Tehyn vaatimus budjettiriiheen: Sote-sektorin rahoitus pohjoismaiselle tasolle

Sosiaali-, terveys- ja kasvatusalan ammattijärjestö Tehy vaatii hallitukselta budjettiriihessä merkittävää lisärahoitusta tuleville hyvinvointialueille, jotta kansalaisten sosiaali- ja terveyspalvelut voidaan turvata tulevaisuudessa.

– Suomi on aliresurssoinut sote-palveluja vuosikymmeniä. Kyse on miljardiluokan jälkeenjääneisyydestä rahoituksessa verrattuna muihin Pohjoismaihin. Seuraukset näkyvät meille kaikille yhä pahenevana hoitajapulana, pitenevinä hoitojonoina, vanhustenhoidon kriisiytymisenä, päivystysten sakkaamisena jne. Pandemia vielä voimisti ongelmia, toteaa Tehyn puheenjohtaja Millariikka Rytkönen.

Päättyvää kesää on useissa alan ammattilaisten puheenvuoroissa Rytkösen mukaan kuvattu sotien jälkeisen ajan vaikeimmaksi suomalaisessa terveydenhuollossa ja vanhuspalveluissa.
 
– Hoitajapulaan ja sote-palveluiden kurjistamiseen on saatava ratkaisu. Hallituksen on tunnustettava tosiasiat. Lisärahoitus soteen on täysin välttämätön, muu on pelkkää kosmetiikkaa, hän toteaa.

Rytkösen mukaan monet päättäjien ja työnantajien ehdottamat hoitajapulan ratkaisut kuten aloituspaikkojen lisäys tai työperäinen maahanmuutto ovat hitaita keinoja. Vaikutuksia nähdään vasta vuosien päästä.

– Palkkauksen ja työolojen parantaminen ovat tärkeimmät ja nopeimmin hoitajapulaan vaikuttavat tekijät. Niitä käsitellään parhaillaan työmarkkinapöydässä eikä asia sielläkään ratkea ilman rahaa, toteaa Rytkönen.

Vanhuspalveluiden 0,7 mitoituksen lykkäys puolestaan olisi hänen mukaansa iso pettymys, mikä voi pahimmillaan karkottaa lisää hoitajia alalta. Vanhustenhoidon laatua piti parantaa hoivakriisin takia. Nyt hoitajilta vietäisiin tämäkin valo tunnelin päästä.

– Toteutuuko 0,7 mitoitustavoite koskaan, jos sitä nyt lykätään, hän pohtii.

Lisätietoja: Tehyn puheenjohtaja Millariikka Rytkönen, yhteys erityisavustajan kautta p. 0400 540 005

Ajankohtaista

4.12.2023

Vammaiset ihmiset kohtaavat edelleen paljon syrjintää

Lue
4.12.2023

Tehy: Hallituksen esitysluonnos työrauhalainsäädännön muutoksista viittaa kintaalla perusoikeuksille

Lue
2.12.2023

STTK-Opiskelijoiden puheenjohtajaksi Valtteri Mäyrälä 

Lue
2.12.2023

Tamperelainen Ida Korsimo on STTK:n Tulevaisuuden tekijä 2023 

Lue
1.12.2023

Kirkon alan palkkoja nostetaan – neuvottelutulos on hyväksytty

Lue
1.12.2023

STTK: Työntekijöiden rooli ja osaamistarpeet tunnistettava osana ilmastotoimia

Lue
1.12.2023

Kaisa Rihu Toimihenkilöarkiston johtajaksi

Lue
30.11.2023

Lähde mukaan rakentamaan tervettä ja liikkuvaa Suomea

Lue