Pro jätti lakkovaroituksen ict-alan sopimusneuvotteluista

Ammattiliitto Pro on jättänyt lakkovaroituksen valtakunnansovittelijalle ja Palvelualojen työnantajaliitolle Paltalle sunnuntaina 10.4.2022. Työtaistelu toteutetaan ajalla 25.4. – 8.5.2022. Se koskee kaikkia teleoperaattoreita, verkonrakennusyhtiöitä ja niiden alihankkijayrityksiä, joissa noudatetaan Pron ja Paltan välistä työehtosopimusta. Sopimuksen piirissä on noin 12 000 toimihenkilöä ja asiantuntijaa. 

Alan työehtosopimusneuvotteluja on käyty joulukuusta lähtien. Sopimus päättyi 28.2.2022 Työtaistelu-uhan syynä on työnantajan vaatimus siirtää keskeisiä palkkaan vaikuttavia lisiä sovittavaksi henkilökohtaisesti toimihenkilön kanssa osaksi työsopimusta. Tällaisia lisiä kertyy arkipyhäviikkojen työajasta, ylityöstä, lisätyöstä, suurjuhlapyhäkorvauksista ja sunnuntaityöstä.  Nämä muodostavat merkittävän osan erityisesti pienipalkkaisten asiakaspalvelutyötä tekevien toimihenkilöiden kuukausiansioista. 

Pro on valmis siirtämään edellä mainituista korvauksista neuvottelemista paikallisesti luottamusmiehen kanssa sovittavaksi. 

Alan palkkaratkaisusta on myös eriävät näkemykset. Pro vaatii palkkaratkaisua, joka turvaa ansiotason nousun kaikille, mutta erityisesti pienipalkkaisissa tehtävissä. Pro ei voi hyväksyä Paltan esitystä, jossa iso osa korotuksesta olisi paikallista erää. Se tarkoittaisi selkeää ostovoiman laskua suurelle osalle toimihenkilöistä. Välttämättömien elinkustannusten kuten ruuan ja asumisen merkittävä nousu vaatii erityisesti pienituloisten ostovoiman turvaamista palkankorotuksilla. Se pitäisi olla myös työnantajien ja Paltan hyväksyttävissä. 

Jos sopimukseen ei päästä ennen ilmoitettua lakon alkamisaikaa, lakko tulee vaikeuttamaan niin yritysten kuin yksityistalouksien tietoteknisten  kysymysten ja tarpeiden ratkaisemista. 

Lisätietoja: puheenjohtaja Jorma Malinen p. 050 576 0389 

Pro – yksi Suomen suurimmista ammattiliitoista

Ammattiliitto Pron jäseniä ovat koulutetut ammattilaiset, asiantuntijat ja esihenkilöt alaan katsomatta.

Olemme suomalaisen työelämän ja työmarkkinoiden vahva, osaava ja vastuullinen vaikuttaja.

Perustehtävämme on parantaa jäsentemme ja alalle kouluttautuvien toimeentuloa eri elämäntilanteissa, hyvinvointia työssä ja vapaalla sekä kehittymis- ja työllistymismahdollisuuksia. Tarjoamme monipuoliset, hyödylliset ja rahanarvoiset jäsenedut ja -palvelut.

Meihin kuuluu 120 000 jäsentä ja neuvottelemme 75 virka- ja työehtosopimusta. Olemme STTK:n jäsen. 

Ajankohtaista

1.7.2025

STTK: Koulutuskorvauksen poisto on uusi isku naisvaltaisten alojen työntekijöille

Lue
1.7.2025

EU:n monivuotinen rahoituskehys uudistuu – miten käy työelämän rahoille?

Lue
30.6.2025

Suomen vihreä harha: Emme ole ympäristöteknologian kärkimaa

Lue
30.6.2025

Toimisto suljettu 30.6.–3.8.

Lue
30.6.2025

Yhteistoimintalaki muuttuu 

Lue
30.6.2025

Talouskasvu ja työllisyys hyytyvät pysyvästi – syynä sopeutus

Lue
27.6.2025

Yleistukea koskeva lainsäädäntö, HE

Lue
27.6.2025

Toimeentulotuen kokonaisuudistus

Lue