Muutosjohtamisen verkkokoulutus Mutsi aukeaa 30.1.2023 – työelämän kehittämistä yli liittorajojen

Ammattiliitto Pro sekä työnantajaliitot LVI-TU ja INFRA ry julkaisevat 30.1.2022 yhteisen Mutsi-nimisen muutosjohtamisen koulutuksen. Koulutus on avoin ja ilmainen kaikille suomalaisille työpaikoille. Tavoitteena on auttaa työpaikkoja viemään läpi muutoksia ilman, että ihmiset uupuvat.

Työmaailmasta löytyy lukuisia kokemuksia siitä, että työpaikkojen muutoksia ei johdeta, ihmisistä ei muutoksissa huolehdita, muutosprosesseja ei viedä loppuu ja viestintäkin unohtuu. Jatkuvat muutokset ja niiden heikko johtaminen voivat pahimmillaan johtaa siihen, että ihmiset uupuvat ja arvokkaat osaajat vaihtavat työpaikkaa.

Ammattiliitto Pro ja työnantajaliitot LVI-TU ja INFRA ry ovat kehittäneet verkkokoulutuksen, jonka avulla muutosten johtaminen sujuu jouhevammin ja samalla vältetään se, että ihmiset uupuvat ja pahimmillaan putoavat pois kokonaan työelämästä. Koulutuksen nimi Mutsi tulee sanoista ”muutoksen tuki sinulle”.

Mutsi auttaa esihenkilöitä tunnistamaan muutostilanteiden kipukohdat sekä suunnittelemaan ja rakentamaan työpaikan muutosprosessit niin, etteivät ihmiset putoa kyydistä.

– Sekä palkansaajilla että työnantajilla on yhteinen huoli siitä, että kaikki pysyvät mukana työpaikkojen jatkuvissa muutostilanteissa. On kaikkien etu, että ihmiset eivät uuvu ja muutokset sujuvat tehokkaasti, kertoo Mutsi-koulutuksen idean äiti, palvelusektorin johtaja Minea Pyykönen Ammattiliitto Prosta.

Verkkokoulutus sisältää runsaasti konkreettista materiaalia, kuten mallipohjia muutosprosessien suunniteluun, muutosviestinnän käsikirjan, testejä ja videoita. Muutosjohtamisen verkkokoulutus on kaikille työpaikoille ja organisaatioille avoin ja ilmainen osoitteessa www.proliitto.fi/mutsi. – Meillä kaikilla oli unelma ja tavoite: työpaikkojen muutostilanteet johdetaan niin, että esihenkilöllä on riittävä tuki muutosjohtamiseen. Tällä periaatteella rakensimme Mutsin, sanoo työnantajaliitto IFRA ry:n lakiasianpäällikkö Pia Kilpeläinen.

Lisätietoja:
Minea Pyykönen, johtaja, Ammattiliitto Pro, p. 0400 823 008
Pia Kilpeläinen, lakiasiainpäällikkö, INFRA ry, p. 040 543 2194

Ajankohtaista

25.9.2023

SAK:n, Akavan ja STTK:n asiantuntijat: Kestävän kehityksen tavoitteet liukumassa tavoittamattomiin

Lue
25.9.2023

Eräiden kansaneläkeindeksiin ja elinkustannusindeksiin sidottujen etuuksien ja rahamäärien indeksitarkistukset vuosina 2024-2027

Lue
25.9.2023

Suomen Konepäällystöliitto ja sen jäsenet osallistuvat palkansaajajärjestöjen mielenilmauksiin

Lue
25.9.2023

Ammattiliitto Pro järjestää poliittisen mielenilmauksen 28. syyskuuta

Lue
25.9.2023

Ammattiliitto Pro järjestää poliittisen mielenilmauksen 27. syyskuuta

Lue
22.9.2023

Ammattiliitto Pro järjestää poliittisen mielenilmauksen 26. syyskuuta

Lue
22.9.2023

Huoli toimeentulosta on opiskelijan stressi

Lue
21.9.2023

Ammattiliitto Pro valmistautuu mielenilmauksiin

Lue