Sanni Ryhänen aloitti STTK:ssa lokakuussa

Kirjoittaja:

Sanni Ryhänen

viestintäasiantuntija

Profiili
Sanni Ryhänen

Sanni Ryhänen aloitti työnsä STTK:ssa viestintäasiantuntijana lokakuun lopussa. Hän on koulutukseltaan filosofian maisteri ja on työskennellyt aiemmin viestinnän tehtävissä mm. Vakuutuskeskuksessa, Palta ry:ssä ja Työ- ja elinkeinoministeriössä.

Mistäpäin Suomea tulet, Sanni?

Olen alkujani kotoisin Kuopiosta. Ennen Helsinkiin muuttamista olen asunut Jyväskylässä ja Tampereella. Nykyisin koti sijaitsee Helsingin Lauttasaaressa.

Mitkä ovat ensimmäiset fiilikset STTK:ssa työskentelystä?

Olen ollut todella innoissani näiden parin viikon aikana, mitä olen ehtinyt työskentelemään STTK:ssa. Aiheet, joiden parissa täällä työskennellään ovat mielenkiintoisia ja yhteiskunnallisesti merkittäviä.

Mikä sinulle on yleensä työssä tärkeää?

Minulle työssä on tärkeää sen merkityksellisyys, niin yhteiskunnallinen merkityksellisyys kuin merkityksellisyys minulle yksittäisenä työntekijänä. Pidän myös tärkeänä sitä, että tehtävissä on mahdollisuus kasvaa ja kehittyä.

Millainen tiimipelaaja olet?

Tykkään todella paljon yhdessä tekemisestä ja ideoinnista, mutta aika ajoin nautin myös yksin keskittymisestä. Koen olevani avulias tiimipelaaja ja pidän sellaisesta tiimistä, jossa autetaan toisia.

Millainen on mielestäsi kiva työyhteisö?

Arvostan sitä, että työskennellään yhdessä yhteisten päämäärien saavuttamiseksi ja sitä, että kaikkien panosta arvostetaan yhtä paljon. Nautin myös siitä, että työkavereiden kanssa löytyy yhteisiä kiinnostuksen kohteita myös töiden ulkopuolella.

Millä liikut töihin?

Metrolla. Haluaisin olla työmatkapyöräilijä, mutta en uskalla edelleenkään pyöräillä Helsingin keskustassa.

Paras lounasruoka?

Tykkään erilaisista salaateista. Liian raskaat lounaat alkaa nukuttamaan, joten niitä pyrin välttämään.

Mitä teet, kun et tee töitä?

Säännöllisiin harrastuksiini kuuluu salilla käynti ja Iivo-koiran kanssa lenkkeily. Epäsäännöllisempinä harrastuksina minulla on uinti ja boulderointi. Nautin myös kotona oleilusta ja leffojen katselusta.

Tervetuloa Sanni!

Ajankohtaista

12.5.2025

Ammattiliitto Pro: Lakkovaroitus Helsingin ja Turun yliopistoon – lakkoon on menossa 13 000 yliopistolaista

Lue
12.5.2025

Strategiansa päivittänyt Ammattiliitto Pro panostaa vahvuuksiinsa ja monimuotoisuuteen

Lue
9.5.2025

Onko EU edelleen suomalaisen palkansaajan ystävä?

Lue
9.5.2025

Sosiaalialan järjestöihin syntyi vastuullinen sopimusratkaisu

Lue
8.5.2025

Pron edustajisto: Ilman liittoja ei ole työelämän tasa-arvoa

Lue
8.5.2025

Hallitusohjelman tilaajat verolle

Lue
6.5.2025

Jyty: Kuntien ja hyvinvointialueiden sopimuspaketti tuo hyvät korotukset ja takaa työrauhan lähes kolmeksi vuodeksi

Lue
6.5.2025

Tehy: Uusi virka- ja työehtosopimus hyväksytty Kunta- ja hyvinvointialalle – Keskimääräiset palkankorotukset vuosina 2025-2028 sote-sektorilla yli 14 prosenttia

Lue