Meijerialan Ammattilaiset valtasivat Kuopion – liittokokous täydensi valtuustoa

Toista sataa meijerialan ammattilaista eri puolelta Suomea saapui viettämään STTK:laisen Meijerialan Ammattilaiset MVL ry:n liittokokousviikonloppua 2.-4.9.2022 Kuopioon. Scandic Kuopio täyttyi maidonjalostuksen ammattilaisista ja ay-aktiiveista.

Lauantaina 3.9.2022 pidetyssä liittokokouksessa liiton jäsenet täydensivät valtuustoaan. Valtuuston puheenjohtajana jatkamaan valittiin Tarja Loppi Joensuusta. Puheenjohtajan toimikaudeksi päätettiin poikkeuksellisesti kaksi vuotta, 2023-2024. 

Valtuustoon uusina jäseninä valittiin Toni Vinni Jyväskylästä (länsi) ja Niko Saarela Kouvolasta (itä) kaudelle 2023-2025.

Lisäksi valtuuston erovuoroiset jäsenet Tiina Forsvik Hämeenlinnasta (etelä) ja Tiina Parviainen Lapinlahdelta (itä) valittiin jatkamaan tehtävissään kaudella 2023-2025.

Liittokokouksen puhujavieraina olivat kansanedustaja Hanna Huttunen sekä STTK:n puheenjohtaja Antti Palola. Lisäksi liiton oltermanni Matti Kangasalusta kertoi terveisensä liittokokousväelle.

MVL:N VALTUUSTO

Puheenjohtaja Tarja Loppi, Joensuu
(toimikausi 1.1.2023-31.12.2024)

Etelä (Helsinki, Herajoki, Häme, Satakunta):
Tiina Forsvik, Hämeenlinna (1.1.2023-31.12.2025)
Tuula Koppelomäki, Helsinki (1.1.2022-31.12.2024)
Tomi Mynttinen, Riihimäki (1.1.2021-31.12.2023)
Anu Räty, Turenki (1.1.2021-31.12.2023)
Niina Väistö, Vantaa (1.1.2021-31.12.2023)

Itä (Kymi-Karjala, Savo):
Niko Saarela, Kouvola (1.1.2023-31.12.2025)
Tiina Parviainen, Lapinlahti (1.1.2023-31.12.2025)
Katja Kuosmanen, Joensuu (1.1.2022-31.12.2024)

Länsi (Etelä-Pohjanmaa, Keski-Suomi, Österbotten):
Toni Vinni, Jyväskylä (1.1.2023-31.12.2025)
Tuomas Latvala, Seinäjoki (1.1.2022-31.12.2024)
Teuvo Riihimäki, Seinäjoki (1.1.2021-31.12.2023)

Pohjoinen (Keski-Pohjanmaa, Kuusamo, Oulu, Pohjois-Pohjanmaa):
Johanna Moilanen, Oulu (1.1.2021-31.12.2023)
Tarmo Tyni, Kuusamo (1.1.2021-31.12.2023)

Lisätietoja:
Toiminnanjohtaja Markku Salomaa, puh. 040 752 4455

Ajankohtaista

14.11.2025

Muutosneuvottelut Metsä Groupilla, UPM:llä ja Stora Ensolla

Lue
14.11.2025

STTK-Opiskelijat hakee kahta varapuheenjohtajaa vuodelle 2026

Lue
14.11.2025

Tehy vaikuttaa valkokankaalla Syke 3 – Kipinöitä yössä -elokuvassa

Lue
14.11.2025

Hyvinvointialueiden kriisiin luvattu korjaus – SuPer kannattaa parlamentaarista yhteistyötä

Lue
14.11.2025

Paikallisen erän siirto korvataan täysmittaisesti – tehyläisenä et menetä mitään

Lue
13.11.2025

KthLiitto toivoo uutta alkua kelalaiselle yhteistoiminnalle

Lue
13.11.2025

Avunsaantia ei saa hidastaa – hätäkeskuspäivystäjien määrä on turvattava

Lue
13.11.2025

Vihreän siirtymän investointeja odotetaan edelleen

Lue