Tehy, SuPer ja ERTO: Yksityisen terveyspalvelualan työehtosopimus hyväksyttiin

Yksityisen terveyspalvelualan työmarkkinaosapuolet ovat hyväksyneet viime viikolla saavutetun sopimusratkaisun. Työehtosopimuksen sopimuskausi on 1.5.2022–30.4.2024.

Työntekijöiden palkkoja korotetaan 1.10.2022 alkaen kahden prosentin suuruisella yleiskorotuksella. Jälkimmäisenä vuonna palkkoja korotetaan 1.6.2023 alkaen 1,9 prosenttia. Mikäli valtakunnallisten toimialakohtaisten palkkaratkaisujen korotustaso ylittää edellä mainitun määrän, se lisää korotusta edelleen.

Työntekijäpuolta edustavien Tehyn, SuPerin ja ERTOn mukaan kyseessä oli poikkeuksellisen haastava neuvottelukierros. Eräänä tavoitteena oli yksityisen terveyspalvelualan yleissitovan työehtosopimuksen säilyttäminen. Ratkaisulla pyrittiin rakentamaan neuvottelusuhteita, kehittämään alaa ja tukemaan yleissitovan työehtosopimusjärjestelmän toimivuutta.

Työhyvinvointia on lisätty työehtosopimuksessa erilaisin ohjaavin määräyksin. Lisäksi henkilöstön edustajien asemaan tehtiin parannuksia liittyen yhteistyöhön työnantajan kanssa.

Ratkaisussa sovittiin myös paikallisen sopimisen liitteestä, jonka tarkoituksena on ohjata erityisesti työnantajaa tasapuoliseen paikalliseen sopimiseen.

Sopimuksessa sovittiin myös muista parannuksista, mm. alalla yleistyneiden raamisopimusten väärinkäyttöä rajataan siten, että työnantajan on aina annettava kirjallisesti määräaikaisuuksien perusteet myös lyhyissä työsuhteissa. Lisäksi työtapaturmasta tai siitä aiheutuneesta sairaudesta, ammattitaudista tai työtehtävissä johtuneesta väkivallasta on jatkossa sairausajan palkanmaksujakso 90 päivää.

Perhevapaamääräykset sovittiin työntekijäjärjestöjen tavoitteen mukaisesti sukupuolineutraalisti. Tämä tarkoittaa sitä, että kaikilla vanhemmilla ja huoltajilla on oikeus yhtä pitkään palkalliseen vanhempainvapaaseen.

Tehy, SuPer ja ERTO kuuluvat neuvottelujärjestö Sote ry:hyn, joka neuvottelee ainoana järjestönä yksityisen terveyspalvelualan yleissitovasta työehtosopimuksesta Hyvinvointiala HALI ry:n kanssa. Sopimuksen piirissä on noin 38 000 työntekijää. Yksityinen terveyspalveluala käsittää mm. lääkäri- ja työterveysasemat, yksityiset sairaalat, terveyskylpylät ja kuntoutuslaitokset sekä edellä mainittuihin yrityksiin kuuluvat laboratorio-, röntgen- ja fysikaaliset hoitolaitokset.

Lisätietoja:
Tehyn johtava juristi Vappu Okkeri, puh 0400 913 230
SuPerin yksityissektorin neuvottelupäällikkö Pia Zaerens, p. 050 385 8042
ERTOn lakimies Camilla Heikkinen, p. 045 7884 0478 

Ajankohtaista

29.9.2023

Ammattiliitto Jyty: Metsäkeskuksen rahoituksesta ja henkilöstöstä ei saa leikata

Lue
29.9.2023

Anoppi ja sinä

Lue
29.9.2023

SuPer nostaa järjestöllistä valmiuttaan

Lue
29.9.2023

Ammattiliitto Pro järjestää poliittisen mielenilmauksen 3. lokakuuta

Lue
27.9.2023

Haemme joukkoomme juristia

Lue
27.9.2023

Työmarkkinajohtajat tapasivat Orpon

Lue
27.9.2023

Hallituksen työelätoimet voivat lisätä syrjintää

Lue
25.9.2023

Kestävän kehityksen tavoitteet liukumassa tavoittamattomiin

Lue