Tehy: Joukkoirtisanoutuminen etenee, koko kunta-alalle julistetaan tilapäisen siirron kielto

Sosiaali-, terveys- ja kasvatusalan ammattijärjestö Tehyn valtuusto päätti uusista työtaistelutoimista eilen illalla. Valtuusto päätti toimeenpanna erikoissairaanhoitoon kohdistuvan joukkoirtisanoutumisen myöhemmin ilmoitettavana ajankohtana myöhemmin ilmoitettavissa kohteissa.

Lisäksi valtuusto päätti asettaa toistaiseksi voimassa olevan tilapäisen siirron kiellon koko kunta-alalle SOTE-sopimuksen ja KVTES:n piiriin. Kielto astuu voimaan välittömästi.

Tilapäisen siirron kiellon aikana tehyläisiä ei saa siirtää omasta työtehtävästään tai omasta työskentelypaikastaan toiseen työtehtävään tai toiseen työskentelypaikkaan. Siirtoa ei voi tehdä edes SOTE-sopimuksen/KVTES:n 1 luvun, 10 §, 1 mom perusteella.

Hoitajien työehdoista on neuvoteltu ja työriitaa soviteltu eri kokoonpanoissa vuoden alusta asti. Kunta- ja hyvinvointialuetyönantajien nihkeys ymmärtää sote-alan ongelmien vakavuutta ja vaikutuksia on pitkittänyt neuvotteluita ja syventänyt yhä pahenevaa sote-kriisiä ja hoitajapulaa.

– Nyt viimeistään pitäisi ymmärtää, että ei tämä ratkea pakottamalla hoitajia töihin tai murtamalla lakkoja. Siitä tosiasiasta ei pääse mihinkään, että ennemmin tai myöhemmin hoitajia on kuunneltava ja heidän vaatimuksiinsa taivuttava. He äänestävät muuten kaikki jaloillaan, sanoo Tehyn puheenjohtaja Millariikka Rytkönen.

Rytkönen peräänkuuluttaa poliittisen päättäjän painetta työriidan toista osapuolta kohtaan sovun löytymiseksi.

– Painetta on toistaiseksi asetettu vain hoitajille – ja millaisin keinoin? Viemällä heiltä perusoikeudet ja ajamalle heidät lain nojalla pakkotyöhön.

Viimeksi eilen uutisoitiin Jorvin päivystyksen totaalisesta ruuhkautumisesta. Tiistai oli siellä uutisen mukaan päivystyksen historian hirvein päivä ja koko järjestelmä romahtamassa. Tämän kaltaiset uutiset ovat seurausta sote-sektoria kurittaneista vuosikymmenien säästöistä, miljardien aliresurssoinnista ja vakavasta hoitajapulasta.

– Kansalaisena olisin todella huolissani ja vaatisin päättäjiltä vastauksia, miten sote-katastrofi aiotaan estää? Nythän tilanne on näyttänyt siltä, että hallitus ja työnantajat lähinnä kaatavat bensaa liekkeihin, sanoo Rytkönen.  

Lisätietoja:

Tehyn puheenjohtaja Millariikka Rytkönen, yhteys erityisavustajan kautta p. 0400 540 005
Tehyn toiminnanjohtaja Else-Mai Kirvesniemi, p. 050 346 0847

Ajankohtaista

29.5.2023

Puheenjohtajan puhe STTK:n edustajiston kokouksessa

Lue
29.5.2023

STTK:n puheenjohtaja kevätedustajistossa: Päättyvä työmarkkinakierros tuo vain välitöntä helpotusta ostovoimahuoliin

Lue
29.5.2023

Edustajiston puheenjohtajan puhe STTK:n edustajistossa

Lue
26.5.2023

Vapaan sivistystyön leikkaukset pahentaisivat osaajapulaa

Lue
26.5.2023

SuPer: Henkilöstömitoitus on yksi ratkaisu hoitajapulaan

Lue
26.5.2023

SuPer: Työnantajan toimet siirtävät lakon vaikutukset muihin kuin lakossa oleviin yksiköihin

Lue
26.5.2023

ETUC teki henkilövalintoja

Lue
26.5.2023

Jäsenkysely: Kolme neljästä yksityisellä sosiaalipalvelualalla työskentelevistä pohtii työpaikan vaihtamista julkiselle puolelle, jos sektoreiden välinen palkkaero ei häviä

Lue