikkumista lisäämällä edistetään tulevaisuuden toimintakykyä ja tuottavuutta, järjestöt toteavat.

Tutkimusten mukaan vain noin kolmasosa lapsista ja nuorista saavuttaa liikkumissuosituksen (LIITU 2022). Noin 40 prosentilla oppilaista fyysinen toimintakyky on tasolla, joka voi vaikeuttaa arjessa jaksamista (Move! 2022). Lasten ja nuorten liikkuminen vähentyy huomattavasti siirryttäessä nuoremmista vanhempiin ikäryhmiin. Lukiolaisilla liikkumisen määrä on jopa vähäisempää kuin työikäisillä aikuisilla (Liikuntaraportti 2022).

Työmarkkinajärjestöt SAK, Akava, STTK, EK, KT ja Kirkon työmarkkinalaitos kokoontuvat yhteiseen työhyvinvointipäivään 17.4. teemalla ”Hyvinvointia ja yhteisöllisyyttä”. Suomen Olympiakomitea ja Pääkaupunkiseudun urheiluakatemia URHEA järjestävät työmarkkinajärjestöjen tapahtuman Urhea-hallissa Helsingissä.

Akava, puheenjohtaja Maria Löfgren

Elinkeinoelämän keskusliitto EK, toimitusjohtaja Jyri Häkämies

Kirkon työmarkkinalaitos, kirkkoneuvos Anna Kaarina Piepponen

Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajat KT, toimitusjohtaja Markku Jalonen

Suomen Ammattiliittojen Keskusjärjestö SAK, puheenjohtaja Jarkko Eloranta

STTK, puheenjohtaja Antti Palola

Ajankohtaista

29.9.2023

Ammattiliitto Jyty: Metsäkeskuksen rahoituksesta ja henkilöstöstä ei saa leikata

Lue
29.9.2023

Anoppi ja sinä

Lue
29.9.2023

SuPer nostaa järjestöllistä valmiuttaan

Lue
29.9.2023

Ammattiliitto Pro järjestää poliittisen mielenilmauksen 3. lokakuuta

Lue
27.9.2023

Haemme joukkoomme juristia

Lue
27.9.2023

Työmarkkinajohtajat tapasivat Orpon

Lue
27.9.2023

Hallituksen työelätoimet voivat lisätä syrjintää

Lue
25.9.2023

Kestävän kehityksen tavoitteet liukumassa tavoittamattomiin

Lue