Pro tukee Ukrainan ay-liikettä

Ammattiliitto Pro tukee Ukrainan ay-liikettä kymmenellä eurosentillä per jäsen. Paikallinen ay-liike auttaa lahjoituksilla hädänalaisia ihmisiä Ukrainassa. 

– Me haluamme tukea Ukrainan ammattiliittojen tekemää avustustyötä. Tämä lujittaa ammattiliittojen roolia yhteiskunnassa, mikä on hyvin merkittävää tulevaisuuden kannalta, Pron kansainvälisten asioiden päällikkö Matti Koskinen sanoo. 

Jo aiemmin Ammattiliitto Pro lahjoitti euron per jäsen eli yhteensä 120 000 euroa humanitaariseen apuun neljälle eri avustusjärjestölle: Unicefille, Suomen Punaiselle Ristille, Pelastakaa Lapsille ja Kirkon Ulkomaanavulle.

Pro kannustaa kaikkia tukemaan ukrainalaisia. Ammattiliittojen maailmanlaajuinen kattojärjestö ITUC on avannut hätäaputilin. Sen kautta kansainvälisen ay-liikkeen tuki kanavoidaan Ukrainan ammattiliittojen keskusjärjestöille FPU:lle ja KVPU:lle. Nämä järjestöt tarjoavat tukea perheille, jotka tarvitsevat kipeästi muun muassa ruokaa, vettä, lääkkeitä ja hygieniatarvikkeita.

– Ukrainalaisia voi tukea myös muiden avustusjärjestöjen kautta. Kaikki apu Ukrainassa ja ukrainalaisille on nyt tarpeen, Matti Koskinen toteaa.

Pro – yksi Suomen suurimmista ammattiliitoista

Ammattiliitto Pron jäseniä ovat koulutetut ammattilaiset, asiantuntijat ja esihenkilöt alaan katsomatta.

Olemme suomalaisen työelämän ja työmarkkinoiden vahva, osaava ja vastuullinen vaikuttaja.

Perustehtävämme on parantaa jäsentemme ja alalle kouluttautuvien toimeentuloa eri elämäntilanteissa, hyvinvointia työssä ja vapaalla sekä kehittymis- ja työllistymismahdollisuuksia. Tarjoamme monipuoliset, hyödylliset ja rahanarvoiset jäsenedut ja -palvelut.

Meihin kuuluu 120 000 jäsentä ja neuvottelemme 75 virka- ja työehtosopimusta. Olemme STTK:n jäsen. 

Ajankohtaista

2.6.2023

Ay-maksujen verovähennys on säilytettävä

Lue
2.6.2023

Tehyn Rytkönen: Kaikilla oikeus turvalliseen aborttiin, ammattilainen ei voi valita asiakkaitaan

Lue
31.5.2023

SuPerin sopimusneuvottelija Jukka Parkkola on paikalla lakkokohteessa 1.6.2023 klo 9:30

Lue
31.5.2023

Yksityiselle sosiaalipalvelualalle hakusaarto ja keikkailukielto

Lue
31.5.2023

Uusia yksityisen sosiaalipalvelualan lakkovaroituksia hoivakoteihin ja lastensuojeluun

Lue
31.5.2023

Yksityiselle sosiaalipalvelualalle määräaikainen, rajattu hakusaarto ja koko sopimusalaa koskeva määräaikainen keikkailukielto

Lue
31.5.2023

SuPer on antanut useita lakkovaroituksia yksityiselle sosiaalipalvelualalle ja julistanut hakusaarron ja keikkailukiellon

Lue
31.5.2023

Yksityisen sosiaalipalvelualan ylityö- ja vuoronvaihtokielto jatkuu 14.6. asti – ohjeet jäsenille

Lue