ALUETOIMINNAN JÄSENTEN VALITSEMINEN KAUDELLE 2023-2024 ON KÄYNNISSÄ!

ihmisiä

Mikä aluetoiminta?

STTK osallistuu alueelliseen päätöksentekoon ja alueelliseen vaikuttamiseen eri puolilla Suomea ja kokoaa yhteen STTK:n jäsenliittojen toimijoita. STTK:n jäsenliitot nimeävät omat jäsenensä aluetoiminnan kaksivuotiskaudelle 2023–2024.

Aluetoiminnan tavoite

Alueellisen edunvalvonnan tavoitteena on saada STTK:lainen ääni kuuluviin maakunnissa. Edunvanvontaa toteutetaan alue- ja paikallistoimikuntien kautta.

Työpaikkojen lisäksi toimihenkilöiden arkeen vaikuttavat asiat kuten asuminen, hyvinvointipalvelut, koulutus, syrjäytymisen ehkäisy ja liikennepolitiikka ovat alueellisen vaikuttamistyön keskiössä. Näihin asioihin vaikutetaan aluetoiminnassa.

Alueellisen edunvalvonnan vahvuus on, että se kokoaa yhteen työelämän eri sektoreiden asiantuntijoita. Aluetoiminta lisää myös näkyvyyttä maakuntatasolla sekä yhteenkuuluvuuden tunnetta STTK:n jäsenliittojen välillä.

aluevaalit-suomi

Mitä aluetoimikunta (ATO) tekee?

Aluetoimikunta vaikuttaa aktiivisesti alueensa asioihin mm. tapaamalla päättäjiä, osallistumalla aluehallintoon ja alueellisten organisaatioiden toimintaan. Sote- ja maakuntauudistus tietenkin ovat isoja vaikuttamisen paikkoja yhteistyössä liittojemme kanssa!

Aluevaikuttamista voidaan tehdä myös ottamalla kantaa alueen ajankohtaisiin asioihin, esimerkiksi osallistumalla ajankohtaisiin työryhmiin tai järjestämällä keskustelutilaisuuksia.

Mitä paikallistoimikunta (PATO) tekee?

Aluetoimikunnat perustavat tarvittaessa toimikautensa alussa paikallistoimikuntia hoitamaan paikallista ja seutukuntatason edunvalvontaa.

Paikallistoimikuntien tehtävänä on tietoisuuden lisääminen ja vaikuttaminen oman lähialueen asioihin. Työskentelytavat vastaavat pitkälti aluetoimikuntien työskentelyä.

aluevaalit-suomi

LÄHDE MUKAAN!

MITÄ VAATII?

Kiinnostusta yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen sekä STTK:n aluetoiminnan kehittämiseen. Oman ajan käyttöä yhteisten asioiden hoitamiseen.

MITÄ ANTAA?

Mahdollisuuden oppia uutta vaikuttamisesta yhteiskunnassa, verkostoitua laajasti ja tutustua eri ammattiliittojen toimijoihin. Voit päästä vaikuttamaan valtion aluehallinnossa, maakuntien liitoissa sekä muissa alueellisissa organisaatioissa, kuten maakunnan liitossa, ELY-keskuksen, Työterveyslaitoksen-, aluehallintovirastojen-, työvoima- ja yrityspalvelujen, etnisten suhteiden- ja kaupunkien työllisyysasioiden neuvottelukuntissa sekä pankkien palkansaajatoimikunnan toimielimissä.

KUINKA MUKAAN ALUETOIMINTAAN?

STTK:n ammattiliitot valitsevat kukin itsenäisesti edustajansa alue- ja paikallistoimikuntiin. Tarkemmasta nimeämiskäytännöstä saat tietoa omasta liitostasi.

ALUETOIMIKUNNAT 2023–2024

  • Ahvenanmaa
  • Etelä-Pohjanmaa
  • Etelä-Savo
  • Häme
  • Kaakkois-Suomi
  • Kainuu
  • Keski-Suomi
  • Lappi
  • Pirkanmaa
  • Pohjanmaa
  • Pohjois-Karjala
  • Pohjois-Pohjanmaa
  • Pohjois-Savo
  • Satakunta
  • Uusimaa
  • Varsinais-Suomi

Ajankohtaista

16.6.2025

Tehy: Yhdenvertaisuus vaatii vaikuttamista ja käytännön toimia

Lue
12.6.2025

Kansallinen työelämän kehittämisstrategia luo yhteistä suuntaa kohti parempaa tuottavuutta, oppimista ja hyvinvointia työpaikoilla

Lue
11.6.2025

Muutoksia työeläkevakuutusyhtiöiden hallintoa koskeviin Finanssivalvonnan määräyksiin ja ohjeisiin

Lue
11.6.2025

Lausunto arviointimuistiosta terveydensuojelulainsäädännön kokonaisuudistusta varten

Lue
11.6.2025

Valtioneuvoston asetus terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun asetuksen 16 §:n kumoamisesta

Lue
11.6.2025

Julkisuuslain salassapitoperusteiden uudistustarpeiden kartoitus

Lue
11.6.2025

Ylpeyttä ilman rajoja – DEI:n tilanne Suomessa ja maailmalla

Lue
10.6.2025

STTK:n hiilijalanjälki pieneni vuonna 2024

Lue