Pron Malinen: Työehtosopimusten yrityskohtaisuus olisi voitu toteuttaa resurssitehokkaammin

Metsäteollisuuden yrityskohtaisia sopimusneuvotteluja on käyty tähän mennessä jo puoli vuotta. Sopimusten neuvotteluihin on käytetty niin työnantajapuolella kuin palkansaajapuolella moninkertainen määrä aikaa ja resursseja kuin valtakunnallisen sopimuksen tekemiseen olisi mennyt.

─ Työnantajat halusivat hajauttaa sopimukset yrityskohtaisiksi perusteina paikallisten piirteiden huomioon ottaminen sopimusten sisällöissä. Saavutetut yrityskohtaiset erot ovat varsin pienet. Erityisesti kun ottaa huomioon, miten paljon niihin on käytetty aikaa ja henkilöresursseja molemmin puolin, arvioi Ammattiliitto Pron puheenjohtaja Jorma Malinen.

EK:n entisen johtajan Lasse Laatusen mukaan sopimusneuvottelujen hajautus on työnantajaliittojen ideologinen tavoite, jolla pyritään ajamaan alas ammatillinen järjestäytyminen. Malinen on samaa mieltä.

─ On resurssien hukkakäyttöä käydä neuvottelemassa 1,9 – 2,0 prosentin korotuksia kymmenissä yrityksissä monta kuukautta, kun saman olisi voinut toteuttaa yhdellä sopimuksella muutamassa viikossa. Sopimusteknisesti olisi ollut mahdollista sisällyttää yritysten erilaisia tarpeita paikallisesti sovittaviksi valtakunnalliseen sopimukseen, Malinen toteaa.

Laatunen arvioi Prolle Prolle antamassaan haastattelussa, että muutaman vuoden kuluttua työnantajat ovat suurelta osin valmiita palaamaan valtakunnalliseen sopimiseen.

─ Elinkeinoelämä haluaa kokeilla hajoita ja hallitse -taktiikkaa järjestäytymisen näivettämiseksi. Ammatillisella järjestäytymisellä ja joukkovoimalla on kuitenkin Suomessa niin vahvat perinteet, ettei työnantajien ”ristiretki” onnistu. Keskinäinen luottamus on kuitenkin onnistuttu hävittämään ja sen myötä aidon paikallisen sopimisen mahdollisuus. Se on tässä maailmanpoliittisessa tilanteessa erittäin huono asia, Malinen sanoo.

Katso Lasse Laatusen videohaastattelu

Pro – yksi Suomen suurimmista ammattiliitoista

Ammattiliitto Pron jäseniä ovat koulutetut ammattilaiset, asiantuntijat ja esihenkilöt alaan katsomatta.

Olemme suomalaisen työelämän ja työmarkkinoiden vahva, osaava ja vastuullinen vaikuttaja.

Perustehtävämme on parantaa jäsentemme ja alalle kouluttautuvien toimeentuloa eri elämäntilanteissa, hyvinvointia työssä ja vapaalla sekä kehittymis- ja työllistymismahdollisuuksia. Tarjoamme monipuoliset, hyödylliset ja rahanarvoiset jäsenedut ja -palvelut.

Meihin kuuluu 120 000 jäsentä ja neuvottelemme 75 virka- ja työehtosopimusta. Olemme STTK:n jäsen. 

Ajankohtaista

26.3.2025

Työttömyysturvan yhdistelmävakuutuksen mallin valmistelu

Lue
26.3.2025

Kelassa syntyi työehtosopimus

Lue
25.3.2025

Pro ilmoitti uudesta lakosta suunnittelu- ja konsulttialalle

Lue
25.3.2025

Rapautuuko luottamus soteen? 

Lue
21.3.2025

Kelan tes-neuvotteluissa saavutettiin neuvottelutulos

Lue
20.3.2025

Maailman parhaat ansaitsevat parempaa – Tehyn kampanja nostaa alan ammattilaisten äänen kuuluviin

Lue
20.3.2025

Tehy: Hallituksen lakiesitys ensihoitajien suojelemiseksi riittämätön – Sote-alan väkivallan vastaiseen työhön tarvitaan samanlaiset standardit kuin teollisuudessa

Lue
20.3.2025

Sovitun täytyy pitää

Lue