RIA ry: Korjausrakentaminen avain energian säästöihin 

Rakennusinsinöörit ja -arkkitehdit RIA ry:n liittohallituksen 9.8. antamassa kannanotossa todetaan, että nopein työ leikata rakentamisen energiankulutusta on lisätä vanhojen rakennusten korjauksia. 

Energian hinnat ovat nousseet jyrkästi Suomessa ja muissa EU-maissa kuluvan vuoden aikana ja hintojen ennustetaan nousevan entisestään tulevana talvena. Kotitalouksille ja yrityksille energian hintojen nousu aiheuttaa vaikeuksia moninkertaisten kustannusten takia.  

Rakennusten korjaamisen merkitys korostuu energian hinnan takia. Olemassa olevan rakennuskannan energiatehokkuutta on parannettava aiemmin suunniteltua tehokkaammin. Kiinteistö- ja rakennusala kuluttaa 35 % kaikesta Suomen energiakulutuksesta, minkä vuoksi energiasiirtymä on keskeinen osa alan uudistumista ja kasvua. Energiankulutuksen vähentäminen edellyttää merkittäviä investointeja korjausrakentamiseen sekä investointeja tutkimukseen ja tuotekehitykseen, esimerkiksi fossiilisten energiamuotojen korvaamiseksi ja kiertotalouden lisäämiseksi.  

Suomen pitkän aikavälin korjausrakentamisen strategia julkaistiin maaliskuussa 2020, mutta strategian toimeenpanoon on laitettava enemmän vauhtia.  

  • Tarvitsemme lisää määrätietoisia toimia rakennusalalla, jotta korjausrakentamishankkeissa huomioidaan entistä paremmin energiatehokkuus, vähäpäästöisyys ja kiertotalous. Haaste on valtava, sillä vakituisesti asuttuja asuntoja on Suomessa yli 2,7 miljoonaa, toteaa RIAn liittohallituksen puheenjohtaja Tommi Luukkonen.  

Peruskorjauksia vauhditetaan eri ohjelmilla, suunnitelmilla ja rahoituksella. Peruskorjausten tehostaminen on tavoitteena koko EU:n alueella. Vanhan rakennuskannan energiatalouden parantaminen on nopein tapa energiakulutuksen vähentämiseen. Rakennuskannan vuosittainen uusiutuminen on kuitenkin vähäistä ja tuloksia saavutetaan vasta pitkällä aikavälillä. Siksi korjausrakentaminen on nopein reitti tuntuviin säästöihin. Suomessa korjausrakentamisen arvioidaan kasvavan ensi vuonna noin kaksi prosenttia. Rakennuskannan korjaustarve ei ole silti vähentynyt viime vuosina, eikä luultavasti vähenny ennustetulla kasvulla.  

  • EU:n komission esittämä uudistettu rakennusten energiatehokkuusdirektiivi tuo toteutuessaan uudistustarpeita Suomen pitkän aikavälin korjausrakentamisen strategiaan. Suomessa kannattaa ottaa etunoja ja alkaa valmistella esimerkiksi direktiiviesityksessä hahmoteltua kansallista perusparannussuunnitelmaa, Luukkonen huomauttaa. 

Osaavan työvoiman merkitys korjausrakentamisen lisäämisessä on tärkeää. Korjausvelan kasvua vauhdittaa puute korjausrakentamiseen perehtyneistä suunnittelijoista ja urakoitsijoista. Onneksi alan oppilaitokset ovat tiedostaneet tämän ja siksi alan koulutusta on lisätty. Uutta osaamista ja osaajia tarvitaan lisää, kuten pitkän aikavälin korjausrakentamisen strategiassa 2020–2050 on todettu. Myös RIA tulee lisäämään aihetta koskevaa koulutusta ja informaatiota jäsenilleen.  

Lisätietoja: 

RIAn liittohallituksen puheenjohtaja Tommi Luukkonen, 040-579 5633 

Rakennusinsinöörit ja -arkkitehdit RIA ry on ammattikorkeakouluista ja teknillisistä oppilaitoksista valmistuneiden rakennusalan toimihenkilöiden valtakunnallinen keskusliitto, jonka tavoitteena on parantaa edustamiensa ammattikuntien toimintaedellytyksiä niin työ- kuin yhteiskuntaelämäss

Ajankohtaista

5.12.2023

Kauas karkaa koulutuksen tasa-arvo

Lue
5.12.2023

Lausunto työrauhalainsäädännön kehittämisestä

Lue
5.12.2023

SAK, AKAVA ja STTK: Muutokset työtaisteluoikeuteen horjuttavat työmarkkinoiden tasapainoa entisestään

Lue
5.12.2023

Työtaisteluoikeuksien rajoittamiselle ei ole oikeudellisesti hyväksyttäviä syitä, toteaa Ammattiliitto Jyty lausunnossaan

Lue
4.12.2023

Vammaiset ihmiset kohtaavat edelleen paljon syrjintää

Lue
4.12.2023

Tehy: Hallituksen esitysluonnos työrauhalainsäädännön muutoksista viittaa kintaalla perusoikeuksille

Lue
2.12.2023

STTK-Opiskelijoiden puheenjohtajaksi Valtteri Mäyrälä 

Lue
2.12.2023

Tamperelainen Ida Korsimo on STTK:n Tulevaisuuden tekijä 2023 

Lue